371213.jpg
Sotien jälkeisessä Suomessa autettiin naapuria ilman palkkaa. Vastavuoroisesti käytiin töissä tarpeen tullen auttaneiden naapureiden pelloilla. Yhteiset perunannostot, viljojen puinnit, heinien korjuut, kattojen korjaukset, sokkelien valut, tienteot, pellonraivuut jms. toivat lähes koko kylän yhteiseen aherrukseen. Yhteiset suurateriat ja juttujen kertomiset työn lomassa ja tauoilla sekä talkoosaunoissa ovat sellaista kultturia, jota nykyisin ei enää ole. Se oli sitä sen ajan talkoohenkeä.

Palkan maksaminen rahalla oli joskus käytössä. Hevosmiehen palkka oli kymmenkertainen naisihmisen työpalkkaan verrattuna. Uudisrakentamisen aikaan paikasta toiseen kiertävät kenttäsirkkelit työllistivät useita ihmisiä kerrallaan. Yleensä noissa töissä ei ollut naisia, mutta minun äitini oli kaikessa aina mukana. Hän yritti korvata sotavammaisen isäni menemällä kylän miesten hommiin. Isäni oli sisätöissä puusepän verstaallaan.

Muistan olleeni äitini kanssa propsimetsässä kaatamassa kuusipuita pokasahalla ja karsimassa oksia sekä kuorimassa propseja vuoluraudalla ja petkeleellä. Keväällä puun kuori irtosi repimällä, kun tikulla vain sai päästä pienen alun aikaiseksi. Joskus lähes puolet puusta tuli yhdellä repäisyllä puhtaaksi. Kuoret kasattiin kuivumaan ja vietiin kesällä isoilla vasuilla polttopuiksi ja sytykkeiksi. Niillä monet kahvit keitettiin ja ruoat laitettiin.