130477.jpg
Kaksi vuotta olen nukkunut CPAP-laite kasvoillani ja saanut ylipaineella happea sisälleni. Olen välillä kokenut siitä olevan apua, välillä se on tuntunut ahdistavalta ja tukahduttavalta laitteelta. Se painaa ilmaa sisääni, mutta minä en jaksa hengittää ulos. Tarvitsisin imurinkin enkä vain puhaltajaa.

Lääkäri päätti tehdä unitestin, jota itse ehdotin. Sain kotiini koneen, joka tallensi rintakehäni ja vatsani liikkeet sekä mittasi sykkeen ja sisääntulevan ilmanpaineen. Kenties jotain muutakin se mittasi, ehkä hapensaantikyvyn. Yö oli lähes uneton. Pyörin ja kierin ja katsoin kelloa yhtenään tunnin välein. Nukahtelinkin välillä. Aamulla yritin muistella milloin tein mitäkin. En muistanut. Kaipa kone muistaa. Palautan mittaustulokset ja saan vastaukset. Käyn keuhkokuvassa ja sitä rataa edetään.

Valohoidot ihoni hoitamiseksi alkoivat taas ja niitä saan kolmesti viikossa. Valohoidoista ja kortisoonistako johtunee, mutta minulta ovat alkaneet luomet kadota. Onko se hyvä vai huono asia, en tiedä. Selkäni on ollut täynnä tummia luomia nuoruusiästä asti. Pari luomea on joskus poistettukin epämääräisyytensä vuoksi.

Tunnen oloni edelleen ahdistavaksi. En ole terve. Vaikka useita todellisia syitä on löytynytkin selittämään ahdistuneisuuttani, niin minua nuo löydökset eivät ole vielä vakuuttaneet. Eivätkä ne ole poistaneet tuskatilojani. Tarvitsen liikuntaa enemmän. Nyt on lunta ja mahdollisuus hiihtää. Jospa se tästä vielä selviäisi. Tänä vuonna tai tulevana.