24.3.1926 - 26.1.2007
Kaivotiellä
-Äiti, kuka metsässä haastaa ja puhuu,
siellä niin kaikaa, siellä niin huutaa ja huhuu?
-Poju, kuuntele hiljaa, kun kuulet,
sehän on metsän sielu, jota nyt soittelee tuulet.
-Äiti, ah, kuuletko sinäkin tuota,
on kuin juoksisi tuhannen lammasta
kulkuset kaulassa suota.
-Poju, kuulin ennen, enää en kuulla oo voinut,
liiaks on kohtalon kello mun sieluuni soinut.
-Äiti, mitä sä itket, mitä sä metsästä kuulet
eikö siellä soitakaan metsän sielua tuulet?
-Poju, soittaa, rauhoitu. Ilosta minä vain itken,
kun sinä hulmuvin kutrein juoksit piennarta pitkin.
-Äiti, soittaako mullekin kohtalon kello,
sitten kun suureksi vartun,
sitten kun nukutaan monta yötä
ja minä jo työhönkin tartun.
-Poju, soittaa kyllä,
laulavat lapselle kaihojen kyyhkyt,
silloin sä ymmärrät ihmisten itkut ja äitisi nyyhkyt.
-Ihana äiti, ethän itke,
kun annan kaikki nää kukkaset sulle
ja vesiastiaas kannan.
Kommentit