59534.jpg
Lapsuudestani muistan puhelimen tulon meidän tupaan. Linja vedettiin myös isän työpaikalle, puusepänverstaalle. Numeroa en muista, mutta vain muutama numero siinä oli, kaksi tai kolme peräkkäin. Keskukseen pyöritettiin ensin kammilla hälytys ja sitten pyydettiin joko nimellä tai numero mainitsemalla  yhdistämään puhelu. Soittamisen jälkeen kierrettiin kammilla keskukselle loppusoitto, jotta siellä osattiin katkaista linja. Joskus pitkähkön puhelun keskellä keskus kysyi: "Puhutaanko?" Huonon kuuluvuuden vallitessa oli hyvä pyytää keskusta pois linjoilta, niin kuuluvuus parani. Keskuksessa tiedettiin kylän ja pitäjän kaikki tärkeimmät tapahtumat.

Keskusten automatisointi toi puhelimiin numerolevyt, joita sormella kierrettiin oikeiden numeroiden valitsemiseksi. Ei tuolloin osattu arvata, että näppäimilläkin voidaan saada sama vaikutus aikaan. Numerolevyn palautumisen suoma viive ja raksutus uuden numeron valitsemiseksi kuului soittamiseen. Eihän näpyttely ole soittamista? Puhelujen kestoa tarkkailtiin sekuntikellolla, jotta voitiin naapurilta periä tarpeeksi suuri soittomaksu. Kaukopuheluista tiedusteltiin keskuksesta puhelun hinta. Kaukopuhelut usein saatiin vasta tilauksen jälkeen, ei suoraan luuri korvalla odottaen.

Langattoman NMT-verkon ilmestyminen ja puheluiden muuttuminen paikasta riippumattomiksi loi aivan uuden käsitteen puhelimessa puhumiseen. Ensiksi kysyttiin: "Missä olet, voitko nyt puhua?" Matkapuhelimen kanssa kun voitiin olla missä vain. Lankapuhelimen olinpaikka tiedettiin tarkkaan. Sivullisia ei oletettu olevan kuuntelemassa, kun keskuskin oli automatisoitu. Tekstiviestin lähettäminen puhelimella oli kuin sähkösanomakauteen siirtymistä. Puhelin ei ollutkaan puhelin vaan naputin, kännykkä, kapula, jne. GSM muutti ja muuttaa kaiken.

Pian langattomilla linjoilla voitiin lähettää puhelimesta toiseen kuvia. Oliko puhelimesta tullut näytin tai katselin? Puhuminen ei ollutkaan pääasia, vaan kuva ja multimediaviesti. Videopätkä puhui enemmän kuin tuhat sanaa. Tuhannen sanan puhuminen tosin olisi ollut halvempaa kuin kuvan ja videon välitys, mutta hinta oli sivuseikka viestinnän kehityksessä. Internetin käyttö kotona ja työpaikalla vaati samaa valmiutta matkan päällä oltaessa. Huutoon vastattiin ja niin puhelimen kautta voitii olla yhteydessä  Internetin avulla ympäri maailmaa yötä päivää. Kalenteri ja muistikirja sekä erilaiset ryhmät lukuisine soittovariaatioineen täytyi liittää mukaan puhelimen muistiin. Puhelimesta tuli 'kommunikaattori'.

Nyt 3G:n aikaan en enää kysy missä olet vaan katson paikantimesta missä itse olen. Nyt voin jo soittaa veivaamatta, näpyttelemättä, numeroa muistamatta vain sanomalla soitettavan nimen ja pian viestintäväliseeneeni ilmestyy kohdehenkilön kuva ja juttelemme kumpikin toistemme kasvoja katsellen ja suunliikkeitä seuraten, miten ne ovat synkronoidut samanaikaisiksi, mutta mikä se itse asia olikaan miksi soitin so. katsastin kasvot?