22398.jpgPilvilinnojen rakentelu on ilmaista ja aina voi aloittaa alusta uusien parempien kuvitelmien kanssa. Joskus arkiseen elämään asetetut odotukset karkaavat käsistä ja jäljelle jäävät haaveet, toiveet, unelmat - pilvilinnat. Välillä tuntuukin paremmalta ajatella omista toiveistaan toteutuvaksi vain pienimpiä ja vähäisimpiä, niin pettymykset eivät tunnu niin pahoilta. Liian suurten odotusten keskellä paineet kasvavat ja putoaminen pilvistä maan pinnalle ei ole vaurioton. Henkisten kolhujen lisäksi voivat läheiset saada omat palasensa särkyneiden toiveiden sirpaleista. Sirpaleet voivat haavoittaakin. Verta valuu ja laastarilla noita veriä ei saada peittoon ja haavoja paranemaan.
Usein laulelen otsikon kertoman laulun säkeitä tehtyäni jotain odottamatonta tai jopa ajatellessani tehdä jotain, joka ei ole sopivaa. Silloin huitaisen kädelläni ikäänkuin karkoittaakseni pahat ajatukset ja ajaakseni ne hornan tuuttiin. Vahattujen siipien polttaminen auringon kuumuudessa korkeuksiin johtaneiden seikkailujen keskellä ei liene Ikaroksen yksinoikeus. Siipien polttaminen opettaa tyytymään alhaisiin oloihin. Sanonnat tai sananlaskut: "Kukin pysyköön siinä asemassa, missä hänet on kutsuttu" ja "Suutari pysyköön lestissään",  antavat meille oikeuden olla oma itsemme ja tavoitella taivaita jalat maassa.