Presidentinvaalit olivat ja menivät. Tosin vain vasta ensimmäinen kierros.

Nyt on tiedossa kaikkien kahdeksan ehdokkaan moneen kertaan toistetut hokemat, siis mielipiteet. Varsinaisista presidentin tehtävistä ei taidettu kysellä missään tentissä. Siis presidentin kanslian henkilökunnasta ja sen vaihtamisesta sekä linnanjuhlien kutsuvieraslistasta. Asian vierestä kysymyksiä sateli joka tentissä ja haastattelussa.

Näin vaalien alkukierroksen jälkeen jäi ainakin minulle sellainen kuva, että varsinaisia halukkaita oli vain Lipponen ja Väyrynen. Niinistöä ja Haavistoa ajavat taustavoimat presidentiksi. Lieneekö kummallakaan oikein tosi hinku maan isäksi. Jourupuheiden kautta varsinainen hinku presidentin asuntoon lieneekin Jenni Haukiolla.

Presidentin edustustehtäviin sopisi hyvin Jenni-puoliso, joka on Saulin pojan ikäluokkaa. Vanhuuden vaivat eivät ehdi tulla esteeksi tulevina kuutena tai kahtenatoista vuotena. Kai siinä Saulikin pysyisi virkeänä nuorikkonsa vauhdissa.

Pekka Haaviston taustajoukot ajavat häntä eteenpäin useiden kansalaisjärjestöjen ja laulujen voimalla. Kansainvälisissä yhteyksissä Suomen brändi tulisi kerralla hoidetuksi. Presidentin puolisoiden (rouvien) yhteisissä palavereissa ja edustamisessa jäisi Pentti Arajärven aikainen puhuminen ja puiminen toiseksi Antonion rinnalla. Häneltähän voisi saada uuden kampauksenkin vierailun siivellä. Toisaalta  puoliso säilyttäisi myös sukupuolensa. Kai tästä olisi hyötyä valtiovierailuissa, kun edellinenkin Suomen presidentin puoliso oli maskuliinisukuinen. Voisi edellisten vierailujen ohjelman kukin valtio pitää samana.

Hieman sääliksi käy sekä Paavo Lipposta että Paavo Väyrystä. Väyrysellä tosin on oma yritysryppäänsä, jossa saa itsensä uuvutettua, mutta vanhemmalla Paavolla on vain lastenhoitoa ja kirjantekoa edessään. Mihin lie Paavo L. entisen perheenä lapsineen unohtanut vaalikampajastaan. Dementian syytäkö?

Äänestämällä minä ratkaisen kummasta tulee seuraava presidentti, Saulista vai Pekasta. Samalla ratkaisen puolison sukupuolen onko hän maskuliini vai feminiini, han eller hon, he or she, der oder die...

Taitaakin edessä olla presidentin valinnan sijaan presidentin puolison valinta.

Nuukuus vaatii totista työtä ja tietoa. Sen olen oppinut viimeisen puolen vuoden aikana. Kai se on ollut jotenkin tiedossa aiemminkin. Konkreettiseksi tämä asia tuli nettiyhteyksien vaihdon myötä. Monta vuotta pidin kaapeliyhteyttä turvallisimpana ja luotettavimpana, mutta kalliina. Vaihto halvempaan pauhelimessa tarjottuun ja myytyyn yhteyteen toi säästöä rahassa mitattuna, mutta vei tunteja joka viikko ongelmatilanteiden selvittelyn muodossa.

Lähes joka viikko, joskus usein saman viikon aikana, piti soittaa, tosin maksuttomasti, vikapalveluun ja selvittää miksi reititin ei pelitä meillä, vaikka sen piti olla täysnopeuksinen vempain. Karttojen mukaan kaiken piti olla kunnossa, mutta kuuluvuuspalkit osoittivat jotain aivan muuta. Pyysin mittamiehiäkin paikalle toteamaan kartan ja meidän asunnon välisen ristiriidan. Ketään ei ilmaantunut, mutta laskuja tuli täydestä palvelusta joka kuukausi. Kun yhteys toimi kaikki oli hyvin, mutta yhteys saattoi katketa kesken pankkiasioiden tai skype-session. Tietokoneen palkkikuvan alla routeri ilmoitti, että palvelijaan on yhteys, mutta nettiyhteyttä ei silti ollut. Sama toistui olipa WLAN- tai piuha-yhteys käytössä. Ongelma oli sama kahdella yhtäaikaa käytetyllä läppärillä.

Piti katkoa virta laiteesta, ottaa sim-kortti irti, sammuttaa tietokone ja aloittaa kaikki alusta ja yhteys saattoi toimia usean päivänkin parhaimmillaan, kunnes taas kaikki oli poikki. Lopulta joku puhelupalvelussa keksi antaa minulle osoitteen, jonne voi tosi tailanteessa lähettää reklamaation. Puhelinvalitukset eivät merkinneet mitään. Ensimmäinen sähköpostiviestini poiki vain ohjeita uuden antennin ostosta ja suuntauksesta sekä reitittimen uudesta ohjelmoinnista. Kolme kuukautta myöhemmin sain paikalliselta kauppiaalta ohjeet vaihtaa palvelun tuottajaa. Valitin taas kerran puoli vuotta olleista ongelmista ja sain yllättäin luvan lopettaa vielä puolitoista vuotta jatkuvan sopimuksen, jos vain palauttaisin laitteeni alkuperäispakkauksessaan. Ihme ja kumma: pakkaukset löytyivät remontin aikaansaamien tavaroiden uudelleen sijoittelujen jäljiltä.

