Myrskyjä on riittänyt tälle syksylle melkein joka toiselle viikolle. Itselleni ei niistä aikaisemmin ole ollut mitään harmia tai vahinkoa. Toisin on nyt. Pohjanlahdelle luvattu myrsky osui Kalajoen korkeudelle ja raapi sydäntä jonkin verran. Aivan oikein - sydäntä.
Työmatkalla sain luvan yöpyä seurakunnan luottamushenkilön ja kuoromiehen majoitusliikkeessä. Sunnuntai-iltana tuli taivaan täydeltä räntää ja lunta. Majapaikan pihalla parkkeerasin autoni pihan keskelle, mutta isäntä pyysi minua ajamaan autoni juuri pystytettyyn autotalliin, jossa oli hohtavan puhtaat kankaat, alumiiniset kaaret ja jalat. "Siellä se on nyt suojassa sateelta ja aamulla on hyvä lähteä puhtaalla autolla jatkamaan matkaa."
Aamun tultua ja isäntä ryntää sisälle seitsemältä ja pyytää minua siirtämään autoa, koska on tapahtunut onnettomuus! Tuuli oli nostanut auton päältä uuden uutukaisen tallin pystyyn petäjien runkoja vasten ja auto oli paljaan taivaan alla. Suuria vahinkoja ei tullut. Puu ei kaatunut auton päälle. Ikkunoita ei ollut rikkoutunut. Olipahan kuitenkin kuljettajan puoleisen oven yläosaan ja auton kattoon tullut muutama alumiinijalan vetäisemä naarmu. Vielä en ole arvioittanut vahinoa. Pitää parannella ensin tuo sydämeen tullut naarmu. Miten voikin myrsky repiä sisuksiin semmoisen uran? Joka sydämen lyönnillä tuntuu arpikudos hiertävän mieltä. Järki sanoo: 'Tämä on rahalla korjattavissa.' Mutta tunne: 'Miksi panin auton katokseen enkä jättänyt parkkiaukealle?'
Samalla matkalla oli riemullista olla mukana kirkossa kauneimmissa joululauluissa. Kiinan kristittyjen elämä puhutteli meitä ja - joululaulut.