Inhimillisessä tekijässä kolme mummoa keskusteli vanhenemisesta ja mummoenergiasta ja vähän kuolemastakin. Kaikki taisivat olla minua vanhempia ja keskustelun kuluessa sana vanha ja vanhus tuli usen esiin ja yhteinen päätelmä heillä oli, että sana vanhus on arvokas sana ja se kuvaa ihmistä joka on vanha.

Kun ajattelen lapsuuttani ja silloisia yli 65 vuotiaita tai vain yli 50 vuotiaita, niin tottakai he olivat vanhoja. Itse täyttäessäni 50, vertasin itseäni mummooni ja hänen veljeensä, jotka olivat tuon ikäisiä minun varhaislapsuudessani. Minusta he näyttivät tosi vanhoilta. Itse koin 50 ikäisenä olevani vasta nuoruuden lopussa ja miehuuden alussa.

Isäni joutui jäämään työelämästä pois 42 vuotiaana. Hän oli 100% päähän ammuttu sotainvaliidi. Isäni oli 22 vuotta minua vanhempi. Oliko isäni vanhus 42 vuotiaana? Niin taisin ajatella. Nyt itse muutaman vuoden eläkkeellä olleena voin sanoa olevani vanha mies. Sisälläni asuu pojankoltiainen, mutta ikäni puolesta olen vanha. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin kuuro, sokea tai rampa, vaikka olenkin tarvinnut silmälaseja ja kuulen kuonosti sekä onnun vasenta jalkaani tällä hetkellä.

Olen vanha, koska muistan vuoden 1952 tapahtumia ja vielä sitä edeltäviäkin tapahtumia lapsuudstani. Minä voin kertoa vanhoista asioista lastenlapsille ja he kuuntelevat niitä. Ovatko kertomukseni totta vai tarua, sillä ei ole väliä, kunhan ne ovat vanhoja.

Olen sitä ikäluokkaa johon suurin osa suomalaisista on kuulunut ja kuuluu. Meidän vanhempamme nostivat tämän maan sodan raunioista uuteen elämään. Me olemme saaneet heidän perintönsä, jonka varaan on ollut hyvä rakentaa. Meidän aikanamme on tapahtunut monissa asioissa maailman historian suurimmat ja nopeimmat kehitykset. Kasvatuksen ja näkemiemme esikuvien kautta olemme olleet säästäjäsukupolvi. Omaisuutta on kerätty ja kasattu ja tavaraa kierrätetty pahan päivän pelossa. Suoraan sanottuna hamstraus on täyttänyt kaikki varastot, mitä kultakin löytyy. Tämä on vanhan miehen puhetta.

Nyt pitäisi antaa jälkeemme jääville  perintönä käyttökelpoista elettävää elämää ja aitoa tavaraa. Ei museokamaa. Kehitys vaan kun menee niin nopeasti eteen päin, että kaksi vuotta vanha elektroniikkakin on jo vanhaa. Saati sitten 65 vuotias mies.