1730224.jpg1730247.jpg

Ikkunani alustan kukat ovat oikein kesäloistossaan. Tänään saunoimme kolmen sukupolven voimalla aamupäivällä toisen kuvan pensaikon takana olevassa rantasaunassa. Se olikin ensimmäinen saunontakerta tänä kesänä. Makkaraa paistui ulkogrillissä avotulella ja hiilloksella ihan tarpeeksi. Salaattia ja leipää makkaran lisäksi ja siinä olikin päivän lounas. Ongelmaksi aikoi tulla liian utelias ja ruokakoriin noussut oravan poikanen. Vesipyssyillä sitä ammuttiin ja pidettiin poissa ruokapöydästä.

Eilen sunnuntaina oli mukava olla yhdessä hetki kaikkien lastemme ja lastenlastemme kanssa yhden 5 vuotiaan etukäteissynttäreillä. Itseäni katsellessa ja nuorempiin vertaillessani käväisi mielessä: Minunko aikaansaanoksiani? Nyt joudan jo eläkkeelle.