1584215.jpg

Työhuoneeni ikkunasta näkyy nyt ranta keväisessä asussaan. Talvi, jota kesti vain kaksi viikkoa (siis oikeanlaista vanhaa talvea), on ohi ja kesä on viikon päästä tosiasia. Kesän odotuksen lisäksi on ollut pienen pojanpojan kanssa pihakirppiksen odotusta ja tänään vihdoin sen toteutus ja unelmien täyttymys. Viitisenkymmentä asiakasta vieraili pihallamme, siis toisella puolella kuin minne oheinen kuva osoittaa.

Olen lomalla ja yritän sopeutua työstä vapaaseen päivärytmiin. On eri asia sanoa aivoille älkää ajatelko töitä ja työtovereiden selviytymistä niistä, kuin oikeasti olla vapaa ajatuksissaan kaikesta stressiä tuottavasta ajattelusta. Vain uudet ajatukset ajavat entiset tieltään. Hyvänä ohjeena muistui mieleeni: "Ajatelkaa häntä..., ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne." Näin vanhassa Raamatun käännöksessä Hebr. 12:3.

Rannalla näkyy saunan katto ja seinää. Saunan takana on laituri. Tänä aamuna klo 5.10 kävimme uimassa. Ilman lämpötila oli plus viisi. Veden lämpötilaa emme mitanneet. Kaikki muu koko maailmassa unohtuu hetkeksi, kun kastautuu hyiseen veteen ja viipyy siellä niin kauan kuin sielu sietää. Tunnin ajan kihelmöi koko ruumis, kun veri virtaa kohisten hiussuonissa. - Elämä on ihanaa.