172861.jpg
Syksyn merkit ovat jo näkyvissä. Osittain kuivan kesän takia ennen aikaisina lehtien kuivumisina ja maahan putoamisina, mutta myös jo ihan oikeana kasvukauden loppumisena. Luontoa ei voi pitää ihmisten esikuvana elämänkaarta katsellessa. Luonnossa täällä pohjoisilla leveyspiireillä vuodenajat määräävät silminnähtävällä tavalla miltä esimerkiksi syksy näyttää. Eri puut poistavat lehtivihreänsä ei aikoina.  Tuskin ne vertailevat toistensa tekoja toimissaan. Lopputulos on meille ihmisille osein yllättävänkin kaunista katseltavaa. Luonnon värityskyky on suunnattoman suuri ja moni-ilmeinen.

Miten me ihmipoloiset pystyisimme samaan. Meidän elämämme vuodenajat tulevat hitaasti mutta varmasti esiin. Nuoruuden keväässä ja kesässä toivoi olevansa vuosien päässä ja tuhansia kokemuksia rikkaampi. Keskikesän ja syksyn häämötäessä alkoivat orastavan kevään muistot täyttää mielen. Niistä toisillemme kertoessamme on meidän kykymme värittää asioita huikaisevan suuri. Sanomme muistavamme asiat juuri niin kuin kerromme. Syksyn koittaessa ja talvea odotellessamme me näemme itsessämme piirteitä, jotka kaipaavat muutosta. Monet värittävät itseään uuteen uskoon ulkoisesti. Toiset yrittävät energian hankinnan ja kulutuksen saattaa tasapainoon konstilla millä hyvänsä mahtuakseen keväisiin mittoihin syksylläkin.

Puheissa ja artikkeleissa ja kaikissa kirjallisissa ja suullisissa muodoissa me olemme aikamoisia värittäjiä. Toisilla niukkuus tuo kirkkaimmat värit esiin ja toisilla monisanaisuudella hangataan värejä levälleen sikin sokin. Lopputuloksesta ei tahdo saada tolkkua. Luonnon toimintaan verrattuna me ihmiset vertailemme koko ajan vieressä kasvavan, kukoistavan ja kuihtuvan toimia. Yritämme panna paremmaksi. Kasvit ja puut värittyvät sisäsyntyisesti. Me ihmiset yritämme saada vaikutusta aikaan ulkoisten keinojen kautta. Väritystä riittää - valheeksikin sitä on kutsuttu.