Ihanaan aamuun on kiva herätä. Valmiiseen kahvipöytään on mukava tulla. Sauvakävelyllä ennen kahdeksaa on lupsakkaa talloa ja silloin ei moni tule vastaan. Linnutkin laulavat vielä ja ikimetsän läpi auringonsäteet siivilöityvät pehmeinä silmiä satuttamatta. Silmälasit on päässä ja aurinkolasit lisänä. On ihanaa katsella kaikkea kaunista lähellä ja kaukana. Lasien läpi kaiken voi nähdä.

Hikilenkin jälkeen vielä pulahdus järveen jo kylmenneeseen syysveteen. Varpaissa tuntuu kylmältä veden kosketus, mutta nopeasti vain sukellus veden alle. Vedestä ylös ja mitä ihmettä! Silmälasit eivät olekaan enää päässä. Sukelsin moniteholasit päässä järveen nähdäkseni nähtävästi paremmin sameassa vedessä. Olen uinut lasit päässä koko kesän, mutta miksi sukelsin nyt? Kiljahdusten saattamana uusia sukelluksia silmät auki ja sormet harallaan. Tyhjää haromista. Mitään ei näy. Vain kellertävää vettä auringon kimalluksessa. Varpaat etsivät pohjasta varovasti lasin sankoja, turhaan. Jospa ne eivät olleetkaan päässä.

Äkkiä sisälle ja tarkistamaan kylppäri, makuuhuone, portaat, eteisen tuoli, työpöytä, wc. Ei löydy. Lasit olivat sukeltaessani päässäni. Harava varastosta mukaan ja uusi etsintä käyntiin. Korva haravan varressa kiinni vetelen haravaa pohjaa pitkin järjestelmällisesti laiturista poispäin sukellusreitillä poikkisuuntaan. Jokainen erikoinen ääni haravan varressa nostaa toiveet korkealle. Kivi, oksa, kaisla - mitä nyt? Kilahdus haravassa. Varpailla varovasti tunnusteu lehtiharavan piikkien seasta tuottaa odotetun ja toivotun tuloksen. Silmälasit!!! Lasit nenälle ja iloisen päivän iloisin hetki: Ehjät ja omat lasit löytyivät.