Valokuvaus on ollut hieno keksintö aikoinaan. Harvastapa meistä on tehty maalauksia ja tauluja, mutta valokuvia on otettu milloin missäkin tilanteessa. Tämäkin nuori mies on päässyt oikein penkille poseeraamaan ja valokuvaajan (äitini?) varjokin on kuvassa. Tämän kuvan otosta on kohta 60 vuotta.

En muista kuvan ottajan, äitini, ulkonäköä, miltä hän näytti tai tuoksui, enkä koko tilannetta. Mummoni hoiti minua päivät. Istun kotini seinustalla ja taustalla on naapurin miehiä. On kevät. Lunta on vielä jossakin, mutta eteläiseltä seinustalta se on sulanut. Päässäni on koirankarvalakki ja kaulalla langassa roikkumassa kintaat. Jalassani on mummoni veljen tekemät kengät.
 
Isäni hankki tuolloin elantonsa polkupyöräkorjaamolla ja suunnitteli naapurin puusepän verstaan ostoa. Äitini kävi kirkonkylän keskikoulun rakennustyömaalla hanslankarin hommista lisäleivän haussa. Sivutyönä tehtiin rukkasia oikein talkoilla. Käsityö oli arvossaan. Maata oli vain pari hehtaaria yhden lehmän elättämiseksi. Toinen lapsi oli tulossa seuraavana talvena. Kotini oli tuvan ja kammarin käsittävä mökki. Mummo nukkui tuvassa ja minä vanhempieni kanssa kammarissa.

Olen ottanut omista lapsistani valokuvia enemmän tai vähemmän eri tilanteissa. Useimmiten syntymäpäivillä. Samoin ovat omat lapseni tehneet omien lastensa kohdalla. Yritin etsiä isästäni lapsuudessa otettua kuvaa, mutta vasta yhteisestä koulukuvasta hänet löysin. Itseni näköinen mies. Monessa polvessakaan ei malli ole juuri muuttunut. Geeniperimä on säilynyt 'puhtaana'.