Laskiaismäet jäivät väliin eilen. Oli pakkasta ja kova ärsytys kurkunpäässä. Hengenveto alkaa yskittää -edelleen. Lapsuudesta on muistoissa laskiaismäkiäkin. Kotoa puusepänverstalle oli metsätie ja loivaa alamäkeä koko matka. Tie oli hevosrekien liukastama. Sopiva potkureille. Illan pimeydessä meitä kokoontui muutamia poikia ja tyttöjä yhteisiin laskiaismäkiin. Mäenlasku oli tekosyy päästä koskettelemaan ja halailemaan toisiaan. Paksuissa vaatteissa ei halailut ja puristelut paljon tuntuneet, mutta olihan se pimeässä mukavaa, kun muusta ei vielä ollut tietoa ja kokemusta.

Välillä saattoi saada jonkun oman suosikin omaan potkuriin ja tietysti silloin ajettiin ojaan ja oltiin lumessa lähekkäin vähän aikaa. Kotona taidettiin tietää lasten ja nuorten iltamäenlaskut, mutta pakkanen piti huolen liian intiimeistä lähentelyistä. Valoisassa ja vanhempien silmien alla mäenlaskeminen olisi ollut aika tylsä juttu ja kuka sellaista harrastaisi. Ei ainakaan entisaikaan.