10237.jpgAitan nurkalla on kasvanut pihakoivu ilmeisesti lähes 80 tai ainakin yli 60 vuotta. Sen runko on haaroittunut ja halkeamassa läheltä tyveä. Koivu on kuulunut aitan pariksi mökkiläisten muistin ajan. Aitan toisella puolella on pihlaja. Sen oksat laajenevat joka vuosi lähemmäksi aittaa. Koivu on ollut niin kaukana, ettei aittaan asti ole oksat ylettyneet. Koivulla on ollut tietty paikkansa. Nyt tuo paikka hävisi. Metsuri kaatoi koivun muiden kaadettavien koivujen kanssa, vahingossa. Oksassa oli ollut merkki: säästetän. Merkki oli tippunut tai hävinnyt. Koivun elämä päättyi suunniteltua aikaisemmin. Metrisestä tyvipöllystä saa penkit tai pöydän aitan eteen. Siinä koivun raato voi kuolleenakin katsella aikan edustan liikettä.

Miten koivu voikin olla merkittävä maiseman kannalta! Tuuhea latvusto on ollut aitan kallistuneen seinän peittona. Aitan päädyn harmaita pystylautoja ei ole huomattukaan aikaisemmin. Nyt aitta ottaa oman paikkansa. Koivu oli vienyt kaiken huomion aikaisemmin. Ilmeistä on että meidän ihmisten kohdalla on samoin. Vasta kun joku hallitseva hahmo menettää paikkansa aletaan rinnalla olleisiin kiinnittää huomiota. Voi olla ettei rinnalla olevaa ole noteerattu miksikään, mutta tyhjän tilan täyttämiseen kelpaa kuka vaan.