1276585701_img-d41d8cd98f00b204e9800998eVielä elossa 15.6.2010

Elämä on täynnä riippoja. Tarkoitan riippa-alkuisia tai -loppuisia sanoja. Ikkunani riippakoivu elää vielä, vaikka se piti kaataa jo toukokuussa. Valko-musta-kylkistä aina paksunevaa koivunrunkoa olen katsellut ikkunastani niin kauan kuin vanhin perillinen on ollut poissa kotoa. Olen siis perinyt hänen huoneensa työhuoneekseni.

Järveä katsellessani muistuu mieleen kiviriippa, jolla sai veneen pysymään aloillaan kalastaessa. Takorautaisen ankkurinkin sain, mutta sen käyttö oli hankalaa kiviriippaan verrattuna. Maalla kiviriipan vetäminen käy jo rangaistuksesta.

Mistäkö riippa-sana on peräisin. Veijo Meren Sanojen synnyn mukaan muinaisnorjalaisesta sanasta hrip, joka tarkoittaa selkäkonttia eli -koria. Ilmeisesti selässä painavana riippunut reppu oli riippana riippumassa.

Kun joku on jollekin riippana, niin ilmeisesti hän on painona, jarruna, taakkana, rasitteena, vaikeutena tms.