Onnea kaikille äideille!

Äitienpäivän kunniaksi voi vaikka muistella menneitä.

Lapsuuden perheessä oli selvää ketä juhlittiin äitienpäivänä. Täytekakkujen tekemisestä isän kanssa ei ole minulla minkäänlaista muistikuvaa. Iso ruukkuruusu taidettiin ostaa joka vuosi. Kukkapenkkiin ne laitettiin kasvamaan ja kuolemaan. Mitä me lapset annoimme äidillemme, sitä en muista. Kaiketi me teimme koulussa jotain kortteja.

Äideille järjestettiin kansakoulussamme juhlat joka kevät. Siskoni sai lausua noissa juhlissa runoja, mutta minä en. Muistankohan oikein? Kaikille äideille annettiin kukka ja juhlissa juotiin täytekakkukahvit.

Naimisiin mentyäni ja omia lapsia saatuamme äitienpäivät ovat olleet erilaisia kuin lapsuuden kodissa. Juhlinnan kohteena on ollut lastemme äiti, ei aviovaimo. Silloin tällöin olen antanut vaimolleni myös äitienpäivän kunniaksi äitienpäivän onnittelukortin, koska lapsetkin ovat niin tehneet.

Monta "aikaista" herätystä on äitienpäivä aiheuttanut. Lapset ovat olleet mukana kakkua tekemässä ja meteli on "herättänyt" sängyssä loikoilevan kahvia odottaneen äidin. Äitienpäivän lahjat, kortit ja kakkukahvit piti viedä äidille sänkyyn, niin kuin televisiosta olimme nähneet. Tilanne oli joka kerta koominen ja teatterimainen. Vuosien myötä kakkukahvit juotiin keittiön pöydän äärellä ja vain kortit vietiin sänkyyn ja kai me lauloimmkin joskus onnea äidille.

Nyt kun äidistä on tullut mummu ja isästä vaari, niin äitienpäivääkään emme ole enää viettäneet. Kukan olen ostanut silti. Tänä vuonna orvokkeja.  Lapsenlapset ovat tulleet tai tuotu mummun luo korttien kera. Sähköpostilla ja tekstiviesteillä on äiti saanut onnitteluja, koskus kirjeitsekin. Lastenlasten omia piirustuksia on kertynyt isot pinot kansioon.

Äitini sai aikoinaan Kekkosen Sylviltä tunnustuksen. Lasteni äitiä ei julkisesti ole kukaan äitinä muistanut. Mitaleitta on saatu jäädä.

Tänäkin äitienpäivänä haluan onnitella ja onnittelenkin puolisoani, joka minusta on ja on ollut paras mahdollinen äiti lapsillemme.

Miten työn päivää voisikaan paremmin viettää kuin tekemällä työtä. Muinoin maaseudulla asuessani maanviljelijät intoutuivat vappuna kyntämään ja karhimaan peltojaan lähellä maantietä. Heille vappu oli suomalaisen maamiehen työpäivä. Meidän perhe kuului työläisiin tai paremminkin yrittäjiin. Olihan meillä puusepänverstas, josta saimme elantomme omalla työllämme. Vappuna emme olleet verstaalla töissä vaan koululla juhlissa. Siellä saimme simaa ja tippaleipiä ja hengenravinnoksi harmooni- ja viulumusiikkia sekä jokunen runo ja yksinlaulukin kuului ohjelmistoon. Työväen vappupuheita siellä ei pidetty.

Ylioppilaiden juhlana vappu on minulla ollut ohjelmassa vain muutaman kerran . Yleensä olen ollut töissä ympäri Suomea milloin minkin seurakunnan ohjelman suorittajana. Joskus on pidetty joku leirikin vappuna. Kerran olen marssinut vappuna hyvän mielen osoituksessa.  Avioparina olemme ainakin kerran olleet torilla valkolakit päässä syömässä munkkeja, jotka naapurin mies osti. Monet vaput menivät kesäpaikalla käymiseen. Autolla ei sinne päässyt perille asti vappuna, mutta loppumatka sujui jalan. Pitihän sitä käydä tarkistamassa talven tuhot. Kerran osuttiin murtomiesten jälille ja piti soittaa poliisi paikalle. Vapun työpäivä siitä tuli heillekin.

Tänä vappuna olen oikein kirjaimellisesti viettänyt suomalaisen työn päivää laittamalla varaston seinälle vanhat keittiökaapit . Etu- ja takapiha ovat purkutavaraa pullollaan ja odottavat kaatopaikalle vientiä. Vappuna se ei onnistu, kun kaatopaikalla vietetään vappua ja vapaapäivää.

Hyvää vappua sinulle.

Kuultu tarina äskettäin eräässä lastenkodissa iltavuorossa tapahtuneesta.

Lastenkodin iltavuoro oli kiireinen kaikkine pyykkeineen ja iltapaloineen ja raporttien kirjoittamiseenkin meni oma aikansa. Kanslian ovella seisoi kaksi viisivuotiasta tyttöstä, juuri suihkusta tulleina ja yöpuvuissaan.
"No, mitäs nyt", kysyi kiireinen nainen nostaen päänsä papereista.
"Tule, me on laitettu sinulle tänne jotakin", sanoivat tyttöset.
Voi ei, ajatteli nainen, nyt ei kyllä millään ehtisi, mutta niin ovat täpinöissään. Molemmat tyttöset ottivat naista kädestä kiinni ja taluttivat hänet huoneeseensa. Keskellä huonetta oli tuoli.
"Jaa, siinä on sitten tuoli", sanoi nainen.
"Sinä voisit istua siihen", sanoivat tytöt.
Nainen istui hieman hämillään. "No entäs nyt", hän kysyi.
Hymyssä suin tyttöset ilmoittivat: "Nyt sinä voit pitää meitä sylissä."

PORKKANA-RAPARPERIKAKKU
        
Pohja:
3 munaa
1 ½ dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
1 1/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
 

1. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita varovasti.
3. Voitele ja korppujauhota vuoka ja paista kakkupohja 170 asteessa uunin alatasolla 20-30 minuuttia.
4. Anna jäähtyä, kunnes voit käsin kumota kakun

 
Raparperi-porkkanasose:
 
125 g raparperinpaloja
125 g raakaa porkkanaraastetta
125 g sokeria
 
Valmista sose. Keitä aineksia noin 20 minuuttia, kunnes ne soseutuvat tasaiseksi. Jäähdytä.
 
 
Kerma-jogurttihyytelö:
 
3 liivatelehteä
tilkka kiehuvaa vettä
2 dl maustamatonta jogurttia
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 dl kuohukermaa
 
Kostutus:
appelsiinimehua
 

1. Aloita kerma-jogurttihyytelön valmistamisella.
2. Pane liivatelehdet kylmään veteen 10 minuutiksi. Sekoita jogurttiin sokerit.
3. Purista lionneet liivatteet ja liuota ne tilkkaan kiehuvaa vettä.
4. Lisää liivateseos ohuena nauhana jogurttiseokseen ja anna päästä hyytymisen vauhtiin.
5. Lisää vaahdotettu kerma ja pane seos jääkaappiin hetkeksi.
6. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjat appelsiinimehulla.
7. Levitä alimman kerroksen päälle raparperiporkkanasose ja päälle jo vähän hyytynyttä kermajogurttihyytelöä.
8. Täytä kakun toinen kerros samoin kuin edellä. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa muutama tunti.

