Jo useita vuosia uniapneapotilaana olen käyttänyt CPAP-laitetta. Ylipaineella ilma menee, minun tapauksessani sierainten kautta, keuhkoihin. Vajaan kuukauden olen käyttänyt sieraimiin sopivaa suutinta. Ongelmaksi muodostuu aika ajoin nuhaisuus ja nenäverenvuoto, joka tukkii ilman kulun. Eilen illalla näin kävi jälleen. Ei auttanut muu kuin ottaa maski pois ja koneesta virta pois ja yrittää nukkua ilman apupainetta. Yö oli levoton ja unen laatu huono. Aamulla olin väsynyt ja masentunut ja kärttyisä.

Lähes 60 vuotta olen saanut ilmaa ilman laitteita ja nyt muutama vuosi laitteeseen totutettuna ei nukkumisesta ilman laitetta tule mitään. Ilman ilmaa tai ilman happea ei eletä. Riittävä hapen saanti yöllä on unen laadun elinehto. Hyvä sänky, patja ja tyyny auttavat unen laadussa, mutta hengitystien vapaus on kaiken a ja o.

Päivällä pystyssä ja liikkuessa minulla ei ole hengitystieongelmia. Uneliaisuus vaivaa minua pitkin päivää ja joskus nukahtelen kesken kaiken. Tähän nukahteluun en ole saanut pillereitä, mutta pienten torkkujen kanssa on vain osattava elää. Välillä ajatusten katkeaminen ja täysi stoppi on kiusallista. Siitä selviydyn huumorilla tai puhun vähän aikaa 'puuta heinää', kunnes taas saan juonesta kiinni ja olen ajan tasalla.

Yksin ollessa ajatusten katkoksista ei ole haittaa, mutta ihmisten ilmoilla asiasta toiseen satunnaiset pomppimiset ja lauseiden keskenjäämiset ovat kiusallisia ja jopa tuskallisia. Nyt elämääni taaksepäin katsellessani ihmettelen, että olen näinkin hyvin selvinnyt vaivojeni kanssa. Läheskään aina en ole huomannut itsessäni mitään outoa, mutta minua lähellä olleet ja minun kanssani eläneet ovat.