275536.jpg
Muutamassa vuodessa lehtiin on ilmestynyt raflaavia juttujen otsikoita, jotka nuoruudessani olivat kirosanoja. Saippualla piti pestä suu jos kielletty sana tuli suusta. Opettajan ja papin läsnäollessa joku aikuinen saattoi vahingossa kiroilla ja pyyteli sitä heti anteeksi. Tavallisen kansan keskellä kielen käyttö oli vapaampaa kuin julkinen ns. sivistynyt sanojen valinta. Myös puheissa välteltiin kirosanoiksi luokiteltujen puhesanojen käyttöä ja jos joku niitä käytti, niin vain vihjaten: p-le, hel.., v. jne.

Nykykäytäntö lienee muokkautunut näytelmien ja elokuvien ronskin ja peittelemättömän kielenkäytön seurauksena. Kaunokirjallisuuden tuntomerkiksi sopi joku vuosi sitten avoin kiroilu ja sadattelu ja noituminen. Se oli sitä realismia! Samoin on käynyt sukupuolielinten näyttämisen ja yhdyntään päättyvän seksin julkistamisessa näytelmissä ja valkokankaalla.  Kaiken yksityisyyden ja intiimiyden paljastaminen ja detaljoiminen on kai taiteellisempaa kuin niiden jättäminen mielikuvituksen varaan.

Paljaalla naisen iholla mainostamisen on ollut yleistä vuosikaudet. Pulttien ja mutterien myynnissä alastomuus lienee rautakaupoissa hyväksyttyä, mutta ruokakaupassa ns. miesten lehtien kansien esillä pitäminen aiheuttaa noloja tilanteita lapsiperheissä.

Katujen varsille sijoitettavat alusvaatteiden ulkomainokset eivät ole vaatekauppojen myyntikuvastoissa kiellettyjä. Voisiko noista ulkomainoksista rajata pois ihmisihon. Pelkät liivit ja tangat voisivat sopia ulkomainoksiksikin. Kaikkihan voivat kuvitella itsensä tai tuttunsa noiden vaatteiden sisään.

On näiden blogienkin kirjoittajien joukossa kiroilun haluisia sanailijoita. Se kai antaa mielipiteelle suuremman ponnen. Puhutussa kielessä se saattaa menetellä, mutten usko sen kuuluvan tehokeinona kirjoitettuun tekstiin. Jos jollakin on halu noitua, niin noitukoon itsekseen eikä muille.