Kadehdin niitä ihmisiä, joilla on toimistotyö. Työt odottavat toimistossa työajan alkua ja jäävät toimistoon, kun työaika on ohi. Kiertävänä työntekijänä kannettava "sylimikro" mukana toimisto on läsnä koko ajan. En voi rajata työajan alkamista ja loppumista johonkin kellonaikaan. Ihmisten kanssa työtätekevälle on luontaisetuna olla ihmisten kanssa. Matkatyöläiselle on sellainenkin "etu" kuin ystävien kodeissa yöpyminen. Työaika jatkuu nukahtamiseen asti ja alkaa heräämisestä.

Voin pitää kännykkäni kiinni ja "sylimikroni" avaamatta. Jostain kumman syystä toimisto ei kuitenkaan mene kiinni. Pääkopassani risteilee valtoimenaan asioita ilman rajoitusta. Sanottuja sanoja pomppii esiin ja muistuttaa olemassaolostaan väärään aikaa ja väärässä paikassa. Sanomattomia sanoja tulvii koko ajan esiin, vaikka ne piti sanoa silloin ja silloin siellä ja siellä. Nyt niiden aika on jo ohi. Kuitenkin ne muistuttavat olevansa olemassa. Asiavirheiden lukematon määrä puhutuissa puheissa on oma episodinsa. Ennen puhettahan niitä ei ole, mutta jälkeen päin ne sikiävät jostain pimennosta ja peittävät kaiken oikein sanotun alleen.

Olisi hienoa jos vain haavi jäisi auki, mutta kun pää jää auki ja vielä enemmän koko toimisto jää auki. Kuka poistaisi toimistotöiden toistumisen unistani? Haluaisin vapaa-aikani ajatuksia työhöni enkä työni ajatuksia vapaa-aikaani.