Viime päivien puheenaiheena on ollut erilaisuuden hyväksyminen. Sieltä täältä on särähtänyt korviini ja pistänyt silmiini vaatimus: Erilaiset, eri tavalla ajattelevat, toista mieltä olevat, ei minua miellyttävät, olisi hyväksyttävä. Vaatimus sinällään on ihan oikea, mutta samalla nämä vaatijat eivät voi sietää itsensä kanssa eri tavalla ajattelevien sanomisia ja tekemisiä. Vainko tietyn ajatussuunnan kannattajilla on oikeus olla omaa mieltänsä ja oikeassa? Eikö heidän suvaitsevaisuusvaatimuksissaan tulisi suvaita vastakkaiset arvot omaavat ihmiset niin kuin itsensä?

"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" on todella vaikeasti opittava asia. Teologisten termien käyttö on niitä oppimattomille todella vaarallista. Poliitikot "saarnaavat" omaa evankeliumiaan jo ponnekkaammin kuin papit. Saarnanuottikin on heillä pontevampi kuin kaikkien kanssa jees-jees-mieltä olevien pappien tarinoinnit. Esimerkiksi synti-käsite pitää keskustelussa määritellä ja sen sisällöstä sopia ennen kuin sitä voidaan käyttää. Raamatun alkukielen kreikan terminä oleva "hamartein" tarkoittaa napakympin ohi ampumista. Ihmiskunnan historiassa vain Jeesus osui keskelle ja muut ampuivat ohi. Kaikki täydellisyyden sivussa oleva on siis "syntiä". Jumala kuitenkin on hyväksynyt tällaiset sivuun joutuneet armosta joukkoonsa. Tarvitaan vain oma suostuminen tähän hyväksytyksi tulemiseen.

Eräs tenttiin osallistunut opiskelija halusi kertoa kotiväelleen, että tentti tuli hyväksytysti suoritetuksi ja hän pääsi läpi kokeesta. Ennen @-postiaikaa hän lähetti isälleen kortin, jossa oli sormella kortin läpi työnnetty reikä eikä sanaakaan. Isä ymmärsi, että läpi meni. Jokainen meistä on Jumalan armahtamina juuri tuollainen pelkkä reikä olessamme hyväksyttyjä. Itsessämme emme mitään mutta viestin viejinä juuri keskelle osuneita.