ALIN UNELMA TOTEUTUU

Jatkoa Alin ramadan -fiktiokertomukseen

Aurinko oli juuri noussut Arafan takaa. Pyhiinvaeltajia oli sikin sokin täynnä pienen vuoren rinnettä. Jokainen yritti kiivetä korkeimmalle kohdalle ollakseen lähempänä Allahia. Rukousten kuuleminen olisi silloin varmempaa. Miksi olen täällä helteessä? Onko tästä mitään hyötyä? Hassan, Alin veli, kyseli mielessään kesken pyhiinvaelluksensa kahdeksannen päivän. Tämä oli Hassanille jo toinen pyhiinvaellus. Ensimmäisen hän oli tehnyt isänsä ja veljensä Alin kanssa nuorena poikana. Isä oli kertonut edellisellä pyhiinvaelluksella Alille ja Hassanille, että niin kuin Ismael oli ollut pakomatkalla Beerseban autiomaassa egyptiläisen äitinsä Hagarin kanssa, samoin tuli jokaisen muslimin kyetä olemaan ilman vettä koko päivä.

 

Hassan yritti rukoilla keskipäivällä auringon paahteessa, mutta ulkoa opitut rukoukset takertuivat kurkkuun. Hän yritti huutaa Allahille: Oi jumala tässä minä olen. Rukousten välillä hänen mieleensä nousi uudelleen ja uudelleen Alin sanat: Jeesus on elämän vesi. Jeesus on elävä leipä. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Vaikka Hassan yritti olla ajattelematta noita sanoja, hän ei saanut sisäistä ääntään vaiennettua. Nyt Hassanin piti suorittaa koko pyhiinvaellus läpi ja kotiin palattuaan hän voisi jatkaa uskontokeskustelua veljensä kanssa.

Hassan oli saanut kutsun tulla veljensä Alin kihlajaisiin. Hän ei mennyt. Pian olisivat Alin ja Iian häät. Pitäisikö hänen mennä vai ei? Olihan Alista tullut kristitty ja oikea muslimi ei voisi häneen pitää yhteyttä. Uskostaan luopunut on kirottu ja ilman Allahin suojelua. Hassan oli isältään salaa voinut tavata Alin. Hassan oli sairastunut ja viety samaan sairaalaan, missä Ali ja hänen kihlattunsa Iia olivat töissä. Ali oli käynyt hänen vuoteensa luona monet kerrat yön aikana. Yöpöydälle Ali oli jättänyt Uuden testamentin, jossa oli kirjoitus: Hassanille veriveljelleni, Ali. Ali oli rukoillut hänelle terveyttä ja hän paranikin yllättävän nopeasti. Leikkausarpikaan ei märkinyt ja tikit jättivät siistin arven hänen alavatsaansa.

 

Hassan huusi: Oi jumala tässä minä olen ja ajatteli samalla: Jeesus on elävä vesi. Hän sai voimia jatkaa pyhiinvaellustaan iltaan saakka. Edessä oli koko yön valvominen. Seuraavana päivänä Minaan palatessa hän keräsi seitsemänkymmentä pientä kiveä, joilla voisi tuhota saatanan. Pystyssä olevat kivipaadet kuvasivat saatanaa. Pienillä kivillä yritettiin osua noihin kivipilareihin eli saatanaan. Väkijoukko tungeksi toisiaan tönien päästäkseen lähemmäksi heittämään. Lopulta Hassan heitti kourallisen kiviä umpimähkään ja läksi kohti majapaikkaansa, joka oli teltassa, pitkän telttarivistön keskellä.

Tänään alkaisi uhrieläimen syöminen. Hassanilla oli jo kiljuva nälkä ja jano. Kymmenennen päivän pyhiinvaellus oli loppumassa. Hassan sai syödä vatsansa täyteen. Illalla hän otti Furkansa ja veljensä antaman Uuden testamentin esiin. Taskulampun valossa Hassan luki kaapunsa alla salaa molempia kirjoja ennen nukahtamistaan. Huomenna olisi uusi päivä ja uudet rukoukset. Hassan kirjoitti kuluneiden päivien kokemuksia muistikirjaansa ja mainitsi niissä ajatelleena veljeään ja tämän kihlattua sekä heidän hääjuhlaansa.

