2002024.jpg749036.jpg
Sauvakävelyn salat ovat olleet minulle tuttuja yli kymmenen vuotta. Olen tehnyt vanhoista hiihtosauvoista katkaisemalla minulle sopivan mittaiset (120 cm) kävelysauvat. Piikkiosan olen jo kertaalleen vaihtanut, kun vanhoista kuluivat piikit pois. Kumitulppia en ole sauvoissani pitänyt, koska kävelen hiekka- ja pururadalla. Tänä syksynä olen päässyt itselleni sopivaan rytmiin kävelyajoissa ja vauhdissa. Yleensä vauhtini on 10 min/km. Kokonaiskesto on vajaa kaksi tuntia. Hiki tulee ja suihkun jälkeen euforinen olo. Olen tehnyt lenkkini yksin tuolla vauhdilla ja juttelen itsekseni ääneen, jotta tietäisin onko vauhti sopiva.

Lenkkini alkaa tasaisella puolen kilometrin taipaleella, jota seuraa yhtämittainen 1,5 km nousujakso. Mäen päällä olisi mahdollisuus kuntotelineissä hoitaa kaikkia lihaksia, mutta en pysähdy. Lähes 2,5 km vaihtelevaa alamäkeä vie minut hiihtostadionille, josta kiipeän 1,5 km jyrkän nousun harjun huipulle. Loppu 4,5 -5,0 km onkin vaihtelevaa maastoa, mutta enimmäkseen alamäkeä kotiin asti. Vaihtoehtoisia reitiltä poikkeamia on lukuisia. Voin joko oikoa tai jatkaa matkaa kulloisenkin tuntemukseni mukaan. Voisin kierrellä latupohjia 15-20 km kulkematta kertaakaan samaa pätkää kahdesti.

Jo nuorena hiihtäessäni rytmitin hiihtoani tiettyjä lauluja laulaen. Nyt olen kokeillut samaa sauvakävelyjeni aikana. Olen kuitenkin huomannut, että ajatukseni poukkoilevat pois laulujen sanoista milloin minnekin. Yritän etsiä ja löytää oman itseni noiden ajatuksieni seasta. Olen kuin muuttolintu. Tiedän olevani koko ajan matkalla ja minne, mutta miksi, sitä en enää aina taida tietää. Ajatusteni perässä en ehdi juosta. Ne menevät menojaan. Kunhan sieluni pysyy matkassani, se riittää.