Lappiin kerran hurahtanut palaa sinne takaisin. Olisi täällä kotinurkillakin voinut viikon aikana hiihtää yhtä paljon kuin Lapissa, mutta pitkiä useiden kilometrien nousuja ja alamäkiä ei olisi ollut. Kahdeksan päivän matkaan kuului kaksi automatkapäivää ja kuusi hiihtopäivää perillä. Omatoimimatkan ja ryhmämatkan ero ei ole valtavan suuri. Ryhmämatkalla voi suostua kaikkeen valmiiksi suunniteltuun tai sitten voi suunnitella päivänsä ihan omatoimisesti. Minä harrastin puolittaista osallistumista yhteisiin retkiin ja tein samalla omia koukkauksia ja ihan omia retkiäkin kokonaan yksin.

Tavoitteena oli saada pitkäkestoista rauhallista liikuntaa rasvojen polttamisksi vyötäröltä. Ensimmäisenä päivänä huomasin kolmen kilometrin ylämäessä tunturiin kiivetessäni, että vatsalihakset ovat kovilla. Hengityskään ei ollut parhaimmillaan. Sydän jyskytti korvissa tiuhaan tahtiin. Menohaluja oli silti vaikka muille jakaa. Vanhat tutut seudut panivat minut liikkumaan liiankin lujaa. Olisi ehdittävä nähdä jo ennen nähdyt paikat taas kerran. Liika vauhti kostautui heti kohta. Parin kaverin kanssa hiihtäessämme jouduimme reitinvalinnassamme avaamattomalle ladulle. Se vaati kaksin- tai kolminkerroin enemmän voimia kuin valmis konelatu. En pysähdellyt juomaan tarpeeksi usein. Sitten pienen vastamäen tullesssa loppuivat voimat.

Annoin kavereille luvan nousta tunturimajalle, jonne oli 3,5 km. Itse jäin juomaan kahvia ja syömään eväsleipiä ja banaania. Kun sitten yritin jatkaa matkaa, se ei nnistunut. Kännykän olin jättänyt huoneeseeni. Huuto ei kuulunut kellekään, vain korpeille ja kuukkeleille. Otin sukset jalastani ja nojasin sauvoihin. Matkaa tein parikymmentä askelta jyrkkää polkua ylöspäin ja sitten nojasin sauvoihin. Taukoja oli pidettävä useita minuutteja liikkumisten välissä. Sydämen taonta ei hellittänyt. Onko tämä minun loppuni? Ei ollut, mutta vakava varoitus vanhenemisesta. En ole enää nelikymppinen, niin kuin aikaisemmalla hiihtomatkalla Lapissa.

Lopulta pääsin tunturisolaan huipulla ja näin savujen nousevan autiomajasta. Siellä kaverini odotti minua. Oli juuri lähdössä etsimään minua, kun en ollut puoleentoista tuntiin tullut noita 3,5 km. Join vielä kupin kahvia ja hengähdin tovin kunnes laskimme kolmen kilometrin kunnon laskun lähes koko ajan auraten metsäladulle ja vähitellen majapaikkaamme. Sauna ja ruokailu eivät vielä sykettä laskeneet, mutta ennen nukahtamistani tajusin olevani elossa ja tyhjennetty sekä mieleltäni että ruumiiltani. Tulevina päivinä osaisin pitää paremmin taukoja ja juoda enemmän ja liikkua hitaammin. Toisin sanoen: naatiskellen.