Vaihtelun tarve oli luolanaisella niin suuri, että hän sai luolamiehensä suostumaan toiveisiinsa. Pussit pakattiin tarpeellisilla apuvälineillä ja - menoksi. Suuntana 15 kilometrin päässä oleva jo useita vuosia auki ollut luolahalli, maanalainen uimala ja jäähalli. Luistimia ei ollut mukana, mutta uikkarit ja vesijuoksuvyö. Miten olivatkaan kotikaupungin nähtävyydet jääneet kokematta. Tällainen harvinaisuus näin lähellä ja meiltä korkkaamatta.

Alkutunnelma maan alle astellessa ei ollut kovin mieltä ylentävä. Ulko-ovien maalit olivat jo käytössä kuluneet ja nuhruinen sisäänkäynti ei houkutellut. Sisemmällä aavemaisuus tuli vastaan. Seinien rappausten koloista oli vettä päässyt valumaan ja veden noroihin oli muodostunut vihreät kasvustot joko levää tai hometta. Valvontakameroiden silmät mollottivat meitä vastaan ja joku tarkkaili keitä me oikein olimme.

Kassakopin äärellä saimme ystävällistä opastusta ja neuvontaa sekä tervetulotoivotuksen. Tämä käynti ei maksanut meille mitään. Puhuhuoneet olivat kolhon suuret ja lattia kivinen ja kylmä. Peffletti unohtui! Ohjelappuja oli riittävän paljon ensikertalaisenkin kannalta. Itse uimalan puoli osoitti, että maan alla ollaan. Puolikaaren muotoinen holvikatto ja kaiku sekä suunnaton meteli kuuluivat maanalaisen hallin tunnelmaan. Uiminen maan alla luolassa ei sitten ollutkaan eksoottista eikä eri laista kuin missä tahansa uimahallissa. Vesi tuntui aika kylmältä. Lämminvesiallas porelaitteineen oli kytketty pois päältä. Liekö syynä olleet säästöt vai huolto? Lasten altaassa oli muutama aste lämpimämpää vettä kuin isossa altaassa.

Ensimmäiseksi maanalaiseksi uintireissuksi tätä luolakäyntiä voinee pitää mukiin menevänä - ellei jopa putkeen.