361100.jpg
24.3.1926  -  26.1.2007

  Kaivotiellä

-Äiti, kuka metsässä haastaa ja puhuu,
 siellä niin kaikaa, siellä niin huutaa ja huhuu?

-Poju, kuuntele hiljaa, kun kuulet,

 sehän on metsän sielu, jota nyt soittelee tuulet.

-Äiti, ah, kuuletko sinäkin tuota,
 on kuin juoksisi tuhannen lammasta
 kulkuset kaulassa suota.

-Poju, kuulin ennen, enää en kuulla oo voinut,
 liiaks on kohtalon kello mun sieluuni soinut.

-Äiti, mitä sä itket, mitä sä metsästä kuulet
 eikö siellä soitakaan metsän sielua tuulet?

-Poju, soittaa, rauhoitu. Ilosta minä vain itken,
 kun sinä hulmuvin kutrein juoksit piennarta pitkin.

-Äiti, soittaako mullekin kohtalon kello,
 sitten kun suureksi vartun,
 sitten kun nukutaan monta yötä
 ja minä jo työhönkin tartun.

-Poju, soittaa kyllä,
 laulavat lapselle kaihojen kyyhkyt,
 silloin sä ymmärrät ihmisten itkut ja äitisi nyyhkyt.

-Ihana äiti, ethän itke,
 kun annan kaikki nää kukkaset sulle
 ja vesiastiaas kannan.

Einari Vuorela