 

Kotiin palattuaan Hassan maalasi talonsa etuseinään sinisellä kuvakertomuksen pyhiinvaelluksestaan Mekkaan. Nyt hän oli oikea hajj Hassan. Tuon arvonimen sai jokainen pyhiinvaelluksen suorittanut. Edessä olisi vielä salainen matka Ali-veljen luo. Hassanilla oli tuliaisia Mekasta. Hän oli ostanut kultakehyksisen taulun jossa keskellä oli uskontunnustus arabiaksi. Tämä olisi häälahja Alille ja Iialle. Kotoa lähtiessään Hassan sanoi käyvänsä kaupungissa ostamassa uusia osia sadettajaansa, joka reistaili.

Hassanin ja Alin tapaaminen oli liikuttavana lämmin. Ali puhutteli veljeään hajjiksi. Tästä Hassan oli hämillään ja halasi veljeään molemmilta puolilta kaksi kertaa. Hassan ojensi Alille paketin, jonka saisi avata vasta häiden jälkeen. Se oli tarkoitettu Alin kotiin. Veljekset istuutuivat sairaalan teehuoneeseen, jossa hoitajia ja potilaita tuli ja meni koko ajan. Miesten päät olivat pöydän yllä lähes vastakkain. He eivät halunneet kenenkään kuulevan. mitä he puhuivat. Ali kyseli veljensä kuulumisia ja uteli utelemistaan yksityiskohtia. Hassan kertoi minkä ehti. Lopulta hän vaikeni ja katsoi veljeensä. Joko hääpäivä on päätetty, hän kysyi.

 

Alin vuoro oli kertoa suunnitelmistaan. Hän kertoi kihlajaisista, jotka olivat olleet jo kuin pienet häät. Kihlajaislahjoja oli tuotu tavattoman paljon. Ali ja Iia olivat monien tuttuja työnsä takia. Hassan kyseli vielä isän reaktioista ja sai kuulla, että isä oli soittanut Alille eräänä yönä nimettömänä. Ali tunnisti isänsä äänen ja he keskustelivat pitkään, mutteivät puhutelleet toisiaan nimillä. Isän kanssa keskusteltiin siitä kuka on oikea waasil. Isä oli sanonut: Waasil on hän, joka pitää yllä sukulaisuussuhteita. Waasil ei ole hän, joka tekee niin vain vastavuoroisesti. Waasil on hän, joka säilyttää suhteensa sukulaisiinsa, siinäkin tapauksessa, että sukulaiset katkaisevat suhteensa häneen. Uudet ajat ovat uusia aikoja, oli isä todennut lopuksi.

Alin ja Iian häät päätettiin järjestää sairaalan kirkon pihalla. Kirkkoon eivät muslimityöntekijät tulisi, mutta pihalle he voisivat tullakin. Tähän kompromissiin päädyttiin Iian isän pyynnöstä. Hän tulisi vihkimään tyttärensä ja vävynsä. Vihkipuheessaan hän voisi käsitellä monia arkojakin aiheita, joista hän ei muualla voisi muslimien kuullen puhua. Hääkutsu esitettiin julkisesti kaikille halukkaille. Sairaalan ilmoitustaululla ja apteekin ovessa oli kutsu. Sairaalan keittiössä valmistettaisiin kaikki syötävä ja se tarjoiltaisiin ulkona. Suunnitelmia muutettiin yhtenään.

 

Lopulta Ali ja Iia eivät itsekään olleet varmoja mitä tapahtuisi milloinkin ja missä. Iian isä ja sairaalan ylihoitaja laativat tarkan aikataulun hääpäivälle. Alin ja Iian ei tarvitsisi tehdä muuta kuin olla kotonaan ja odottaa tapahtumien alkua. Jos häitä olisi vietetty Alin isoisän aikaan kotikylässä, niin ne olisivat kestäneet neljäkymmentä päivää. Onneksi joistakin perinteistä on jo luovuttu, kiitteli mielessään Iian isä. Hänen maksettavakseenhan häät tulevat. Onneksi monet häävieraat antoivat häälahjansa rahana jo ennen häitä.