 
Kuorrutus:
 
250 g tomusokeria
2 rkl voita
3 rkl kylmää kahvia
2 tl kaakaojauhetta

kookoshiutaleita
appelsiininkuorta

1. Sulata voi ja lisää muut kuorrutteen aineet. Kiehauta ja sekoita tasaiseksi.
2. Kaada liruttaen hieman jäähtyneenä kakun päälle ja reunoille.

Koristele kookoshiutaleilla ja appelsiinikuoriruusuilla, joita teet kuorimalla perunankuorimisveitsellä appelsiininkuoresta suikaleita ja pyörittämällä niitä rullalle.

Kalenterin mukaan elämme pääsiäisen alusviikkoa eli piinaviikkoa. Vapahtajamme ja Herramme Jeesus Kristus on tämän viikon keskipiste. Jos eläisimme kristillisessä maassa ja kristillisen kulttuurin keskellä, niin kristinuskon perusasioiden tulisi määrätä kanssakäymistämme ja miksei myös tiedotusvälineidenkin tuotteita. Seurakunnastamme on tullut joka vuosi toinen toistaan hienommin suunniteltuja kalliin näköisiä kutsuja pääsiäisen alusviikon tapahtumiin kirkkoon. Paperinkeräysastiaan kurkatessani huomasin, että siellä noita kalliita kutsulappuja näkyy olevan useitakin.

Lapsuudessani kunnioitettiin kristillistä perinnettä niin paljon, että pitkäperjantaina ei ollut elokuvia eikä tansseja eivätkä ravintolat tarjoilleen alkoholia. Televisio-ohjelmissakin on vuosien myötä luisuttu maalliseen ohjelmatuotantoon ja jätetty taivaalliset taakse. Johtuneeko kaupallisten asemien tuomasta kilpailusta vai vain ohjelmapolitiikasta yleensä, mutta hengellisen ohjelman tarjonta on tosi niukkaa näin piinaviikollakin. Onhan tosin TV7, jos sille on vihkiytynyt, tarjoamassa kaikenaikaa kristillistä sillisalaattia. Kai se on sitten sitä ns. hengellistä ohjelmaa kansan makuun ja muut kanavat pesevät kätensä kuin Pilatus.

Piinaviikon kruunuksi saapui Aalloilla-lehti, jonka sivuilta iski silmääni tosi outo juhlavuoden mainoslause: 200 vuotta Voimasanoja. Ilmeisesti Pipliaseuran mainosnikkarit olivat iskeneet luovat päänsä yhteen ja joltakin on päässyt siinä tilanteessa voimasana suusta. Ymmärrän, että Voimasanalla tarkoitetaan Jumalan Sanaa eli Raamattua, mutta heti tulivat mieleeni kielletyt kirosanat ja sadattelut eli voimasanat parhaasta päästä. Olisin odottanut jotain juhlavampaa tunnulausetta 200 vuotisen taipaleen kunniaksi. Pipliaseuran kotisivulta näkyy, että juhlavuoden tunnuslause kirjoitetaan pienellä veellä.

Pääsiäikorttien lähettelystä olen luopunut. Miksiköhän - en muista. Joku kortti meille on joka pääsiäinen tullut. Jälleen lapsuuteen palatakseni, muistelen, että pääsiäiskorteissa on ollut enimmäkseen kuuhun matkalla olevien noita-akkojen, pajunkissojen, pupujen ja maalattujen pääsiäismunien kuvia. En muista saaneeni yhtää Jeesuksen kuvaa, en Jeesusta aasilla ratsastamassa, en ruoskittuna, en purppuraviittaan puettuna, en ristillä, enkä eden haudan suulla tai opetuslasten keskellä. Eivätköhän tuollaiset kristilliseen perinteiseen sanomaan liittyvät kuvakortit menisi kaupaksi? Olisiko tässä markkinarako vaikka jollekin lähetysjärjestölle hankkia tuloja ilman rahankeräystä?

Piinaviikon keskellä tulee ajatelleeksi ihmisten kärsimyksiä ja tuskaa, kipuja ja kuolemaa enemmän kuin muina viikkoina. Ajatuksista pitäisi vielä siirtyä tekoihin ja mennä kärsivän lähimmäisen tueksi. Aina löytyy joku, johon koskee kovasti, mutta kukaan ei jaksa kuunnella. Millä oikeudella voisin saada antaa kipupiikin edes piinaviikolla kärsivälle lähimmmäiselleni. Auttaisikohan tuo piikki, siis puudutusaine, rokote. Ehkä lämmin halauskin helpottaisi hetken.

Hyvää pääsiäistä sinulle, joka tänne asti jaksoit kanssani.

Inhimillisessä tekijässä kolme mummoa keskusteli vanhenemisesta ja mummoenergiasta ja vähän kuolemastakin. Kaikki taisivat olla minua vanhempia ja keskustelun kuluessa sana vanha ja vanhus tuli usen esiin ja yhteinen päätelmä heillä oli, että sana vanhus on arvokas sana ja se kuvaa ihmistä joka on vanha.

Kun ajattelen lapsuuttani ja silloisia yli 65 vuotiaita tai vain yli 50 vuotiaita, niin tottakai he olivat vanhoja. Itse täyttäessäni 50, vertasin itseäni mummooni ja hänen veljeensä, jotka olivat tuon ikäisiä minun varhaislapsuudessani. Minusta he näyttivät tosi vanhoilta. Itse koin 50 ikäisenä olevani vasta nuoruuden lopussa ja miehuuden alussa.

Isäni joutui jäämään työelämästä pois 42 vuotiaana. Hän oli 100% päähän ammuttu sotainvaliidi. Isäni oli 22 vuotta minua vanhempi. Oliko isäni vanhus 42 vuotiaana? Niin taisin ajatella. Nyt itse muutaman vuoden eläkkeellä olleena voin sanoa olevani vanha mies. Sisälläni asuu pojankoltiainen, mutta ikäni puolesta olen vanha. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin kuuro, sokea tai rampa, vaikka olenkin tarvinnut silmälaseja ja kuulen kuonosti sekä onnun vasenta jalkaani tällä hetkellä.

Olen vanha, koska muistan vuoden 1952 tapahtumia ja vielä sitä edeltäviäkin tapahtumia lapsuudstani. Minä voin kertoa vanhoista asioista lastenlapsille ja he kuuntelevat niitä. Ovatko kertomukseni totta vai tarua, sillä ei ole väliä, kunhan ne ovat vanhoja.

Olen sitä ikäluokkaa johon suurin osa suomalaisista on kuulunut ja kuuluu. Meidän vanhempamme nostivat tämän maan sodan raunioista uuteen elämään. Me olemme saaneet heidän perintönsä, jonka varaan on ollut hyvä rakentaa. Meidän aikanamme on tapahtunut monissa asioissa maailman historian suurimmat ja nopeimmat kehitykset. Kasvatuksen ja näkemiemme esikuvien kautta olemme olleet säästäjäsukupolvi. Omaisuutta on kerätty ja kasattu ja tavaraa kierrätetty pahan päivän pelossa. Suoraan sanottuna hamstraus on täyttänyt kaikki varastot, mitä kultakin löytyy. Tämä on vanhan miehen puhetta.

