970012.jpg 970013.jpg 970015.jpg

Syksyn merkit vetävät ihmisiä etelästä pohjoista kohti. Etelän väriloisto kalpenee kuulemma pohjoisen rinnalla. Varmasti niin on, mutta ajoitus ratkaisee. En ollut ruskaretkellä, mutta pohjoisessa kuitenkin. Kotona raavin maalia vanhoista huonekaluista ja maalijätteen päälle asettelin vaahteran lehden. Siinä kuoleman merkkejä ja väriä.

Olin matkalla pohjoiseen yksin ensin puoliväliin ja sitten yhteisellä kyydillä loppumatka. Aamulla viideltä lähtiessä ei ollut auringosta tietoa. Matkalla se nousi ja myös usvaa leijui siellä täällä. Ensimmäinen pakkasaamu tänä syksynä. Mittarissa miinus kaksi ja tien pinta kuiva. Puolet menomatkasta takana ja kuuden tunnin kokoussessio. Sitten taas matkaan oikein porukalla. Sumu lisääntyi ja peitti kaiken alleen. Takapenkiltä ei nähnyt tietä, muttei tarvinnutkaan. Valkeaa verhoa joka puolella. Lennettiin pilven sisällä. Porojakaan ei ehditty nähdä sumun seasta.

Pyhäjärven rannalta herättiin aamulla ja usvaa tai pilvisumua oli edelleen tunturin tapaisen laella. Jälleen kokoussessio ja kotimatkalle pienemmällä porukalla. Nyt ei ollut sumua. Oli puhdasta sadevettä. Mennen tullen täytettiin vatsa samassa syömäpaikassa. Jokaisella on omat syömistapansa ja mielihalunsa. Minulle riitti ananaspitsa.

Oma auto odotteli siellä, minne se oli jätetty ja sai kyytiläisiä sisäänsä. Vielä neljännes kahden päivän matkasta edessä. Puoliyö lähestyi ja ohittuikin ennen kuin omaan sänkyyn pääsin. 1300 kilometriä kahdessa päivässä kokouksineen ja matkakeskusteluineen tuntui vieneen mehut. Uni maittoi. Olin ollut pioneerityössä kaksi päivää.