Silloin kun kansakoulua kävin, oli vietävä omat eväät mukana kouluun. Voipaperiin käärittiin eväsleivät ja vipukorkilliseen pulloon pantiin eväsmaito. Parina ensimmäisenä kouluvuotenani ruokailimme koulun keittolassa ison pöydän ympärillä kuin suurperheen lapset konsanaan. Kolmannella ja neljännellä luokalla ruoka tuotiin omaan luokkaan ja pulpetille laitettiin lautasalusta, jota säilytettiin pulpetissa.

Samaa voipaperia käytettiin koko viikko. Parhaimpia eväitä olivat ne leivät, joiden päälle oli pantu kieltä tai kinkkua. Varsinkin kielen pehmeä pinta omalla kielellä kitalakeen puristettuna on jäänyt tosi herkkuna mieleen. Kieltä ei juurikaan tarvinnut pureskella, sillä se suli suussa ja valui nielaisten vatsaan. Kiviarinalla paistetun ruisleivän suolarakeinen pohjakuori antoi erikoisen lisämaun, jota omalla kielelläni pyörittelin suussa ennen kuin annoin maitoa kyytipojaksi.

Maalaistalossa tapettiin vasikat ja siat kotona ja lapset saivat olla mukana siinä touhussa. Eläimet hyödynnettiin kokonaan. Sisäelimet puhdistettiin ja tehtiin ruoaksi tai saippuaksi. Siansuoliin tehty ohraryynimakkara, jota uunissa kypsennettiin keittämisen jälkeen, saa muistoissani kielen vetiseksi. Aikuisiällä lapsuuden muistot tietysti kultaantuvat, mutta muistoista saa monen monta kertaa kielen makeaksi.

Muistoja verestäen astelin tässä muutama päivää sitten Kuopin Kauppahalliin ja tarkoitus oli ostaa savupotkaa hernekeittoa varten ja ternimaitoa pannarin aineeksi. Noita eineksiä ei ollut ja tiskillä ollut kasa naudan kieliä pisti silmääni. Siitä vain toimeksi ja paketti mukaan ja kotona kieltä keittämään. Alle kolmessa tunnissa kieli pehmeni ja voin nylkeä valkoisen kuoren kielestä pois kuin perunan hidut. Viipaloin kielen ohuiksi siivuiksi ja paistoin porkkanalaatikkoa kielen seuraksi. Itsetehtyä terveysleipää oli odottamassa kieltä päälleen ja alleen. Ripautin sormisuolaa kieliviipaleiden päälle ja ladoin lautaselle.

Aivan lapsuuden muistojen makua ei syntynyt, mutta muutoin olo oli hyvin nostalginen. Tosin pöydän toisen puolen aterioijan naama kertoi kaiken. Saisin syödä keittämäni naudan kielen itse ja nautiskella ihan mielin määrin. Porkkanalaatikkokaan ei maistunut oikean makuiselta ja näyttänyt oikean näköiseltä. Ei se pahaakaan ollut, mutta ei se eikä kielikään tuonut lapsuutta takaisin. Muistoissa kaikki on toisin. Parempaa? Kenties.