Nyt pitäisi antaa jälkeemme jääville  perintönä käyttökelpoista elettävää elämää ja aitoa tavaraa. Ei museokamaa. Kehitys vaan kun menee niin nopeasti eteen päin, että kaksi vuotta vanha elektroniikkakin on jo vanhaa. Saati sitten 65 vuotias mies.

Seniorikokkikerhossa teimme ja jotkut söivätkin näitä. Minä jopa pidin niistä.

1 ½ - 2 kg tuoreita sinisimpukoita
 
öljyä kuullotukseen
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
 
3 dl valkoviiniä
3 dl kalalientä
1-2 tl kuivattua timjamia
3 persiljan oksaa
2 tl suolaa
hieman mustapippuria
 
1 dl kermaa
1 dl persiljaa hienonnettuna
 

1. Pese simpukat ja rapsuttele kuoret puhtaaksi.
2. Pilko sipuli ja valkosipulit.
3. Kuullota sipuleita kattilan pohjalla hetki öljyssä.
4. Lisää nesteeksi kalalientä ja valkoviiniä.
5. Lisää timjamin ja persiljan oksat sekä suola ja hieman pippuria.
6. Anna liemen kiehua hiljalleen muutama minuutti. Lisää simpukat ja peitä kannella.
7. Anna simpukoiden kiehua kovalla lämmöllä 2-3 minuuttia, ravistele kattilaa välillä.
8. Kun simpukat ovat auenneet, lisää loraus kermaa.
9. Aseta keitetyt simpukat syvälle lautaselle.
10. Kaada liemi simpukoiden päälle ja viimeistele persiljalla.

 Huom! vain auenneet simpukat ovat syötäviä!!

Opiskelupaikassani Helsingissä (ei Yliopistossa) vietettiin perjantai-iltaisin railakkaita juhlia, joiden jälkeinen aamu oli kuten tuollaisten juhlien jälkeen tapaa olla. Tyytymättömyys joka perjantaisiin pippaloihin alkoi ottaa voimille. En ollut tottunut sellaiseen. Olin lähes armeija-aikaani asti absolutisti. Kaipasin jotain muuta ajankulua viikonlopuiksi. Ravintolakierroksiin ei minulla ollut rahaa. Tuttujakaan ei ollut koko kaupungissa. Olivathan toki tädit, joiden luona ei voinut yhtenään vierailla.

Yritin kokeilla myös kirkossa käyntejä, mutta Lauttasaaren kirkossa, joka oli asuntoani lähellä, en kokenut olevani kotona. Sain kuitenkin yhdeltä kirkkoreissulta mukaani kutsun Yliopiston suureen juhlasaliin opiskelijoille tarkoitettuun viikon mittaiseen luentosarjaan. Alkamispäivän illansuussa soitin kutsun antaneelle, että olen liian huono ihminen tullakseni tuollaiseen tilaisuuteen. Puhelinkeskustelun aikana mieleni muuttui ja minua tultiin hakemaan oiken joukolla. Kävellen menimme Yliopistolle, jossa oli salintäydeltä väkeä.

Tilaisuuden alkaessa minulle selvisi, ettei ollutkaan kyse luentoillasta tai iltaluennosta, vaan jonkinlaisesta uskonnollisesta tilaisuudesta. Viihdyin illassa ja kuuntelin ahmien useiden ikäisteni kertomuksia omasta elämästään ja ongelmistaan sekä niihin löytyneistä ratkaisuista. Erään naisopiskelijan kertomus hätkähdytti minua. Hän sanoi uudestisyntyneensä rippikoulun aikaan. Mummoni oli helluntalainen ja hänkin puhui usein siitä, että minun pitäisi uudestisyntyä ymmärtääkseni Raamattua ja Jumalaa. Nyt olin kuitenkin evankelisluterilaisten seurassa ja he puhuivat samasta asiasta. Olin ostanut eteisaulasta kirjan "Kuka on kristittu" ja ajattelin, että sen lukemalla tuo asia selviää minulle ensi yönä.

Ilta Yliopistolla loppui ja jatkot olivat linja-autoaseman vierellä vanhassa purettavan talon näköisessä huoneistossa. Siellä keskusteltiin pienissä ryhmissä tai jopa kaksittain. Minutkin ohjattiin vanhan sedän puheille. Tunnin verran keskusteltuamme elämässäni oli tapahtumassa jokin käsittämätön muutos. Ihmeekseni kerroin koko elämäntarinani täysin vieraalle ihmiselle ja sain ohjeeksi yksinkertaisen neuvon: "Sinun tulee antaa elämäsi Jeesukselle ja ehdoitta." En ymmärtänyt aivan täysin, mitä se tarkoitti, mutta lupasin tehdä niin. Kuulin kuinka minun puolestani rukoiltiin ja luvattin antaa kaikki virheeni ja pahat tekoni, jopa syntini, anteeksi.

Palatessamme samalla joukolla, millä olimme tulleetkin, takaisin asunnolleni, hyräilin lapsena oppimiani virsiä ja pyhäkoululauluja. Ystäväni eivät kulkeneet enää ihan minun vierelläni, vaan vähän taempana. Mieleni ja oloni keveni kevenemistään ja ennen kuin olimme perillä, taisin kovalla äänellä lukea uskontunnustusta yön pimeyteen kohti taivaan tähtiä. Erotessamme lupasin lähteä seuraavanakin iltana samaan paikkaan. Asunnossani luin ostamani kirjan ja huomasin, että minähän olenkin kristitty.

Viikon ajan minut tavattiin istumasta Yliopiston suuren juhlasalin oikeassa reunassa melkein takarivissä ja tilaisuuden jälkeen Salomoninkadun huoneistossa keskustelemassa pienissä ryhmissä. Opiskeluni tuntui nyt sivuseikalta ja Raamatun läpilukemisesta tuli pääasia. Viikko kului ja kuukaudet. Sain Opistosta, jossa olin opiskelemassa, priimuksen paperit. Samana keväänä sain kutsun aloittaa teologian opiskelut, mutta ei Yliopistossa. Minusta tehtäisiin pappi lähetystyöhön maailman ääriin.

Joka kevät, näin maaliskuun 10. päivänä, muistuu mieleeni edellä kerrottu tapahtumasarja. Perjantai-iltaiset kaljakemut vaihtuivat raamattupiiri-iltoihin ja uuden elämäntavan opettelemiseen. Monien mielestä olin menettänyt tai menettämässä järkeni ja toiset taas iloitsivat minun kanssani uudesta ennen kokemattomasta elämästä näkymättömän maailman keskellä. Se oli ja on sitä nk. uskoa.

Minusta ei tullut lähetyspappia maailman ääriin, mutta työkseni keräsin rahaa, jotta toiset olisivat voineet lähteä lähetystyöhön. Elämäni annoin niin täysin Jeesuksen käyttöön, että oma perhe ja lapset jäivät isää vaille. Tätä kadun niin kuin isä vain voi katua. Vähemmälläkin kotoa pois olemisella olisin voinut elämäntehtäväni saada suoritetuksi.

