Vancouveriin lähetettiin Suomesta mitaleja rohmuava talviurheilijoiden valiojoukko, jotka ovat maailman puhtaimpia urheilijoita. Urheilujohto ja -lääkäri(t) ovat taanneet urheilukansallemme varmat voittofiilikset ja kansanjuhlat maaliskuun alkuun koko Suomeen. Puolessa välissä olympiakisoja menestymisen välitilinpäätös osoittaakin, että vain yksi "lökäpöksypoika" on tulossa lumikouruhopeamitali kaulassa takaisin. Kaikkihan voi vielä muuttua, koska kisat ovat vielä kesken, mutta onko kilpailijoille syötetty lumelääkettä ja kansalle turhia toiveita. Lumelääkitys ei olekaan tehonnut niin kuin sen on toivottu tehoavan. Veritankkaukset, hemohessit, efedriinibanaanit ja muut "oikeat lääkkeet" olisivat kyllä tehonneet.

Lapsena tehokkain lumelääke oli äidin huulten välistä tulevan lämpimän ilman tuntu kipeässä paikassa ja hellä halaus kaiken päälle. Kilpahiihtoa alle 18 vuotiaaksi asti harrastaneena muistan, miltä tuntui päästä korkeimmalle korokkeelle ja miltä tuntui kun sukset oli voideltu väärin tai hiihdin harhaan huonosti merkityltä ladulta. Ennen kisoja isäni antoi minulle lumelääkettä mitätöimällä kilpakumppanieni kyvyt ja taidot ja tuomalla esiin minun erinomaisuuteni muihin verrattuna. Äitinikin osallistui lääkitsemään minua kohottamalla mielialaani ompelemalla minulle ohuesta kankaasta kiihtopuvun. Useimmiten nämä lumelääkkeet tehosivat ja voitin. Häviäminen sai isäni antamaan minulle toista lääkettä, jota en voi kuitenkaan kirjoittaa tähän, koska se on julkaisukelvotonta tekstiä.

Näillä olympiatalven runsailla lumilla lumen hohde sokaisee suksijat ja luistelijat ja silmänlumeeksi voidaan sukset pitää lähtövalmiina vasten seinää. Joku voi luulla, että kylläpä tuossa talossa jaksetaan harrastaa hiihtoa tänä talvena. Poskiin vielä Lumene ja kaikki voivat hyvin.