1174111.jpg

Rantasalmen kirkon edessä rippikouluikäisten, nyt jo suurimmaksi osaksi  kuolleiden miesten poseeraus.

He elivät elämänsä ilman Internettiä! Olivatko he onnellisempia juuri siksi? He taistelivat kaikki sodassa ja ansaitsivat sankarin nimen. Sotasankareita emme ole kaikki! Mutta "me ollaan sankareita kaikki..." Jokainen meistä on oman eletyn elämänsä sankari. Lähimenneisyyden vanhempia ihmisiä ei monikaan osaa arvostaa eikä heidän elämäntyötään, mutta vuosien vieriessä arvostus kasvaa ja muistot kultaantuvat. Unohtuneiden muistojen tilalle syntyy uusia muistoja mielen sopukoissa. Ovatko ne oikeita ja aitoja vai kuviteltuja, toivottuja ja muuneltuja? Sitä lienee vaikea tarkistaa asianosaisilta itseltään -  ainakaan.

Kun itse olin viidentoista ikäinen en muista tunteneeni kovinkaan montaa yli kuusikymppistä ihmistä. Nyt kun olen itse tuollainen vanhus en tunne juuri ketää viidentoista ikäistä. Olisi uteliaisuuteni tyydyttämisen kannalta mielenkiintoista kuulla millaisena nykyiset viisitoista vuotiaat kokevat eläkeikäiset esivanhempansa tai muut tuossa iässä olevat. Voisiko heihin tutustua jossakin keskustelupalstalla tai blogissa? Oikeassa elämässä heihin ei juuri törmää.

Nyt eletään tätä vuotta 2008 ja vanheneminen tapahtuu entistä havaittavammissa muodoissa - joka vuosi.