Työelämässä ollessani sain joskus käsiini paperin, jossa oli punainen leima: Salainen. Aluksi mietin, voisinko lukea tuollaisen paperin. Myöhemmin ymmärsin, että juuri tuollaiset paperit pitikin lukea. Joskus huomasin kysyä työtovereiltani, olivatko he saaneet salaisia papereita luettavakseen. Olivat he ja vielä enemmänkin: Henkilökohtainen-leimalla varustettuja. Ilmeisesti tuo oli jonkinlainen johtamistapa, kun jokaiselle lähetettiin sama kirje, jossa luki: henkilökohtainen. Kun minulle tulee kirje omalla nimelläni tai puhelu kännykkääni, niin ilmeisesti ne ovat juuri minulle henkilökohtaisesti tarkoitettuja.

Nyt sähköisen viestinnän aikaan "salaista tietoa" tulee tuutin täydeltä ja aina se ei ole edes henkilökohtaista tai yksityistä, vaan yleistä. Ilmeisesti salaisen viestin salaisuus on siinä, että sitä ei saa kopioida eikä jatkaa eteenpäin, levittää. Yrityssalaisuudet ovat asia erikseen. Lisäksi on ammattisalaisuuksia ja vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia salaisuuksia, jotka jäävät tai tulisi jäädä henkilökohtaisiksi salaisuuksiksi. Toimittajat ovat ammattikunta, joka työkseen kaivelee salaisuuksia esiin tehdäkseen niistä julkisia. Lähdesuoja takaa salaisuuden vuotaneelle turvan.

Onko meidän uteliaisuutemme tyydyttäminen niin tärkeää, että monien vuotajien tai kielijöiden eli vasikoijien annetaan kätkeytyä lähdesuojan taakse. Kaikki tieto pitäisi voida tarkistaa ja väitteet osoittaa tosiksi. Minä sain töissä ollessani kuulla itseäni koskevia viestejiä milloin mistäkin asiasta. Tarkemmin viestien alkuperää etsiessäni kävi usein ilmi, että ne olivat tuulesta temmattuja ja keksittyjä. Henkilö, joka ne minulle kertoi, ol itse noiden viestien alkuunpanija ja levittäjä. Oli vain turvallisempaa hänen kannaltaan sanoa, että olen kuullut tai minulle on kerrottu kuin että minä olen tätä mieltä sinun sanomisistasi ja tekemisistäsi.

Voitte uskoa, että en kerro salaisuuksiani toista kertaa henkilölle, joka ei pidä niitä itsellään, vaan jakaa ne vaikkapa nimettöminä edelleen ja ne tulevat korviini odottamattomissa paikoissa. Tälläisia ehdottomia salaisuuksia ovat ripissä kerrotut asiat. Niitä ei saa ottaa esille edes "rukousaiheina" työntekijäkokouksissa. Jos haluaa olla varma kuulemansa asian julkisuuskelpoisuudesta, tulee se varmistaa kertojalta itseltään ennen kuin sen julkistaa. Täällä Blogistaniassa me kuitenkin "fiktiivisten hahmojen" takaa ja nimissä saa(ta)mme laukoa salaisuudet julki ja haavoittaa milloin tieten tahtoen milloin vahinnossa ja usein jopa tietämättämme tuntemiamme tai tuntemattomia.

Ilmeisesti varmin tae saada viestinsä julki on aloittaa se sanoilla: "Ethän kerro tästä kenellekään..."