Edellisen päivän autossa istumisen vastapainoksi sain mahdollisuuden lähteä patikkaretkelle. Luulin pääseväni kapuamaan korkeimman huipun laelle, mutta ryhmämme koostui ikäisistäni jalkavaivaisista ja vanhemmista vähän kävelleistä norjalaisista ja ruotsalaisista, jotka eivät olleet valmiit kraaterin huipulle nousuun. Niinpä tyydyttiin nelisen tuntia patikoimaan loivia maastoja ja kapuamaan lopuksi jyrkkä siksak-polku ylös läheiselle huipulle, jossa oli katoliseen tapaan risti.


Jalkautuminen tapahtui Santa Lusiassa, jossa edellisenä päivänä pistäydyimme pakosta, kun suorin tie hotellille oli poikki. Aurinko helotti täydeltä terältä ja joitakin pilvenhattaroita leijaili sen eteen sopivaan tahtiin. Sadepilvet olivat pohjoisemmassa vuorten takana. Liikkeelle lähdettiin kahvin jälkeen. Paikallisen kuppilan kanssa oli kai sopimus, että seurueet alkavat patikoinnin heidän kahvinsa voimalla. Rahastusta!

Kapusimme kylän kapeita katuja ja kujia ylöspäin. Matkalle osui emäntä nyrkkipyykillä ulkona kylmävesialtaalla ja isäntä moottorisahansa kanssa polun raivauksessa. Yllättäviä kohtaamisia molemmat. Veden saaminen on noilla seuduilla tärkeää. Opas kertoi ruotsiksi pitkät tarinat veden kaivamisesta vuorten onkaloista ja vesiputkien rakentamissta vuorelta kyliin. Itse hän joi puolentoista litran pullosta vähän väliä ja sai pullon tyhjäksi ennen kuin olimme huipulla.

Matkalla törmäsimme muinaisiin kiskoihin, jotka veivät vuoren sisälle ja vesijohtoihin sekä entisiin että nykyisiin. Kasvusto oli yllättävän rehevää noinkin korkealla vuoristossa. Syynä on etelästä vuorelle nouseva lämmin tuuli ja vuoren sisältä tuleva vesi. Sivulaatikossani on kuvasarja matkasta ja joistakin kasveista. Maanviljelystä harjoitetaan aivan ylätasangolla ja heinää kasvatetaan ihan huipulla. Pellot ovat kivipeltoja, joissa ruokamultaa on vain nimeksi, mutta kasvulle riittävästi.

Viimeiselle jyrkälle osuudelle uskaltautuivat kaikki yhtä paitsi. Viiden minuutin pyrähdyksillä noustiin ylemmäs ja ylemmäs välillä leväten ja henkeä tasaten. Lopulta olimme ylhäällä ja minunkin paitani läpimärkänä. Oli ihana istahtaa kallion tasanteelle tuulelta suojaan ja ihailla kivettyjä peltoja ja Atlantin valtamerta. Samalla söin evääni ja join lähes kaiken pulloveteni, jota en matkalla ylös ollut hennonnut kitata kurkusta alas.

Loppumatka ihan ylimmälle huipulle ristin juurelle mentiin ilman tavaroita vain takit päällä ja oppailla pipot päässä. Huipulla tuuli ja hattu ja aurinkolasit piti pitää kädessä. Ristin juurelle oli pantu vesipullossa tuoreita kukkia ja ristin alla luolassa oli rukoilijan polvikuopat. Paluu tapahtui liiankin nopeasti. Olisi tehnyt mieli pysähdellä kasveja kuvaamaan ja oliiveja ja manteleita maistelemaan. Oppailla oli kiire viedä meidät toiseen ravintolaan kahville ennen kotiin paluuta. Taas rahastusta. Lähes pakko oli ostaa vielä lopuksi oma kiipeilijän t-paita kympillä. Rahastusta sekin. Vapaaehtoistahan kaikki oli, mutta retken hintaan olisivat voineet kuulua niin kahvit kuin paitakin.

Lopuksi käynti kirkossa hiljensi mielen ja rauhoitti ruumiin. Siellä Jeesus nukkui niin kuin kaikissa katolisissa kirkoissa ja toinen Jeesus riippui ristillä ja kolmas istui Marian sylissä. Tuo samako Jeesus asuu sydämessä?