1248086228_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jälkikasvun innoittamana piti kokeilla onkimista kotirannassa. Vanha (yli 20 v.) lepästä tehty kuiva onkivapa kaikkine tykötarpeineen oli verannan katossa tallella. Koukku oli aika ruosteinen, mutta pieni hankaus kiveen kirkasti kärkeä kummasti. Siimakin tuntui vielä kestävän koeponnistuksen. Kohoa olivat pikkulinnut nokkineet, mutta tarpeeksi veden pinnalla pysysymiseen oli vielä tallella. Matoja otettiin matkalla rantaan puistosta eli metsiköstä, joka näkyy monissa ikkunakuvissani. Pienen miehen kanssa asteltiin rantaan ja mentiin laiturille. Aallot olivat vaahtopäisiä ja pohjoistuuli tuntui kylmältä. Laituri ei ollut hyvä onkipaikka.

Kokeilimme rannalta ongintaa. Vapa oli kovin lyhyt ja syvemmälle päästiin vain kahlaamalla polvia myöten veteen. Jo alkoi kala syödä. Pari matoa syötettiin kaloille ja sitten vapa alkoi taipuilla pienten särkien ja ahventen kohotessa vedestä kohti pientä miestä rannalla. Tusinan verran muovipussin pohjalla polskuttelevia kaloja vietiin sisälle ja alettiin miettiä sopivaa kalareseptiä. Ohje löytyikin ja illaksi saatiin seitsemälle hengelle iltapala kalansaaliista. Pienin puhuva syöjä pöydän ympärillä ilmoittikin, että jos joku ei voi syödä, niin hänelle voisi antaa, sillä hän tykkää tästä ruoasta. Jätettäköön salaisuudeksi mitä ruokaa noista 12 kalasta tehtiin. Ei ainakaan kuvan kaltaista.

Toisena päivänä piti käydä uudelleen ongella. Lähes saman verran tuli pikkukaloja. Tällä kertaa ne paistettiin ja ruodot poistettiin valmiiksi paistetuista. Karjalanpiirakoiden päällä söimme tuon kalasaaliin. Taisivat olla siinä tämän kesän onginnat, kuka tietää.