Varhain palmusunnuntaiaamuna, joka oli myös aprillipäivän aamu, jouduin lähtemään Kempeleeseen Oulun lähelle työmatkalle. Minulla oli siellä saarna ja lähetystilaisuus, jossa juhlistettiin seurakunnan uutta radiolähetystyön kohdetta Intiassa. Aurinko oli juuri nousemassa ja valoja ei tiellä tarvittu. Eipä ollut juuri liikennettäkään. Vakionopeuden säädin määräsi tasaisen vauhdin, minkä tosin taajamien nopeusrajoituksissa jouduin pudottamaan, mutta pian päästiin takaisin tuttuun hyrinään.

Auringonnousu oli todella kaunis ja kansanperinteen mukaan ruskotus lupaili huonoa keliä päiväksi ja illaksi. Lumet olivat päivänpuoleisilta laidoilta poissa ja vain joissakin varjoissa oli lumen lämpäreitä näkyvissä. Suoalueet ja järvet olivat valkoisia. Harmitti, kun en ottanut kameraa mukaan, sillä yhdellä suolla oli toistakymmentä teertä maassa ja osa soitimella. Ukot akoista riitelivät! Miten kaunista riitaa se olikaan valkealla hangella kituliaitten oksattomien kuusten lomassa! Silmilläni kuvasin teeret sieluni filminauhalle vai liekö se jo nykyisin sielun kovalevy tai muistitikku.

Perillä sain kohdata kirkossa todella hienon näyn, kun suuri joukko rippikoululaisia istui saarnapöntön edessä ja he katsoivat suoraan minuun ja odottivat saavansa jotain, mitä heille oli luvattu. Harvoin minun palveluvuorolleni on sattunut noin monta nuorta messuun yhdellä kertaa. Viimeisten merkintöjen toivossa he siellä olivat, mutta se ei menoa haitannut. Kävimme silmäpeliä saarnan ajan keskenämme ja olimme innostuneita, ainakin minä.