1712512.jpg
Eilen katsoin ohjelmaa, jossa salaman isku oli jättänyt jäljen aivojen toimintaan useammallekin henkilölle. Itsekin olen saanut omasta mielestäni salaman iskun tai ainakin useamman kuin yhden sähköiskun. Kai niistä jotain outoa on päähäni tullut. Edelleen olen heikkohermo, jopa yliherkkä sähkölle ja pelkään ukkosilmaa. Eniten pelkään kuitenkin korkeita paikkoja. Oheisen kuvan otin kävelylenkilläni kaupunkimme korkeimmalta paikalta, tornin näköalatasanteelta. Jostain kummasta syystä joka kerta tuonne torniin hissillä noustuani kävelen varovasti kaukana kaiteesta ja nojailen seinään. Nytkin kävi niin. Tuon kuvan otin seisten kaukana kaiteesta, kuten näkyy. Punertava alue keskellä on uutuuttaan hohtava pesäpallostadion.

Korkealle paikalle nousu aiheuttaa jalkoihini vapinaa ja silmät kostuvat ja päässä alkaa huimata. Ilman tukea en pysy pystyssä. Tällaiseen tilanteeseen olen joutunut jopa tunturin puuttomalla rinteellä. On ollut pakko istua paikoilleen ja lopettaa ylospäin kiipeäminen. Tilanteesta selviän, kun katson maahan lähelle jalkojani ajattelen olevani tasamaalla.

Ollessani Lontoossa kiipesin erääseen torniin kierreportaita suljetussa tilassa ja kun pääsin ulkoilmaan näköalatasanteelle lysähdin istumaan ja oksensin. En nähnyt maisemia, vaan palasin portaita alas katutasoon. Maanalaiseen laskeutuvien liukuportaiden päässä on usein heikottanut ja olenkin tullut portaat alas takaperin, katsellen ylöspäin.

Ilmeisesti tällainen korkeiden paikkojen aiheuttama huimaus ja "kammo" on jokseenkin yleistä, mutta siitä ei ole kiva puhua. Hävettää, kun olen tällainen arkalainen. Jostain kumman syystä lentokeneesta uskallan katsella alapuolisia maisemia eikä se huimaa.