Jostain kumman syystä on joka kesä saatava itsepoimittuja lakkoja ainakin syötäväksi ellei pakkaseen. Nyt tuo pakkolakkareissu on tehty. Enää ei avosuolla ollut kuin auringon polttamia kulahtaneita lakkoja ja korven kätköissä olevat olivat vasta muurainasteella. Sain pienehkön astiani puolilleen parissa tunnissa. Samassa ajassa vaimoni sai hyviä kuvia suosta ja erämaajärvestä.

Mustikat tuntuvat olevan poimintakunnossa. Jospa viikonloppuna saan muutaman ämpärin mustikoita? Suo oli tavallista vetisempi. Mökin pihakin oli veden vallassa. Joku kulkija oli kokeillut auton kääntämistä mökin pihalla ja tuloksena oli syvät ajourat vetisessä nurmessa. Onneksi pihan pohjalla on kova hiekkakerros, niin ettei auto akseleitaan myöten uponnut. Auton olisi voinut kääntää pihalle tulematta portin ulkopuolella. Joillekin on uteliaisuus toisten omaisuutta kohtaan niin tuiki tärkeää.

Nyt jalat ovat raukean rasittuneet ja tuntuu hyvältä istua ja olla löhöttää. Kaiken leppoisan mukavuuden keskelle tuli kuitenkin puhelinsoitto ja pitkä keskustelu soittajan kanssa. Hyvä ystävämme on saanut saman sairauden, joka vaimollani oli 17 vuotta sitten. Nyt rukoillaan hänelle paranemista ja voimia kestää hoidot ja kuntoutus, niin kuin hän rukoili vaimoni puolesta tuolloin. Hänelle tämä diagnoosi oli jo toinen vuoden sisällä vakavasta sairaudesta kertova. Sattumaa se tuskin on, mutta miksi joillekin tuntuu tauditkin ruuhkautuvan?