Iian luo kokoontui kymmenkunta naista, jotka kylvettivät hänet kylän perinteiden mukaan. Hänet voideltiin yrttivoitein ja kädet hennatatuoitiin. Kasvoihin ei tehty hennakuvia. Iia oli syntynyt Skotlannissa, mutta muuttanut vanhempiensa mukana Egyptiin jo kaksi vuotiaana. Kaikki pitivät häntä egyptiläisenä naisena. Iia oli käynyt kaikki koulunsa täällä ja puhui paikallista murretta. Iian ystävissä oli sekä hänen oman kirkkonsa että koptikirkon ihmisiä sekä monia muslimeja, mutta myös ihan ilman uskontoja eläviä entisiä opiskelutovereita. Monikulttuurisessa ympäristössä kasvaneena Iia sai kunnioittavan kohtelun kaikilta. Hän ei ollut mikään fanaatikko mihinkään suuntaan. Kun Ali kosi häntä, hän ei ajatellut Alia muslimina tai kristittynä, vaan komeana miehenä.

 

Alin ystäväpiiri oli aika suppea. Kaikkien vanhojen kavereiden tietoon oli tullut Alin kääntyminen kristityksi. He eivät oikein tienneet miten suhtautua tähän uuteen Aliin. He olivat uteliaita näkemään miten Alille käy ja päättivät tulla häihin. Alille ei järjestetty mitään perinteisten rituaalien mukaista polttariyötä, mutta muutamia kavereita oli hänen kanssaan ennen häitä valmistelemassa sulhasta hääkuntoon. Ali mietti kovasti, millaisen hääpuvun hän ottaisi. Pitäisikö pukeutua mustaan juhlapukuun vai voisiko hän olla oman kylänsä miesten perinteisessä hääpuvussa. Lopulta Ali päätti noudattaa vanhaa traditiota. Kristinuskon opetuksista hän muisti, että usko ei ole kiinni eikä riipu syömisestä tai juomisesta tai pukeutumisesta eikä mistään käskyistä tai kielloista, vaan sisäisestä sydämen tilasta.

Hääpäivän aamuna Alin ystävät läksivät autoilla hakemaan morsianta häihin. Vanhan perinteen mukaan he olisivat kävelleet kulkueena, mutta Iian kotiin oli liian pitkä kävelymatka. Torvet soiden neljän auton kolonna ajeli tai yritti edetä ruuhkaisia katuja toiselle puolelle kaupunkia. Iia ja hänen kymmenen morsiusneitoaan olivat olleet valmiina jo yli tunnin ennen kuin Alin joukko tuli paikalle. Alin silmät sidottiin, ettei hän näkisi morsiantaan hääpuvussa ennen vihkimistä. Kuulumiset vaihdettiin ja sullouduttiin autoihin. Morsiusneitojen djellabien helmat eivät tahtoneet pysyä autoissa sisällä. Tuuli levitteli kevyitä juhlahameita autoon istuttaessa. Ali ja Iia istuivat eri autoissa. Torvet soivat koko ajan ja suuntana oli kristillisen sairaalan kirkkopiha.

 

Kirkon puistoon oli katettu pitkille pöydille juhla-ateria yli kahdelle sadalle vieraalle. Edellisenä iltana maahan kaivettiin iso kuoppa ja siinä poltettiin puita useita tunteja. Kuumat hiilet lapioitiin kuopan sivulle ja kuoppaan pantiin kaksi vasikkaa ja yksi lammas. Oikeastaan eivät ne olleet kokonaisia, vaan paloiteltuja ja moneen kääreeseen pakattuja. Paketit peitettiin hiilillä ja kuoppa luotiin umpeen. Aamulla auringon noustua kuoppa aukaistiin ja valmiit paistuneet lihat kaivettiin esiin. Osa lihoista vietiin vielä keitettäviksi ja osa viipaloitiin suoraan pöytään pantavaksi. Hedelmiä oli runsaasti ja ennen kaikkea makeisia ja leivoksia. Alkoholia ei ollut missään muodossa tarjolla. Sitäkin enemmän oli jääteetä ja minttuteetä.