2 tl öljyä tai juoksevaa margariinia

400 g kalkkunafileitä paloiteltuina

 

1 sipuli silputtuna

1 hapan omena raastettuna

2 tl currya

 

1 prk (225 g) ananaspaloja omassa mehussa

1 prk (185 g) herkkusieniviipaleita (myös liemi käytetään)

2 rkl soijakastiketta

2 rkl vaaleaa maizenakastikesuurusta

 

1. Ruskista kalkkunapalat tilkassa rasvassa / öljyssä

2. Silppua sipuli, kuori ja raasta omena

3. Lisää pannulle sipuli, omena ja curry ja anna ainesten hautua n. 5 min.

4. Lisää mukaan ananaspalat ja herkkusienet liemineen

5. Mausta soijakastikkeella

6. Suurusta kastike ripottelemalla joukkoon vaaleaa maizenasuurusteta, kunnes saat sopivan paksuisen kastikkeen.

7. Tarkista maku

8. Lisäkkeeksi sopivat juurekset, perunat tai riisi

 

Hyvää ruokahalua

Kaikki ei aina suju kuin Strömsössä. Ei ainakaan meillä. Syksyllä aloitettu remontti on vielä kesken. Taloyhtiön kanssa on epäselvyyksiä maksuosuuksista. Urakoitsija/remontoija vaihtuu yläkertaan siirryttäessä. Jos uudet suunnitelmat toteutuvat, niin kesäkuun alussa remontti olisi vihdoinkin ohi. Toivotaan. Toivotaan.

Marraskuun alussa rikkoontunut polvilumpioni on parantunut ja luutunut, mutta palasia kasassa pitävät suorat rautalangat ovat liikkuneet. Polven yläosaan syntyy kohouma eli patti, kun piikit tunkevat esiin nahan alta. Edessä on uusi leikkaus. Rautalangat poistetaan joskus maalis-huhtikuussa. Luutumista odotetaan vielä jonkin aikaa.

Matkoja on edessä sinne tänne sukulaisten merkkipäiville. Autolla matkaaminen on ollut tosi haasteellista viimeiset kuukaudet. Täytynee siirtyä junakyytiin silloin kun se suinkin on mahdollista. Autossa vasemman jalan käyttö onnistuu jotenkun, mutta huonosti. Puolisolla ovat omat vaivansa autossa matkustettaessa. Vuoroajamisella matkat kuitenkin ovat sujuneet.

Välillä tuntuu siltä, että kun asiat alkavat olla jotenkin uomissan ja rutiinit sujuvat, niin kohta otetaankin takapakkia. Sellaista tämä elämä on. Vanheneminen on väistämätöntä. Kumpa sen edes itse ymmärtäisi.

Musti 1961

Hyvää Ystävänpäivää.

Nyt meidän tulisi elää suvaitsevaisuuden kulta-aikaa. Tosiasia lienee kuitenkin se, että suvaitaan / siedetään niitä, jotka meidätkin suvaitsevat. Vaalitenteissä oli toinen toistaan suvaitsevaisempia ihmisiä. Joskus tuntui kuitenkin siltä, että suvaitsevaisuuden suunta oli yksipuolista. Kaikenlaisen seksuaalisen suuntautuneisuuden hyväksyminen on nyt suvaitsevaisuuden mitta. Poliittisesti ja uskonnollisesti tiukasti omaa vakaumustaan puolustavat ovat ilmeisen suvaitsemattomuuden listalla. Heitä syytetään suvaitsemattomuudesta, mutta heitä itseään ja heidän arvojaan ei toisaalta suvaita.

Olen huomannut itsessäni erittäin jyrkkiä suvaitsemattomuuden piirteitä. Ostoskeskuksissa eläinten, siis lemmikkien, ruoka- ja tarvikehyllyjen ohi kulkiessani minua alkaa etoa, jopa oksettaa. Mihin onkaan tämä maailma mennyt, kun eläinten kasvatus ihmisasunnoissa on saanut näin valtavat mittasuhteet? Mahtaneeko tavaton lemmikkien haaliminen ihmisasuntoihin olla osoitus yksinäisyydestä? Eläinten kanssa ilmeisesti tullaan paremmin toimeen kuin ihmisten kanssa. Nykyisin ei juuri kukaan majoita "nurkkiinsa" muukalaista tai koditonta ihmistä, mutta useita kissoja, koiria, lintuja, käärmeitä, rottia jopa sikojakin otetaan asumaan ja syötettäviksi.

Eläinten ruokkimiseen menevää rahamäärää ei kai saisi kysyä? Ennen vesimittareiden aikaa eläinten lukumäärä yritin lisätä vesimaksuihin. Kuluttivathan ne yhteistä puhdasta vettä siinä missä ihmisetkin. Eläinten jalostus mitä kummallisemman oloisiksi on herättänyt jo eläinaktivistitkin. Onko asunnossa pidettävää eläintä lupa verrata tarhaeläimeen tai luonnossa elävään?

Lemmikkiharrastus on ongelma, jonka harjoittamista tulisi rajoittaa ja josta tulisi pitkällä tähtäimellä päästä eroon, katsoo Korkeasaaren eläintarhan entinen johtaja, eläinfysiologian dosentti Seppo Turunen. Olen Turusen kanssa samaa mieltä. Ikkunastani saan nähdä miten päivittäin minun ikkunani alla olevan koivun juurella käy jalkansa nostamassa ja lorauksensa laskemassa kymmenet ihmisten talutusremmissä olevat koirat ja joku kissakin. Keväällä lumien sulaessa koiran kusen haju alkaa leijailla ikkunasta sisään. Lastemme ollessa pieniä ja leikkiessä ulkona pulkkamäessä, sai heistä allergiaan taipuvaisin oireita näistä jätöksistä. Ääni vinkui ja silmät olivat keltaiset.

Voisiko näin suvaitsevaisuuden kulta-aikana joku suvaita meitä "eläinpassivisteja", joille ei ole omaa eläimistä vapaata kaupunkia tai kylää tai edes taloa, missä saisimme olla vain ihmisten seurassa. Karjankasvattaja-ammattilaiset ovat oma rotunsa. Heille sallittakoon ammattinsa harjoittaminen omilla alueillaan.

Hiilijalanjärkemme toki pienenisi ilman lemmikkieläinten tehdasravintoa ja ihmisille tehtyjen ja tarkoitettujen asuntojen pitämistä eläissuojina.

On ilta, nainen ja mies laskevat ahvenverkkoja

merilokki hautoo laiturin tukipuiden alla

kitukasvuiset koivut nyökkäilevät tuulen puuskittaisille kysymyksille

lahdella kaartelee yksinäinen pilkkasiipi.

Vastakuoriutuneiden kolmipiikkien parvi lävistää vedenpinnan

tuvan ikkuna huurtuu koiran uteliaasta hengityksestä.

lämpenevän saunan lauhkea savu kutsuu kalastajat maihin,

ilta ahavoituu rasvatyyneksi yöksi

nainen vetää saappaat miehen jalasta

rantakaislan päässä huojuu humaltunut sudenkorento.

 

Jenni Haukio

Lähde: Sinä kuulet sen soiton -runoteos. Savukeidas Kustannus -kustannusyhtiön verkkosivut

Hänen tuotantoaan ovat:

Paitasi on pujahtanut ylleni, Runoja. Kaarinan kaupungin runokirjat 7. Kaarina: Kaarinan kaupunki, 1999.

Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata. Turku: Savukeidas, 2003.

Sinä kuulet sen soiton. Turku: Savukeidas, 2009.

 

On meillä ennenkin kirjailijapuoliso ollut maanäitinä. Sylvi Kekkonen (os. Uino). Hänen tuotantoaan ovat:

Kiteitä (mietelmiä, 1949, Otava; toinen, uusittu painos 1964)

Kotikaivolla (1952)

Käytävä (1955)

Amalia (1958)

Lankkuaidan suojassa (1968)

Sitä koiraa en unohda koskaan (1969, Otava)

 

Tellervo Koivisto (os. Kankaanranta) julkaisi kaksi teosta:

Elämän siivellä: Päiväkirjan lehtiä (1970)

Päiväkirjan uudet sivut (1999)

 

Presidentinvaalit olivat ja menivät. Tosin vain vasta ensimmäinen kierros.

Nyt on tiedossa kaikkien kahdeksan ehdokkaan moneen kertaan toistetut hokemat, siis mielipiteet. Varsinaisista presidentin tehtävistä ei taidettu kysellä missään tentissä. Siis presidentin kanslian henkilökunnasta ja sen vaihtamisesta sekä linnanjuhlien kutsuvieraslistasta. Asian vierestä kysymyksiä sateli joka tentissä ja haastattelussa.

Näin vaalien alkukierroksen jälkeen jäi ainakin minulle sellainen kuva, että varsinaisia halukkaita oli vain Lipponen ja Väyrynen. Niinistöä ja Haavistoa ajavat taustavoimat presidentiksi. Lieneekö kummallakaan oikein tosi hinku maan isäksi. Jourupuheiden kautta varsinainen hinku presidentin asuntoon lieneekin Jenni Haukiolla.

Presidentin edustustehtäviin sopisi hyvin Jenni-puoliso, joka on Saulin pojan ikäluokkaa. Vanhuuden vaivat eivät ehdi tulla esteeksi tulevina kuutena tai kahtenatoista vuotena. Kai siinä Saulikin pysyisi virkeänä nuorikkonsa vauhdissa.

Pekka Haaviston taustajoukot ajavat häntä eteenpäin useiden kansalaisjärjestöjen ja laulujen voimalla. Kansainvälisissä yhteyksissä Suomen brändi tulisi kerralla hoidetuksi. Presidentin puolisoiden (rouvien) yhteisissä palavereissa ja edustamisessa jäisi Pentti Arajärven aikainen puhuminen ja puiminen toiseksi Antonion rinnalla. Häneltähän voisi saada uuden kampauksenkin vierailun siivellä. Toisaalta  puoliso säilyttäisi myös sukupuolensa. Kai tästä olisi hyötyä valtiovierailuissa, kun edellinenkin Suomen presidentin puoliso oli maskuliinisukuinen. Voisi edellisten vierailujen ohjelman kukin valtio pitää samana.

Hieman sääliksi käy sekä Paavo Lipposta että Paavo Väyrystä. Väyrysellä tosin on oma yritysryppäänsä, jossa saa itsensä uuvutettua, mutta vanhemmalla Paavolla on vain lastenhoitoa ja kirjantekoa edessään. Mihin lie Paavo L. entisen perheenä lapsineen unohtanut vaalikampajastaan. Dementian syytäkö?

Äänestämällä minä ratkaisen kummasta tulee seuraava presidentti, Saulista vai Pekasta. Samalla ratkaisen puolison sukupuolen onko hän maskuliini vai feminiini, han eller hon, he or she, der oder die...

Taitaakin edessä olla presidentin valinnan sijaan presidentin puolison valinta.

Nuukuus vaatii totista työtä ja tietoa. Sen olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana. Kai se on ollut jotenkin tiedossa aiemminkin. Konkreettiseksi tämä asia tuli nettiyhteyksien vaihdon myötä. Monta vuotta pidin kaapeliyhteyttä turvallisimpana ja luotettavimpana, mutta kalliina. Vaihto halvempaan pauhelimessa tarjottuun ja myytyyn yhteyteen toi säästöä rahassa mitattuna, mutta vei tunteja joka viikko ongelmatilanteiden selvittelyn muodossa.

Lähes joka viikko, joskus usein saman viikon aikana, piti soittaa, tosin maksuttomasti, vikapalveluun ja selvittää miksi reititin ei pelitä meillä, vaikka sen piti olla täysnopeuksinen vempain. Karttojen mukaan kaiken piti olla kunnossa, mutta kuuluvuuspalkit osoittivat jotain aivan muuta. Pyysin mittamiehiäkin paikalle toteamaan kartan ja meidän asunnon välisen ristiriidan. Ketään ei ilmaantunut, mutta laskuja tuli täydestä palvelusta joka kuukausi. Kun yhteys toimi kaikki oli hyvin, mutta yhteys saattoi katketa kesken pankkiasioiden tai skype-session. Tietokoneen palkkikuvan alla routeri ilmoitti, että palvelijaan on yhteys, mutta nettiyhteyttä ei silti ollut. Sama toistui olipa WLAN- tai piuha-yhteys käytössä. Ongelma oli sama kahdella yhtäaikaa käytetyllä läppärillä.

Piti katkoa virta laiteesta, ottaa sim-kortti irti, sammuttaa tietokone ja aloittaa kaikki alusta ja yhteys saattoi toimia usean päivänkin parhaimmillaan, kunnes taas kaikki oli poikki. Lopulta joku puhelupalvelussa keksi antaa minulle osoitteen, jonne voi tosi tailanteessa lähettää reklamaation. Puhelinvalitukset eivät merkinneet mitään. Ensimmäinen sähköpostiviestini poiki vain ohjeita uuden antennin ostosta ja suuntauksesta sekä reitittimen uudesta ohjelmoinnista. Kolme kuukautta myöhemmin sain paikalliselta kauppiaalta ohjeet vaihtaa palvelun tuottajaa. Valitin taas kerran puoli vuotta olleista ongelmista ja sain yllättäin luvan lopettaa vielä puolitoista vuotta jatkuvan sopimuksen, jos vain palauttaisin laitteeni alkuperäispakkauksessaan. Ihme ja kumma: pakkaukset löytyivät remontin aikaansaamien tavaroiden uudelleen sijoittelujen jäljiltä.

Nyt laite on postissa matkalla takaisin myyjälle ja minulla on valittavana joko uuteen palveluntarjoajaan siirtyminen tai vanhaan, tosin nyt jo uusittuun, lanka/kaapeliliittymään siirtyminen. Meneillään on kokeilujakso. Tämäkin postaukseni lähtee uudella laitteella uusien antennimastojen ja yhteyksien kautta. Muutaman viikon kokeilin/kokeilimme konekohtaista yhteyslaitetta, joka yllättäen toimikin luotettavasti, mutta oli aika hidas. Nyt tämä kokeilulaite sallii viiden laitteen olla yhtäaikaa kytkettynä ja yhteydessä nettiin. Laitteen paikan vaihtaminen asuntomme sisällä muuttaa yhteyden heikosta erinomaiseen ja päinvastoin. Eri aikoina yhteys on erilainen.

