164778.jpg164792.jpg
Heräsin yöllä ilmeiseen tarpeeseen. Rutiininomaisesti haparoin sinne, missä helpottaa. Palasin vuoteeseeni ja nukahdin. Kun oikeasti heräsin aamulla, en mennyt sinne missä helpottaa. Ei ollut tarvetta. Menin tietokoneelle ja avasin sen. Naputtelin tarvittavat salasanat ja tunnukset rutiinilla ja lukaisin s-postit. Pistin roskiin lähes kaiken, mikä ei ollut jo automaattisesti mennyt sinne. Avasin blogini ja vaimoni blogin. Luin mitä hän oli illalla ja yöllä kirjoittanut. Poistuin koneelta.

Jossain vaiheessa olin vetäissyt verkkarit jalkaan ja t-paidan päälle, kun läpsyttimillä kuljin pihakiveystä ja avaimella avasin postilaatikon. Olin lehdenhakumatkalla. Palasin takaisin lukien suurimmat otsikot samalla. Keittiössä mittasin puuroainekset kulhoon ja kahvin suodattimeen. Ladoin lautaset ja kupit ja kaiken syötävän pöydälle. Selasin lehteä ja avasin radion ykköseltä kuunnellen aamuhartauden. Mikro piippasi. Kahvinkeitin proprotteli itsekseen. Havahduin kuuluttajan ääneen. Aamuhartaus oli ohi. En kuullut sitä.

Otin tabun läpipainopaketista ja lasin mehua. Suihkautin polyypin tappajat nenääni. Otin hamppuöljyä lusikallisen ja sitten aloin päivän tärkeimmän aterian nauttimisen. Olin hereillä ja odotin eteeni ilmestyvän paremman puoliskoni. Sudokun ehdin tehdä ja sarjakuva-Wagnerin katsoa kahteen kertaan kunnes hän tuli. Puuroni olin syönyt ja kahvini juonut ja rukoillut tutut nimet läpi muistin varaisesti. Se oli sellainen rutiinitoimenpide.

Huomenta, miten nukuit? Lämmitänkö puurosi? Otatko puolukoita? Siellä sataa - vihdoinkin....

Kuvan kalkkunafileeseen oli rutiinipakkauslinjalla ilman ihmiskäsiä ilmestynyt numeroita.
Kaikkea mekin syömme.