Palmupuiden alle kirkon viereen oli rakennettu varjoisa katettu alue. Irtotuoleja oli kannettu kirkosta ulos suoriin rivistöihin. Edessä oli valkealla liinalla peitetty alttaripöytä, jolla oli kaksi isoa kukka-asetelmaa ja seitsenhaarainen kynttilänjalka kynttilöineen sekä iso kuvaraamattu keskeltä auki. Pappi toisi sinne vielä mukanaan ehtoollisvälineet. Iia ja Ali tahtoivat saada myös ehtoollisen vihkitoimitusta ennen. Iian isä ei ollut aivan varma voitaisiinko niin tehdä ulkona. Kirkossa se olisi kyllä käynyt päinsä.

 

Sairaalan parkkipaikalle ajoi usean auton saattue. Autoista purkautui kovaan ääneen keskustelevia nuoria miehiä ja naisia. Useilla naisilla oli burqat peittämässä kasvoja. Vain silmät näkyivät. Djellabat olivat kimaltelevia ja kirjavia ohuesta kankaasta valmistettuja tuulessa liehuvia. Miehillä oli pitkät kaftaanit, mekoilta näyttävät asut. Joillakin oli länsimainen miesten puku takkeineen ja housuineen. Nämä olivat Alin kavereita koulu- ja opiskeluajoilta. Useat heistä olivat jo naimisissa ja tulivat vaimoineen hääjuhlaan.

Samalla parkkialueelle kaarsi neljän auton letka. Autot ajoivat kirkon takaportin luo. Sulhanen ja morsian vietiin kirkon sisälle takakautta. Sakastin tiloissa morsian sai viimeiset vaatekappaleet ylleen. Huntu ja pitkä laahus kiinnitettiin Iian päähän. Sulhanen tuotiin kirkon eteiseen odottamaan hääseremonian alkamista. Ali ei nähnyt mitään. Hänen silmillään oli edelleenkin side. Iian isä kävi Alin luona ja antoi muutamia ohjeita ennen kuin meni sakastiin.

Kirkon kellot alkoivat kumahdella. Tornissa oli kolme kelloa. Skotlannin presbyteerikirkko oli lahjoittanut ne kymmeniä vuosia sitten. Niillä soitettiin kutsusoitto. Vartin päästä alkaisivat häät. Ali seisoi kirkon edessä ylimmällä portaalla. Hänen silmiltään oli otettu side pois. Hänen vierellään oli kaksi hänen työtoveriaan. Kirkon ovet olivat auki. Urkujen ääni alkoi kuulua kirkosta. Ovelle ilmestyi upeaan hääasuun puettu Iia isänsä käsipuolessa. Iian takana tuli kymmenen naista lähes yhtä upeissa mekoissa, mutta ilman huntua. Kaikki lauloivat ylistystä morsiamelle ja sulhaselle.

Iian isän asuna oli papin kaftaani. Alillakin oli juhlakaftaani, perinteinen hänen esi-isiensä puku. Ali ja Iia kävelivät vierekkäin portailta kirkon puistoon ulkoalttarin ääreen. Iian isä seisoi alttarin takana ja alttarille oli tuotu myös viinimalja ja ehtoollisleipälautanen. Iia katsoi huntunsa läpi vierellään seisovaa tummaa komeaa miestä. Ali vilkaisi takaisin ja heidän katseensa kohtasivat. Niissä oli jotain taivaallisen puhdasta ja uutta odottavaa. Silmät kysyivät toisiltaan: Oletko se sinä? Näinkö meidän unelmamme toteutuu?