1291103837_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kirjahyllystäni löysin ison pinon valokuvia, jotka on otettu joskus aikoinaan matkoilla ollessa. Tietenkin nuo kuvat olivat ajalta ennen digikameraa. Digiotokset ovat tallessa CD-levyillä ja kovalevyllä. Niitä ei voi pidellä käsissään. Plarasin vanhoja kuvia kotvasen verran ja totesi itsekseni: "Miksiköhän nämä on aikoinaan otettu?" Ehkä yksi syy näpsintään on ollut tekemisen tarve. Lomallakaan ei ole voinut olla vain olemisen vuoksi, vaan jotain muillekin näytettävää hyödyllistä tekemistä on oltava mukana. Minä en ole auringon palvoja eikä minulla ole matkatuliaisina etelästä pavunruskeaa ihoa. On kuitenkin oltava jotain: kiviä, käpyjä, siemeniä, esitteitä, kauppakuitteja, t-paitoja ja sitten noita valokuvia ja nykyisin muistikortin täydeltä digikuvia jopa -filmejä.

Muutamilla työmatkoilla ollessani kuvasin diafilmille voidakseni muuttaa matkan annin muille esitettävään muotoon. Viime vuosina sama onnistui digikuvista PowerPointeja tehden. En kuitenkaan esitellyt omaa matkaani muille, sillä sellaista jaaritusta ei kestä kukaan. En minä ainakaan, kun joku omasta lomamatkastaan kertoo. Tavoitteena oli saada kuulijat ja katsojat innostumaan rahan antamisesta maailman laajuiseen elämän kalleimman asian tukemiseen: lähetystyöhön. Niinpä matkaa tehtiin silmä kameran reijässä koko ajan ja kotona sitten kuvista nähtiin, missä oli käyty. Voiko turhempaan asiaan tuhlata rahansa? Olisi ollut mahdollista myös nauttia omin silmin laajakulmamaisemista ja 360 asteen panoraamoista.

Joidenkin matkat ovat olleet filmikameran surinassa tehtyjä. Noita super8 -otoksia sai 70-luvulla ja vielä 80-luvun alussakin nähdä kyllästymiseen asti. Sitten tulivat digivehkeet ja lentokoneissa, busseissa, junissa, laivoissa, ravintoloissa, teattereissa, kirkoissa, patikkaretkillä, hiihtovaelluksilla, sukellussafareilla, aurinkorannoilla ja jopa naturistien parissa ihmiset kulkemassa kamera suorien käsivarsien varassa ja tekemässä matkaa kolmen tuuman kuvaruutuun katsoen koko lomansa tai matkansa ajan. Erikseen ovat ammattikuvaajat, jotka lavastavat otoksensa ottamalla useita toistoja oman ryhmän kanssa ja editoimalla pätkistä tarpeisiinsa sopivat versiot.

Yksi oma turistiryhmänsä ovat vielä itseään kuvauttavat, jotka otattavat itsestään kuvia milloin missäkin pyytäen ohikulkijoilta apua. He haluavat todistusaineston avulla osoittaa olleensa kuvien osoittamilla paikoilla kuvien mukaisesti. Nykytekniikalla voisi kuitenkin editoida omia naamojaan vaikka millaisten taustamaisemien eteen. Eivät kuvat aina puhu totta, jos eivät kertomuksetkaan lomamatkoista vastaa todellisuutta. Yksi yhteinen piirre tuntuu olevan monilla: He elävät lomansa ajan katsoen linssin läpi rajattua maailmaansa.