1613227.jpg 1613244.jpg
Olemme asuneet nykyisessä kodissamme tämän kesän jälkeen kokonaista 27 täyttä vuotta. Mitään suurta remonttia emme ole tänä aikana tehneet. Lasten huoneet on otettu omaan käyttöön heidän lähdettyään opiskelemaan ja työhön ja omiin koteihinsa. Kaupunkiasumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa, niin kuin maaseudullakin asumisessa. Tässä viiden minuutin ajomatkan päässä torilta ja alle sadan metrin päässä järvestä ei liene muuta valitettavaa kuin naapurit. Hekin ovat vaihtuneet vuosien vieriessä melkein kokonaan. Entisten naapureiden lapset asuvat naapurustossamme. Vanha maisema on hävinnyt ja uusi kasvanut tilalle.

Anoppini kodin purkamisen seurauksena olemme kiinnittäneet huomiomme oman asuntomme valtavaan tavaramäärään. Jos muistoilla olisi markkina-arvoa, olisi kotimme todellinen kulta-aarre. Menneisyydessä ei voi elää eikä tulevaisuudessakaan. Tämän hetken eläminen ja siitä nauttiminen on todellinen taitolaji. Oman asuntonsa ja sen sisällä olevan miljöön voi kukin luoda mieleisekseen. Miksi emme siis toimisi? Tavaroille, joita ei olla tarvittu kymmeneen vuoteen, annamme hatkat. Kirpputorit saavat muistomme.

Muutaman vuoden olen haaveillut asunnon muutosta ja tehnyt nettisivuilla ostoksia ja kuvitellut asumista jossain toisessa paikassa kuin tässä. Jos jos-sanaa ei olisi, haluaisin asua Viipurissa 1850 luvulla.  Miksikö? Sitä en osaa selittää. Tai kenties siksi, kun silloin ei ollut sähköä eikä autoja eikä tietokoneita! Oli merenkulku ja saksalaiset kauppiaat ja kansainvälinen ilmapiiri. Silloinkin oli oma koti kullan kallis.