Oman seurakunnan nuorten raamattupiirissä tapahtui ihme. Omia lapsia kymmenen vuotta nuorempien kanssa lähetyskäskyä tutkittaessa ja maailman lähetyshaasteen äärellä viivyttäessä huomasin yhtäkkiä palaavani elämässäni vuosiin 1966-1968. Abi-vuoden työtä vuorotta ja levotta -aika tuli lähelle. Mikä sai minut muuttamaan ateistisen maailmankatsomukseni parissa vuodessa täysin kristilliseksi? Minä Sartren ja Heideggerin oppilas aloin lukea Raamattua joka päivä ja todistaa Jeesuksen rakkaudesta jokaiselle, jonka kanssa keskustelin. Mikä sai tämän aikaan? Jumala, lienee vastaus. Minun kohdalleni oli tullut Jumalan aikataulussa sellainen hetki, että nyt joko otan hänen armonsa vastaan tai jätän ottamatta. Näin jälkeen päin voin iloita siitä, että otin tuolloin vastaan minulle tarjotun uuden elämän ja pelastuksen. Nyt mietin, miten tänään nuori alle kaksikymppinen voisi löytää elämän kalleimman asian: Kristuksen tuntemisen.
Näiden vanhojen muistojen äärellä tunsin nuortuvani. Minun nuoruuteni uudistui kuin kotkan. Sain siipieni alle ilmaa ja minut kohotettiin korkeuksiin ilman yhtään siiven istua tai räpytystä. Jumalan ajat ovat ihmeellisiä. Syyllisyyden poistuminen omaltatunnolta on aina ihme. Vaikka kuinka kuka tahansa hokisi: "Sinun syntisi ovat sinulle anteeksiannetut", ei mitään tapahdu ennenkuin Jumalan aika on antaa tapahtua. Pyhän Hengen työ toteutuu meissä syntisissä tänäänkin, jos on yleensä toteutuakseen koskaan ja missään..