Itsensä esille tuominen on monille tuiki tärkeää. "Jos minusta ei puhuta missään, en ole mitään." Onko näin? Löysin otsikon mukaisen keskinäisen kehumisen kerhon, jonne panin jotain kokeeksi kaikkien katsottavaksi ja luettavaksi. Katsotaan miten metsä vastaa, kun sinne aukean yli huutaa.

Tunnen jossain määrin vain omaa sielunelämääni, en toisten. Tiedän joidenkin haluavan olla kaikessa tekemisessään täysin tuntemattomia ja anonyymejä. Jokaisella on kuitenkin jokin nimi tai numero tai piirre, josta hänet tunnetaan. Taiteilija maalauksistaan, kirjailija kirjoistaan, leipuri leivistään, isä pojistaan. Joidenkin imago vaatii koko ajan kohottamista ja esille ottamista ollakseen omansa. Politiikan kuvioissa äänten kalastelussa itsensä esille työntäminen näkyy selvimmin.

Eikö kuitenkin kansanedustaja tai kirkkovaltuutettu edusta äänestäjiään ja näiden mielipidettä? Jos hänellä sattuu olemaan omakin mielipide, niin toki hän sen tuo edustajilleen tietoon ennen vaaleja. On outoa kuulla silloin tällöin joidenkin vaihtaneen kesken edustuskautensa ryhmästä toiseen. Ovatko hänet valinneet käskeneet näin toimia?

Kenen leipää syöt sen lauluja laulat. Näin on joskus ollut. Nytkin on joissakin firmoissa. Kylille ei huudella, mitä kotona tehdään. Julkisuushakuisuutta ei katsota kaikkialla hyvällä. Kun tullaan esiin, tullaan suunnitelmallisesti ja suurella äänellä ja kuvalla. Sitten painutaan taas uurastamaan omien koneiden ja koppien koloihin. Tavallisen ihmisen julkisuudessa näkymätön elämä on useimpien elämää. Se on arvokasta ja sinällään riittävä ihmisen elämän arvoksi. Sitä ei aseteta pisteillä mitattavaksi. Sen itseisarvo on ääretön.