11565.jpgSyksyinen ruska-aika on luonnon kiertokulussa värikkäintä aikaa. Talven siniharmaan sävyjä on lukematon määrä, mutta se on vain harmaan ja valkoisen välistä väritöntä mössöä. Kevään vihreän sävyt ja siihen pulpahtelevat keltaiset ja siniset ja valkeat kukat antavat iloa ja toivoa uuden elämän syntymisestä. Kesän kuluessa aluksi puusta ja sitten maasta löytyvät kukkien erilaisuuden mukanaan tuomat väriloistot ja terälehtien moninaiset muodot. Katseltavaa ja haisteltavaa riittää muillekin kuin mehiläisille.
Mikään ei kuitenkaan korvaa syksyn tuomaa laajojen värialueiden kauas näkyvää loistoa. Lapin maaruska on kerrassaan ainutlaatuinen. Sitä me etelän ihmiset menemme bussilasteittain katsomaan ja kuvaamaan. Yhdellä tällaisella matkalla Hetan kirkossa pastori saarnatuolista jysäytti meille pommin: "Mitä te etelän ihmiset tulette tänne Lappiin kuolemaa katselemaan? Eikö kuolemaa etelässä ole yllin kyllin?" Minä vähän suutahdin moisesta moitteesta, mutta yhdyin ennen saarnan loppumista papin ajatukseen. Kuolema on kaunista kasottavaa! Silloin kun kuoleman tarkoitus on kätkeä uusi elämä näkymättömiin odottamaan uutta elämää. Lehtivihreän poistuminen kasveista saa aikaan värikkäiden ainesosien esiintulon. Lehtivihreässä on elämä.
Miten on meillä kristityiksi itseämme kutsuvilla? Missä piilee elämämme voima? Silloin kun ulospäin näkyy värikirjoa ja räiskyvää kaikkien katseltavaa, se onkin vain kuolemaa. Jossain syvällä salaisissa sopukoissa on lehtivihreä odottamassa tullakseen elämän voimaksi matkalle kaikkein vaikeimpina hetkinä. Aika on kuolla ja aika on elää....