Tähän aikaan vuodesta olen tavannut työtoverini joka vuosi. Nyt sairauslomalla olen kotona, kun toiset ovat töissä ja jakamassa joulun ja vuodenvaihteen kuulumisiaan. Kalenterini ovat tuossa vierellä ja niiden sisällöstä näkee, että toukokuun jälkeen ei ole tullut merkintöjä. Liekö ollut sattumaa tai johdatusta, kun sain uuden Kirkon taskukalenterin a.d. 2009, niin kuin joka vuosi saan, mutta kalenterista puuttuivat alkuvuoden päivät maaliskuun 6. päivään asti. Noita päiviä en tarvitsekaan, koska tämä lomani on lääkärintodistuksella merkitty jatkumaan 30.4. asti.

Alan ilmeisesti olla jo lähes työkykyinen, kun selailen järjestöjen ja seurakuntien kotisivuja ja katselen, mitä missäkin tehdään. Minun osaltani työaika on kuitenkin ohi. Siltä nyt tuntuu. Voihan tilanne muuttuakin ja hakeudun töihin ollessani eläkkeellä. Tänään kuitenkin nautin vapaudesta saadessani olla siippani kanssa vesijuoksulla aamupäivällä. Osmannin saunassa katselin tähtitaivasta ja taputtelin pulleaa vatsaani ja juttelin sille hiljakseen: Kyllä sinä siitä vielä pienenet. Odotahan vain 'pullukka'.

Nyt juuri tässä hetkessä, kun aloin pohtia työasioita, sain kunnon hikoilukohtauksen ja hirveän kutinan selkääni. On työ ja tuska olla raapimatta ihoani. Aina kun raavin ihoni rikki, palataan kyhmykutinan hoidossa pari viikkoa taaksepäin. Joten: pidäpä vaari näppisi kurissa! Tällaisessa aaltoliikkeessä tässä keinutaan ylös ja alas sekä eteen- ja taaksepäin.

Tänään muistelen ihmeen ihanaa päivää 32 vuotta sitten. Me miehet olimme kotona ja te naiset laitoksella. Tuosta ajasta on vain hyviä muistoja.

"Ave Maria." Silmänisku