Mariasisarten järjestö on tehnyt raamatunlausetauluja kauniita paikkoja varten ja levittänyt niitä ympäri maailmaa. Tällaisten maisemien ja taulujen tarvetta ei tavallisessa arkisessa aherruksessa huomaa eikä niille osaa antaa arvoa. Vasta kun elämässä näkee vain negatiivista ja masentavaa sekä itsessään että itsensä ympärillä, silloin tällaiset toisten näkemät ja kokemat maisemat ja lauseet tulevat arvoonsa.

Työmatkallani iskin läppärini kiinni, kun asema tulikin ennen aikojaan ja minun piti ehtiä junasta pois. Seuraavassa junassa ajattelin jatkaa työtäni siitä mihin jäin, mutta läppärin näyttö olikin mustana. Jonkin ajan kuluttua sille ilmestyi jotain harmaata ja ctrl-alt-del ja salasana ja vielä naksautus ruudussa: sulje. Kaikki hyvin? Vielä mitä. Kone ei suostunut avautumaan eikä edes ottamaan virtaa sisäänsä, kun seuraavan kerran sitä tarvitsin. Eikä tuuletin edes värähtänyt muutoin kuin puhaltamalla. Se siitä. Nyt olisi edessä koneeton ja netitön viikko. Ainakin oman koneen kanssa.
Kotona on kuitenkin toinen kone. Tällä, jolla nyt olen, voin  pahimmassa netistä vieroitustuskassani saada helpotusta.

DNA lähetti laskuja. Niiden kanssa meni hermot. Kaikkien laskujen piti mennä suoraveloituksen kautta, mutta yksi piti maksaa itse. Soitin palveluun ja yritin saada selville, miksi tuo yksi lasku ei kuulunut aiemmin sovittuun nippuun muiden kanssa. Puhelimeen sattui vastaamaan "muualla oleva automaattivastaaja", siis vieraskielinen fraaseja toisteleva tyttö/nainen. Aikani intin hänen kanssaan ja lopulta proput kärähti - luuri kiinni ja hirmuinen hiki paitaan!! Parpatusta ja kävelyä ja syvään hengittämistä hetkisen verran.

Peiliin katsoessani en hymyillyt. Pian huomasin kiukutelleeni väärälle kohteelle. Puhelimeen vastannut virkailija teki työnsä ja käski minua antamaan pankilleni valtakirjan oikeilla numeroilla ja tunnuksilla. Sen tein ja nyt hymyilen.
 
Odottelen hermojeni palaamista.