Savon Sanomien mukaan nyt on mustikka-aika. Viime kesänä ostin tukusta mustikat ja sain sekundaa eli vetistä laatua. Nyt pitäisi löytää parempia.

Tämän kesän kaupunkimatkakin tuli tehtyä. Minulle ei sovi kehä kolmosen sisäpuolinen elämä. Siellä ahdistaa ja ihmisiä on aivan liian paljon. Tiet ovat liian täynnä ja tiheässä autoja. Nopeusrajoitukset vaihtuvat tuhkatiheään ja liikennevaloissa odottaminen on tuskallista. Kaikki olisi hyvin, jos voisi istua helteellä ilmastoidussa autossa ja ajella maaseudulla tasaista vauhtia, mutta auton ulkopuolella jonottamassa pääsylippua kolmenkymmenen asteen helteessä ei ole minun hommani.

Pienten lasten leikkien seuraaminen ja välillä hurjienkin temppujen katseleminen panee sykkeen nousemaan, mutta hienoa on huomata miten kehitystä tapahtuu ja oppiminen on nopeaa. Välillä jokunen omakin lapsuusmuisto lähes kuudenkymmenen vuoden takaa pulpahtaa mieleen. Olivat ne leikit rajuja silloinkin. Salassa vanhemmilta tapahtuivat aina kaikkein hurjimmat jutut. Kilpailuhenki oli kova niin kestävyydessä, nopeudessa kuin nokkeluudessakin. Korkeille paikoille en uskaltanut kiivetä silloin enkä vielä nytkään.

Kolmas matkapäivä kului melko tarkkaanautossa istuen ja turistia leikkien. Leppävirran pohjoispuolelle päästyämme totesin kuljettajalle, että nyt lähestytään jo kotia. Kyllä muu maa on todellinen vetinen mustikka ja oma maa on kova maukas mansikka.