Vappu oli alunperin 700-luvulla eläneen baijerilaisen abbedissa Valburgin nimipäivä. Hän oli anglosaksien pyhän Richard kuninkaan tytär. Hän vaikutti Thüringerissä 700-luvulla. Hän kuoli noin 780. Valburgin pyhimykseksi julistaminen sattui samaan ajankohtaan germaanien pakanallisen kesänalkajaisjuhlien kanssa ja näin kirkollisesta pyhäpäivästä tuli Pohjoismaihinkin levinnyt kesäkauden alkamispäivä.
Vappua, katolilaisen pyhimyksen Valpurin muistopäivää (k. 780), Valpurin messua, vietetään edelleen kaikkialla Euroopassa toukokuun 1. päivänä.

Suomalaisen Vapun päivän kirkollista perinnettä ovat muutamat tavanomaiset työkiellot: Vappuna ei saa kylvää, touko ei menesty. Vappuna ei saa kalastaa, muutoin menettää kalaonnensa.
Kirkko yritti aikoinaan hillitä nuorten liiallista riehakkuutta ja varsinkin nuorten miesten väkivaltaisuutta ja pyhitti tämän kauden Neitsyt Marialle kieltämällä mm. avioliiton solmimisen tänä aikana. Kirkollisetkaan voimat eivät kuitenkaan ole onnistuneet keväistä juhlamieltä lannistamaan. Ihmisille tulee keväisin aivan uutta intomielisyyttä (="kiima"), kuten kaikille luontokappaleille valon ja lämmön vaikutuksesta.

Innokkaimpia kevään tulon juhlijoita olivat jo 1800-luvulla ylioppilaat. Kevätjuhlan pitoaika alkoi vakiintua toukokuun ensimmäiseen ja ilonpito siirtyi luonnon helmasta ulkoilmaravintoloihin. Suosikkijuomia olivat punssi ja booli, mutta raittiusliikkeen myötä väkijuomat saivat väistyä siman tieltä. Simaa oli toki herrasperheissä juotu ennenkin keväisin ja kesäisin, olihan kupliva sima juhlavampi juoma kuin tavalliset limonadit. Siitä tulikin nopeasti yksi vapun symboleista toisen myös jo 1700-luvulla syntyneen herkun, tippaleivän ohella.
72776.jpg
Englanninkielessä vappu on May Day. May tarkoittaa myös kyseisenä päivänä koristeena käytettäviä vihreitä kasveja, sekä yleisesti nopeakasvuista aikakautta ihmisen nuoruudessa. Saksankielessä päivää kutsutaan nimellä Maitag. Sana on tullut englanninkieleen 13. vuosisadalla ranskasta (mai) ja latinasta. Latinan Maius on peräisin vanhasta Roomalais-Kreikkalaisesta jumalattaresta Maia:sta. [Webster] Maia oli Kreikkalaisessa mytologiassa yksi plejadeista, jotka olivat seitsemän Atlaksen ja nymfi Pleionen tytärtä. Zeuksen hedelmöittämänä Hän synnytti Hermeksen, joka joutui Zeuksen laillisen vaimon, Heran, vihan kohteeksi. Sisarukset tappoivat itsensä masennuttuaan yhden sisaren kuolemasta. Maia tarkoittaa hoitajaa.[Cotterell]

Katso vappukukat täältä!
 72806.jpgtai täältä http://www.majblomman.se/