Autolla ajaessa ei ehdi katsella puolukkapaikkoja maantien varrelta. Vartavasten on pysähdyttävä ja käytävä maastossa kopasemassa kantojen kupeita. Keltaista kullankimallusta hohtavat koivut häikäisevät silmiä. On melkein parempi ajella aurinkolasit nenällä vaikka onkin pilvipouta. Auton keula on etelään päin. Tapion riihen puinti on käynnissä. Tuulenpuuskat riipivät lehtiä kasapäin koivuista ja haavoista. Leppä pitää lehdistään vielä kiinni. Näillä Lapin ja Kainuun rajamailla ei vaahteran punaruskeita väriläiskiä näy. Pihlajat sitä vastoin antavat punaisen ja oranssin kaikissa kirjoissa omat väritäplänsä vihreään taustaväriin. Maalus on tasapainoinen ja kehyksiä vaille valmis. Huomenna se on jo toisenlainen ja kenties harmaampi kuin nyt.
Olen kotimatkalla. Takana on neljän seurakunnan vierailut ja monien uusien ystävien ja vielä useampien vanhojen tapaaminen.Monien silmäkulmiin ilmestyi ilon ja kaipauksen kyynel, kun katsoimme Kaanaan hymni -elokuvaa dvd-versiona suomalaisin tekstein. Kiina on Jumalan viljapeto, jossa on elämää. Olen kotimatkalla työmatkalta kotiin ja samalla kotimatkalla kilvoituksen taipaleelta taivaan kotiin. Molempiin on jo ikävä.
Tuossapa hyvä radiomasto! Sen juurelle on autotie. Autosta ulos ja katselen puolukoita. Jopa löytyi. Mättäät poimimatta punaisenaan marjoja. Minulla on aikaa pari tuntia kauhoa poimurilla, mitä ehdin tuona aikana. Pari tuntia meni ja kaikki tyhjät astiat tuli täyteen. Radiomaston anti toi syksyn satoa kotiin tuomisiksi. Radiomasto välittää ilosanoman miljoonille. Minä olen yksi heistä.