4 yötä joulupäivään
301893.jpg
Vanhuuden tullessa asumismuodot voivat muuttua kodista koloon. Äitini dementoituminen ja sairaudet estivät häneltä yksinasumisen omassa yksiössä Lahden keskustassa muutama vuosi sitten. Vaikkei hän olekaan kuin 20 vuotta minua vanhempi, niin vanhainkodin oma kolo ja peti on hänelle toiseksi parhain vaihtoehto. Parhain olisi tietysti olla yhdessä jonkun toisen kanssa omissa oloissa. Mutta kun sitä jotain toista ei ole.

Vanhainkodin resurssipula tekee elämästä näin sivusta katsoen mutkikkaan ja arveluttavan. Kun hoitoaikaa riittää vain lääkeiden ja ruoan jakamiseen, niin mitään virikkeitä ei ehditä antaa eikä yksilöllistä jakamatonta huomiota. Huomio kerätään lasten tavoin jotain äänekästä tekemällä. Äitini lausuu runoja sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa. Jokin sana laukaisee runosuonen muistista esiin ja se on sitten menoa. Joskus jokin laulu, jopa virsi, pullahtaa esiin ja se kuulemma häiritsee toisia.

Kun sitten välillä pitää mennä jopa sairaalahoitoon, niin siksi ajaksi, kun huone on tyhjä, sinne majoittuu väliaikaisesti joku toinen. Äidin tavarat vain piiloon ja uusi asukki sisään. Sairaalasta palaa parannettu potilas takaisin jatkamaa asumistaa omassa kolossaan. Muistavalle tilanne on sietämätön, mutta muistinsa menettänyt ei kai asiasta välitä. Hän elää lapsuudessaan ja katselee isänsä kuvaa ihastellen. Hän voi iloiten laulaa: "Kotikoloihinsa..."