Ohimoilla tykyttää, niska on jäykkänä. Korvissa vinkuvat sydämen lyöntien tahdissa liian korkeat sävelet. Pään kääntö oikealle ei onnistu, sattuu niskaan. Vasemmalle pää kääntyy vähän. Vingunnan sävelkorkeus vaihtuu matalammaksi. Tahti kiihtyy. Molemmilla ohimoilla jyskytys kasvaa. Kohotan käsillä päätä tyynyllä ja vaihdan toisen posken tyynyä vasten. Yritän silmiä käännellä oikealle ja vasemmalle, ylös ja alas. Jokainen liike sattuu otsaan. Puristan käsillä päälakea. Pientä helpotusta ilmenee. Yritän liikkeelle. On pimeää.

Cpap-laitteeni maskiosan olen repinyt päästäni ja heittänyt jonnekin. Kone ei suhise. Yritän etsiä nenäkappaletta ja remmejä. En löydä. Päässä humisee kovemmin. Laskeudun polvilleni sängystä ja vihdoin sängyn alta saan käsiini etsimäni pääremmit ja nenäsuulakkeen. Kytken letkut kiinni ja vedän remmit pääni päälle tiukalle ja nenän sisällä ovat suuttimet valmiina. Käynnistän puhaltajan painamaan ilmaa ja samalla happea ylipaineella nenän kautta keuhkoihin. Ylimääräinen ilma suhisee reiistä ulos. Puristelen päätäni ohimoiden takaa ja etsin niskalle sopivan asennon. Hengitän syvään ja rauhallisesti. Lasken korvissani vinkuvien äänien määrää. Puren hampaita yhteen, mutta ne eivät löydä oikeita vastakappaleita osuakseen kohdalleen. Nukahdan lopulta.

Herään ja sama korkea vinkuva ääni kuuluu korvissani. Laahaudun keittiöön ja teen aamiaisen. Haen lehden laatikosta. Silmiin sattuu pienikin liike. Päässä takoo jyskyttävä vasara. Lopulta minun on luovutettava: Burana 600 nieltävä. Yli puoli tuntia jatkuu jyske ja vingunta. Katse on tuijottava. Ei sovi paljon vilkuilla sivuille. Painun sänkyyn selälleni. Lasken sydämen sykkeen korvistani ja ohimoiltani. Ennen päiväruoan valmistamista helpottaa. Enää on jäljellä vain korvissa vinkuva tasatahtinen sydämen syke. Syön ja settaudun takakenoon tuoliin ja alan katsoa MM-kisoja. Sieltä ei tullut muuta kuin lisää päänsärkyä. Parempi olisi ollut kuunnella valaiden ääniä rentoutuskasetilta.