Ylihuomenna vanha toimimaton yhteys katkaistaan kokonaan ja sen tilalla kokeillaan näitä uusia mahdollisuuksia. Ensi viikolla tai seuraavalla pitää tehdä lopullinen päätös: Kiinteä vai langaton yhteys. Paljonko tahdomme tai voimme kaikesta maksaa? Kaksi läppäriä pitäisi saada yhtäaikaa pelittämään ja kohtuullisella nopeudella edullisesti.

Tietenkin voisimme muuttaa pois katvealueelta taloon jossa on kiinteä nopea laajakaista valmiina.

Onnellista Uutta Vuotta!

Aika on mennyt jalkaa taivutellessa. Portaita ylös ja portaita alas. Polkupyörällä polkemista ja selinmakuulla ilmaan survomista. Kaikki liikkeet kivun rajoille asti tehtyinä. Puoli vuotta kuulemma kestää entiseen aikaan ja kuntoon pääseminen.

Remonttikin jatkuu ja toinen kerros on vielä kokonaan koskematta. Pääsiäiseen asti on päätetty pitää taukoa. Voimat ovat loppu ja tavarat hujan hajan ilman lopullisia olinpaikkojaan. Nyt asutaan alakerrassa kuin vieraassa asunnossa tai keskeneräisessä hotellissa.

Taisi olla elämässäni toinen joulu ilman joulukoristeita. Joulusanoma tuli sisälle sydämeen ilman koristekrääsän levitystäkin. Toisten jouluaterialla saatiin kaikkea, mitä jouluna pitää saadakin. Komea kauralyhde, yllätyslahjana saatu, on seipään nokassa karviaismarjapensaan keskellä.

Remonttireiskaa odotellaan korjailemaan ja viimeistelemään työnsä jäljet. Keskustelemista riittää asiasta joi toisestakin. Riitaa ei sovi kuitenkaan haastaa.

Pakkaset saisivat nyt tulla niin tietäisimme oliko lämmöneristyksen uusimisesta edes apua.

äidin kanssa

Oli ilmeisesti vuosi 1951. Oli tulossa joulu. Syyskesällä oli syntynyt minulle toinen sisko. Makuuhuoneeseen/alkoviin oli tehty kerrossänky. Alkovissa nukuin minä isän, äidin ja siskojeni kanssa. Isän äidin nukkumapaikka oli keittiön nurkassa laatikkosängyssä. Päivällä sängyn päälle taittui puukansi, joka yöt oli kallellaan selkänojaa vasten. Mummo meni viimeisenä nukkumaan ja nousi ensimmäisenä ylös. Hellaan piti virittää tulet heti aamusta. Vedet oli saatava kiehumaan ja sekä ruoka- että pesuvedet tuli hellan lämmöstä. Hellauunin sivuun oli saatu vesisäiliö, jossa pesuvesi lämpeni kunhan vain malttoi polttaa tarpeeksi puita.

Navetta oli vielä puinen ja maapohjainen, jossa kaikki eläimet olivat samassa tilassa. Uusi navetta olisi sitten sementtitiilestä muurattu ja betonilattiainen sontakourulla varustettu. Lehmillä olisi omat juomakupit, joista ne saivat veden tulemaan automaattisesti painamalla turpansa vasten kupin pohjaa. Voi olla, että uusi navetta oli jo tuolloin, mutta ihan varma en ole. Navettahommat piti tehdä heti aamusta.

Hellalla lämmennyt ensimmäinen vesierä meni aamupuuroon ja kahviin sekä vauvan pyllyn pesuun. Uutta vettä oli koko ajan kuumenemassa kattiloissa. Astiat piti pestä ja ruokaa laittaa kymmeneksi. Vesi kannettiin pihakaivosta sisälle. Kaivo oli kivillä vuorattu ja vesi nostettiin jo kampivinssillä. Aiemmin veden nostoa varten oli pitkään seipääseen naulattu peltiämpäri. Kaivossa oli kansi, ei katosta. Myöhemmin kaivoon tuli puupumppu ja hyvin suljettu kansi.

Lunta satoi tavalliseen tapaan ja se lapioitiin peltivahvisteisella vanerilapioilla poluilta ja pihatieltä. Äitini kanssa lapioidessa sain vahingossa äidin lapion kulmasta iskun silmieni väliin ja veret esille. Onneksi silmät säästyivät. Sen jälkeen minä olin äidin etupuolella ulkotöissä. Minua vedeltiin vesikelkassa pihapolkuja edestakaisin. Jaksoin jo itsekin vetää nuorempia siskojani ja sitä sainkin tehdä ihan tarpeeksi. Vesiämpäreitä en jaksanut kiskoa muuten kuin tyhjinä. Myöhemmin vesikelkalla laskimme mäkeä isän työpaikaan vievällä metsätiellä.

Joulun valmisteluihin kuului etukäteen monien ruokien valmistus. Tavallisia joulupipareita tehtiin paljon ja lisäksi muitakin,  mm. ruutupipareita ja ässiä sekä kuivia kakkuja. Ennen joulua teurastettiinn sika ja sen lihoista tehtiin monenlaista valmisruokaa, joka säilyi pitkälle kevääseen. Siasta käytettiin hyödyksi kaikki osat mahassa ja suolissa ollutta sontaa ja kusta lukuunottamatta. Karvatkin ajeltiin pois, mutta ne kerättiin talteen ja kuivattiin pieniin pusseihin. En tiedä niiden käytöstä mitään. Suolet tehtiin ryynimakkaroiksi. Virtsarakosta tuli hyvä pallo kesäleikkeihin. Sorkkia poltettiin tulella ja keitettiin isossa padassa sisäelinten kanssa. Sian kinkuista toinen vietiin kylälle savustamoon eli savusaunaan savustettavaksi eli palvattavaksi ja toinen paistettiin jouluksi kotona uunissa.

Joulukuusi sulatettiin navetassa ja tuotiin sisälle aattopäivänä. Joskus kuusi koristeltiin jo ennen saunaan menoa, mutta usein sen aikana tai jopa jälkeen. Vasta sähköjen tultua kuusi oli valmis jo aattona aamupäivällä. Koristeina oli paperoituja erittäin kovia karamelleja, pipareita ja lippuja. Talikynttilöille oli ostettu klipsit, joilla ne pysyivät oksilla putoamatta. Aiemmin kynttilät oli sidottu langoilla kuusen oksiin. Latvassa oli ostettu kiiltävä tähti. Kuusen jalkana oli ristiin naulatut lankut, joiden risteyskohdassa oli reikä.

Joululahjoja oli tehty ja alusvaatteita ja yöpukuja oli jopa ostettu ja pantu lahjapaketteihin. Mitään lahjakasaa ei kertynyt kuusen juurelle. Sinne emme nimittäin lahjoja koskaan panneet. Lahjat ilmestyivät lammasturkkisen joulupukin tuomana. Pukilla oli aina mummon veljivainaan tekemä kävelykeppi. Keppi kopsi lattiaan ja pukin lapikkaiden varsiin pelottavan ankarasti. Pukilla oli päässä isän karvalakki nurinpäin ja naamalla pahvinaamari ja parta. Pukki haisi oudolle imelälle ja samalla pahalle. Pukin lähelle ei ollut mukava mennä.

