Tänään on kulunut 39 vuotta siitä, kun istuin Helsingin Yliopiston suuressa luentosalissa ylioppilaiden tilaisuudessa, missä yhden parikymppisen opiskelijan sana uudestisyntymisestä täällä elämässä iski minun tajuntaani kuin salama kirkkaalta taivaalta. En osannut odottaa tuollaista puhetta. Uskoin, että jos on uudestisyntyminen mahdollista, niin se on kuoleman jälkeen. Olinhan oikea luterilainen, joka oli rippikoulunsa päätökseksi luvannut kaikkien muiden rippikoululaisten tavoin seurata Jeesusta. Mitä tuo seuraaminen tarkoitti, sitä en silloin 15 vuotiaana ymmärtänyt. Uskoin päseväni taivaaseen, koska Jeesus Kristus oli maailman Vapahtaja ja kuollut ristillä maailman syntien tähden ja noussut ylös kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden. Kävin tansseissa, ravintoloissa ja kirkossa sopivin välein. Olin luterilainen kristitty.

Tuo ilta Yliopistolla 10.3.1968 muutti jotain elämässäni. Minä heräsin. Voin siis uudestisyntyä eli tulla uskoon jo tänään tietoisesti. Salomoninkadun vintillä kokoushuoneessa toimiston nurkassa ripittäydyin alkeellisesti ja sain synninpäästön. Lauttasaaressa asunnossani lukiessani kirjaa "Kuka on kristitty", koin olevani oikeasti kristitty enkä vain muodollisesti. Minussa alkoi uusi elämä. Luulin aluksi, että vanha elämä olisi kokonaan kadonnut, mutta pian huomasin kahden elämän taistetun itsessäni. Usein koin tappion, kunnes jätin taistelut sikseen ja olin vain sitä mitä olin. Sain oppia elämään uskossa, Jumalan Pojan uskossa, en omassani. Hän, joka minut loi, lunasti, pelasti ja lupasi viedä perille, sai tehdä työnsä minussa tarpeen mukaan.

Nyt olen monta elämänkokemusta viisaampi ja vanhempi kuin 39 vuotta sitten, mutten vieläkään osaa olla niin vapaasti ja jännittämättä Jumalan Pojan uskon varassa kuin saisin olla. Armossa leväten saan odottaa ruumiini lunastusta. Tuo päivä lähestyy, mutta vielä en ole halukas täältä lähtemään. Paljon on vielä ihmeellistä edessä ja uutta nähtävää. Erityisesti haluan saada nähdä, miten Lunastajani, joka elää, hoitaa minua ja läheisiäni taivaan kirkkautta kohti. Totuus selviää vähitellen, muttei täällä ajassa, vaan vasta iankaikkisuudessa. Toinen toistaan puhtaampien oppirakennelmien telineiltä olen halunnut tulla pois ja olla vain yksi kivi itse rakennuksessa. Totuus on olemassa ja siksi on hyvä elää luterilaisena kristittynä lämmintä kevättalvea 2007.