Museo-oppaan kertoillessa 1850-luvulla tehtyjen työkalujen käytöstä luiskahtivat omat ajatukseni 1950-luvulle. Olen puusepän poika ja saanut pikkupojasta asti käyttää erilaisia puutyökaluja. Lapsuuteni kodissa on ennen minun syntymääni tehty rukkasia ja minäkin olen saanut nähdä eri kokoisten rukkasten malleja tuvan yläkomerossa ja myöhemmin aitan orsilaudoilla. Olipa meillä tuvan penkissä peukalotapin reikäkin. Tuohon reikään pantiin pieni tappi, jonka päähän pistettiin nurin päin ommellun rukkasen peukalonpää ja tappia vasten vedettiin peukalo oikein päin ja samalla koko rukkanenkin. Peukalotapin käyttö kuului naisille ja lapsille.

Puusepän verstaassa oli itse tehtyjä puupuristimia ja höyliä ja höyläpenkki. Olipa puusepän lapselle tehty puuhevonenkin ja vielä pyörillä! Suutarin verstaassa huomasin saappaan varren venyttäjän, jonka muistin lapsuuteni ensi vuosilta. Tuon tarve-esineen puolipyöreät pulikat pistettiin saappaaseen ja iso puukiila lyötiin kalikoiden väliin. Minä sain käydä omalla vasarallani hakkaamassa kiilaa syvemmälle vähän väliä. Näin ulkona kastuneet ja sitten kuivuneet ja kutistuneet saappaat saatiin taas mahtumaan pulleiden pohkeiden päälle varret suorina.

Kahvin paahtimet ja myllyt olivat tosi tutun tuntuisia. Kaikkia noita "muinaisia" esineitä katsellessa puoli vuosisataa elämästä haihtui hetkessä jonnekin. Samaa aikaa eteen päin ei voi edes kuvitella tai elää. Tätä vanhojen muistelemista pitäisi harrastaa enemmänkin, koskapa sain kuulla jälkeläiseltäni muutaman kerran ihmettelevän tokaisun: Mistä sinä tuon tiedät? Vanhuus lienee joskus viisauttakin. Tosin ykskaks taisin olla oppaan roolissa ja se ei omaisista tuntunut ollenkaan mukavalta.