Joskus pukin hattu ja takki olivat viikkoja joulun jälkeen edelleen nurinpäin pienen eteisen naulakossa. Se ei kai tarvinnut niitä enää missään.

Jouluaamuna oli aikainen herätys silloin kun pääsimme naapurin hevospeleillä kirkkoon. Vuosia myöhemmin taisimme käydä jopa omalla autolla joulukirkossa jonkun kerran. Joulukirkossa hienointa olivat pappien kullatut ja kirjavat kasukat, jotkä kimaltelivat kynttilöiden loisteessa. Parasta oli kuitenkin uruilla soitettu loppusoitto, joka sai puiset kirkonpenkit värisemään, resonoimaan, urkujen matalien kovien äänten kanssa. Se tuntui takapuolessa ja pani veret kiertämään.

Tapaninpäivänä oli usein nuoskakeli ja lumiukkojen tekoaika. Kylän miehet kulkivat tapanina kylästä kylään hevosilla ja joivat koko kylän viinoista vapaaksi. Kaketi niin oli tehtävä, jotta seuraava vuosi voitiin aloittaa uusilla viinoilla. Lapsille tapanina tulvi miesten taskuista karkkeja, joita joululta oli jäänyt. Vai olivatko ne omantunnon hiljennyslahjoja. Kuka tietää?

Muistinkohan kaiken oikein vai parantuvatko muistot vanhemmiten?

Tasan kolme viikkoa sai 25 hakasta kiinnittää polven päällisen nahkan reunoja toisiinsa. Ihmiskehon elävät solut tekivät työtään poistaen erottavan välin, jonka kirurgin veitsi oli viiltänyt. Ilman bakteerien vastahyökkäyksiä ja mätävirtoja onnistuivat hakaset pitämään leikatut ihopalaset lähellä toisiaan yhteen kasvamisen ajan. Vaikka minulla ei olekaan röntgenkatsetta, voin olettaa polvilumpion jäävän suojaan polven päällisnahkan alle.

Hakasten poisottamisoperaatiota kuvittelin paljon dramaatisemmaksi kuin mitä se sitten oli. Ajattelin toimenpiteeseen tarvittavan monenlaisia työvälineitä, leikkureita ja pihtejä ym. Todellisuudessa toimenpiteeseen oli kehitetty oma laite: Pienet pihdit, joissa oli kolmipiikkiset leuat. Pihtien alaleuassa oli kaksi koukkuväkästä, jotka työnnettiin hakasen alle ja yläleuassa yksi suora väkänen, joka painui keskelle alaleuan väkäsiä ja taittoi hakasen mutkalle ja nosti ihon alla olevat hakasen osat irti. Toimenpide ei tuottanut juuri ollenkaan kipua. Jostain hakasen reiästä nousi veripisara, mutta suurimmasta osasta reiistä ei.

Hakasia nosteltiin pois sieltä sun täältä eikä järjestyksessä. Tämä esti kivun tunteen kasaantumisen yhteen kohtaan. Lopulta kaikki 25 mutkalle taivutettua W- tai M- kirjaimen muotoista hakasta olivat pöydällä kauniissa kasassa. Niin kiintynyt en ollut noihin vieraisiin esineisiin, että olisin ottanut ne muistoksi. Kaiken lopuksi hakasten tie päätyi roskikseen.

Suuren sankariteon tehneille hakasille ei tullut itsenäisyyspäivän kunniaksi myönnettyä ruusua tai ristiä – vain tämä muistokirjoitus.

On käynyt ilmi, että puolisoni puolelta löytyy iso joukko Hakasia. En ole aikaisemmin heidän nimeään yhdistänyt hakasiin ennen kuin nyt. Miksi hakaset ovat alkaneet kiinnostaa minua näin marraskuussa?  Talvitakeissa tietysti on hakasia, mutta siinä ei piile tämän jutun ydin. Hakaset ovat kiinnittyneet minuun kolmeksi viikoksi eikä niistä pääse aiemmin eroon. Tarkemmin kerrottuna hakasten suora 20 cm rivistö komeilee polvessani kuin vetoketjuna.

Kaikki alkoi siitä kun remonttimme jatkuessa pitää valita myös valoja erinäisiin paikkoihin. Jotta kumpikaan ei yksin tekisi päätöksiä, pitää molempien tutustua vaihtoehtoihin. Sähkömiehellä oli vaihtoehtoja oikein lautaan kiinnitettynä. Tuo lauta piti vain viedä etupihalle koko talo kiertäen, sillä suora yhteys alakerrasta yläkertaan on vielä tukossa. Iltapimeässä laudan kanssa sipsuttelin talon ympäri. Valoja syttyi pihoihin sitä mukaa kun matka eteni. Esteitä oli vain yksi, mutta sekin oli liikaa.

Käytävän päähän oli vedetty betoniporsas estämään lasten pyöräkilpailuja taloyhtiön pihateillä. Näin esteen vaaleana hahmona ja astuin sen yli oikealla jalalla loikaten. Se onnistuikin, mutta vasen jalkaterä sujahti betoniporsaan nostokoukkuun ja matka tyssäsi siihen.  Kädessä oleva lauta lamppurivistöineen suojeli pääni osumasta kiviaitaan, mutta kiinni jäänyt jalka oli koukussa ja koukkupolvi iskeytyi pihakiveykseen.

Tunsi heti, että nyt sattui pahasti. Polvilumpio heilui edestakaisin, mutta jalalla ei voinut ottaa askeltakaan. Paikalle osui naapurin hentoinen rouva, joka uhrautui kainalosauvaksi, jotta pääsin lähimpään asuttuun naapuriin. Siellä oli myös valosta päätöksen tekevä toinen osapuoli. Valkoinen lamppu valittiin ja lauta palautettiin sähkömiehelle. Minä en sitä palauttanut. Minua vietiin jo vartin päästä ambulanssilla hoitoa saamaan.

Olo oli lähes kivuton, eikä vertakaan vuotanut mistään. Söin matkaevääksi saamani banaanin ja juttelin mukavia lääkintämiesten kanssa. Jalka oli tukevassa kaukalossa lastoitettuna ja polvi mahtavasti turvoksissa. Perillä röntgenkuva paljasti polvilumpion rikkoutuneen kolmeksi kappaleeksi. Banaanin syöminen siirsi leikkauksen seuraavaan aamuun. Selkäydinpunktiolla jalka tehtiin tunnottomaksi ja leikkauksessa pantiin polvilumpio taas kasaan ruuveja ja rautalankaa apuna käyttäen. Lopputuloksen sain nähdä monitorista.

Kolmen päivän kipujen lievityshoidon jälkeen sai suihkussa nähdä minuun kiinnitetyt hakaset, joille voisin antaa kullekin oman nimensä. Aloittaisinko vaikkapa Jussista… Jätetään loput nimet salaisuuksiksi.

Polvea pitää pitää nyt 3 viikkoa suorana. Sen homman tekee puolestani saranaortoosi. Se on näppärä laite. Turvotuksen laskiessa remmejä kiristetään sopivasti. Sen voi ottaa myös kokonaan pois ja käydä suihkussa ja panna sitten takaisin. Hakasilla ommeltua haavaa suojataan 10 x 25 cm läpinäkyvällä haavasidoksella. Kyllä hakasilla on nyt hyvät oltavat tärkeässä tehtävässään.

Remontin vuoksi meillä ei kotona ole suihkua eikä vessaa, jonne suoralla jalalla sopisi istumaan. Muutoinkin sänkyyn meno ja poistuminen ovat aivan mahdottoman ruljanssin takana. Minulle piti löytyä asunto suoran jalan ajaksi. Sairaalan sosiaalihoitaja pani tuulemaan ja parissa tunnissa löytyi kaupungilta asunto, jonne voin mennä kolmeksi viikoksi. Palvelutalon vuokrahuoneistossa kohtalaista korvausta vastaan saan asua nyt hakasteni kanssa ja käydä ruokalassa syömässä tai tehdä itse ateriani omassa keittiössä.

Täällä saan levätä ja elää kuin Herran kukkarossa. Remontin ääniä ei kuulu mistään. Hakasten kanssa voisi luulla olevansa vaikka naimisissa. Kyynärsauvojen kanssa matka taittuu – vaikka hitaasti. Sehän se oli tarkoitus jo valojen näyttömatkallakin: hitaasti kulkeminen.

Olen ihmetellyt kuluttamiseen kehottavaa talouden hoitamista. Minun lapsuudessani kehotettiin säästämään. Olin jopa saanut eri pankeista rahalippaita säästämistä varten. Kun sitten jossain vaiheessa sain avata oman pankkitilin ja sain pankkikirjan tuntui kuin olisin ollut rikaskin mies.

Kun rahaa sai vain pankista pankkikirjan kanssa ei tuhlausta tapahtunut niin kuin nyt kortilla ostettaessa. Ei ollut raha-automaatteja käteisen saamiiseen. Luottoa ei saanut kuin tutusta kaupasta. Kirjalle voi ostaa ja maksaa kuun lopussa, kun palkka tuli.

Kulutusyhteiskuntamme suosii tai pakottaa tavaroiden uushankintaan muutaman vuoden välein. Tehtaat tekevät tuotteensa vain tietyn aikaa kestäviksi. Enää ei voi ostaa koko elämän kestäviä tuotteita. Tavaroiden tulisi kestää isältä pojalle ja pojan pojallekin.

Meille on joskus hankittu yleiskone, joka on kestänyt yhteisen avioliittomme ajan ja meidän kaikkien pullataikinoiden vaivaamisen. Joskus tehtiin sellaisia kelloja, jotka käyvät vieläkin ja aikaa. Myös ensimmäiset "nokialaiset" olivat kestäviä. Ne voi ottaa aina käyttöön, kun uusimmasta huippukoneesta katoaa puhti. Häitämme varten minulle ostettiin kengät, jotka ovat kunnossa vielä yli 40 vuoden jälkeen. Nyt kaupasta ostettujen kenkien pohja voi irrota liimastaan jo kotimatkalla.

Jostain syystä isompien ostosten kohdalla kauppias olettaa maksun tapahtuvan luotolla. Jotain tavaraa ei saa käteisellä ostetuksikaan. Pitää olla luottokortti. Pankkikortti ei kelpaa. Ihmettelimme moista käytäntöä ja syykin selvisi. Myyjä saa suuremman provision luottokaupasta kuin käteisostosta.

Kuka hyötyy säästämisestä? Eikö juuri kuluttaja? Etukäteen säästetty raha tuotteen hankintaa varten voi alentaa tuotteen hankintahintaa. Luotto ja laina vaativat useimmiten koron maksamisen. Kaikille ei voi käydä niin kuin Kreikalle, että puolet veloista saadaan anteeksi. Jos ei olisi säästäjiä, ei kuluttajilla olisi lainattavaa rahaa. Eräs lapsistamme sanoi jo aika varhain suuren totuuden: "Kannattaa antaa lainaksi eikä ottaa lainaa." Kaikki tietysti sillä varauksella, että laina maksetaan korkoineen takaisin antajalleen.

Maton alta paljastunut vahinko

Muutama vuosi sitten minut kutsuttiin 60+ miesten yleiseen "ruumiintarkastukseen", jossa todettiin minulla olevan metabolinen oireyhtymä (MBO). Minun tuli tarkkailla sokeriarvojani ja painoani sekä saada vyötärö pienemmäksi. Nyt se sitten on tehty. Painoni on 78 kg ja vyötäröni 92 cm! Olen normaalipainoinen 179 cm pituisena miehenä. Kenties yli 65 vuotiaille ovat jo omat indeksit, mutta näillä lukemilla mennään toistaiseksi. (ks. lisää)

Miten tähän on tultu? Jostain kumman syystä "hurahdin" karppaamaan vuodeksi. Lopetin lähes kaiken hiilihydraatin syömisen ja siirryin läskiin, muniin ja voihin. Pähkinöitä olen syönyt liikaakin. Kaiken "kevyttuotearsenaalin" jätin kauppaan. Perunanatkin jäivät joksikin aikaa väliin ja tietysti puurot ja pastat. Puolen vuoden jälkeen paino ja vyötärönympärys olivat aivan toiset kuin tutkimuksen aikaan. Vähitellen olen alkanut syödä jo aamupuuroa ja ruisleipää sekä kahvin kanssa pienen pullanpuolikkaan. Ruoka-annokset ovat pysyneet pieninä ja ruumiillinen työ (= remontti) on kuluttanut kaloreja.

Lähes kuusi vuotta minua vaivannut kyhmykutina on asettunut so. rauhoittunut. Onko syynä rasvan poistuminen kehosta vai jokin muu syy, en tiedä. Olen myös kuorinut omenani viimeiset kolme vuotta. Uusimpana muutoksena on tomaatin kantaosan leikkaaminen pois ennen salaattiin silppuamista. Tomaatin kantaan kertyvät kuulemma kaikki suoja-aineet ja myrkyt. Paistinpannun käyttö on lähes pannaan julistettu. Höyryssä kypsyvät vihannekset ja juurekset sekä perunat.

Mitä tämä kaikki on hyödyttänyt? Paljonkin, sillä vanhat farkut (monet) mahtuvat jalkaan ja paidannapit pysyvät kiinni. Kenkien laitto jalkaan on helppoa, kun vatsa ei hannaa polvissa vastaan. Jotkut takit tuntuvat nyt isoilta, koska ne on hankittu vanhoilla mitoilla. Minulla on normaalistikin aika harva syke ja alhainen verenpaine ihan huimaamiseen saakka, mutta eräänä aamuna lukemat olivat alle kaiken entisen: yläpaine 96, alapaine 62 ja syke 36. Jonkin ohjeen mukaan minun olisi pitänyt lähteä heti lääkäriin.

Lääkärissä olen saanut käydä ihan riittämiin viimeisten päivien aikaan. Remonttitapaturmat ovat vieneet minut ensiapuun kerran ja kaksi kertaa TK:n omalle lääkärille. Tikkejä on ollut päässä ja jäykkäkouristuspiikki uusittu. Sormien rystyset ovat arpia täynnä, "betoni-ihottumaa" kaiketi. Hammaskin lohkesi taas kerran. Ylihuomenna korjataan.

Ennen kuin alakerran asuntoremonttimme on tavoitteessaan, voi sattua vielä jos vaikka mitä.