Nyt laite on postissa matkalla takaisin myyjälle ja minulla on valittavana joko uuteen palveluntarjoajaan siirtyminen tai vanhaan, tosin nyt jo uusittuun, lanka/kaapeliliittymään siirtyminen. Meneillään on kokeilujakso. Tämäkin postaukseni lähtee uudella laitteella uusien antennimastojen ja yhteyksien kautta. Muutaman viikon kokeilin/kokeilimme konekohtaista yhteyslaitetta, joka yllättäen toimikin luotettavasti, mutta oli aika hidas. Nyt tämä kokeilulaite sallii viiden laitteen olla yhtäaikaa kytkettynä ja yhteydessä nettiin. Laitteen paikan vaihtaminen asuntomme sisällä muuttaa yhteyden heikosta erinomaiseen ja päinvastoin. Eri aikoina yhteys on erilainen.

Ylihuomenna vanha toimimaton yhteys katkaistaan kokonaan ja sen tilalla kokeillaan näitä uusia mahdollisuuksia. Ensi viikolla tai seuraavalla pitää tehdä lopullinen päätös: Kiinteä vai langaton yhteys. Paljonko tahdomme tai voimme kaikesta maksaa? Kaksi läppäriä pitäisi saada yhtäaikaa pelittämään ja kohtuullisella nopeudella edullisesti.

Tietenkin voisimme muuttaa pois katvealueelta taloon jossa on kiinteä nopea laajakaista valmiina.

Onnellista Uutta Vuotta!

Aika on mennyt jalkaa taivutellessa. Portaita ylös ja portaita alas. Polkupyörällä polkemista ja selinmakuulla ilmaan survomista. Kaikki liikkeet kivun rajoille asti tehtyinä. Puoli vuotta kuulemma kestää entiseen aikaan ja kuntoon pääseminen.

Remonttikin jatkuu ja toinen kerros on vielä kokonaan koskematta. Pääsiäiseen asti on päätetty pitää taukoa. Voimat ovat loppu ja tavarat hujan hajan ilman lopullisia olinpaikkojaan. Nyt asutaan alakerrassa kuin vieraassa asunnossa tai keskeneräisessä hotellissa.

Taisi olla elämässäni toinen joulu ilman joulukoristeita. Joulusanoma tuli sisälle sydämeen ilman koristekrääsän levitystäkin. Toisten jouluaterialla saatiin kaikkea, mitä jouluna pitää saadakin. Komea kauralyhde, yllätyslahjana saatu, on seipään nokassa karviaismarjapensaan keskellä.

Remonttireiskaa odotellaan korjailemaan ja viimeistelemään työnsä jäljet. Keskustelemista riittää asiasta joi toisestakin. Riitaa ei sovi kuitenkaan haastaa.

Pakkaset saisivat nyt tulla niin tietäisimme oliko lämmöneristyksen uusimisesta edes apua.

äidin kanssa

Oli ilmeisesti vuosi 1951. Oli tulossa joulu. Syyskesällä oli syntynyt minulle toinen sisko. Makuuhuoneeseen/alkoviin oli tehty kerrossänky. Alkovissa nukuin minä isän, äidin ja siskojeni kanssa. Isän äidin nukkumapaikka oli keittiön nurkassa laatikkosängyssä. Päivällä sängyn päälle taittui puukansi, joka yöt oli kallellaan selkänojaa vasten. Mummo meni viimeisenä nukkumaan ja nousi ensimmäisenä ylös. Hellaan piti virittää tulet heti aamusta. Vedet oli saatava kiehumaan ja sekä ruoka- että pesuvedet tuli hellan lämmöstä. Hellauunin sivuun oli saatu vesisäiliö, jossa pesuvesi lämpeni kunhan vain malttoi polttaa tarpeeksi puita.

Navetta oli vielä puinen ja maapohjainen, jossa kaikki eläimet olivat samassa tilassa. Uusi navetta olisi sitten sementtitiilestä muurattu ja betonilattiainen sontakourulla varustettu. Lehmillä olisi omat juomakupit, joista ne saivat veden tulemaan automaattisesti painamalla turpansa vasten kupin pohjaa. Voi olla, että uusi navetta oli jo tuolloin, mutta ihan varma en ole. Navettahommat piti tehdä heti aamusta.

Hellalla lämmennyt ensimmäinen vesierä meni aamupuuroon ja kahviin sekä vauvan pyllyn pesuun. Uutta vettä oli koko ajan kuumenemassa kattiloissa. Astiat piti pestä ja ruokaa laittaa kymmeneksi. Vesi kannettiin pihakaivosta sisälle. Kaivo oli kivillä vuorattu ja vesi nostettiin jo kampivinssillä. Aiemmin veden nostoa varten oli pitkään seipääseen naulattu peltiämpäri. Kaivossa oli kansi, ei katosta. Myöhemmin kaivoon tuli puupumppu ja hyvin suljettu kansi.

Lunta satoi tavalliseen tapaan ja se lapioitiin peltivahvisteisella vanerilapioilla poluilta ja pihatieltä. Äitini kanssa lapioidessa sain vahingossa äidin lapion kulmasta iskun silmieni väliin ja veret esille. Onneksi silmät säästyivät. Sen jälkeen minä olin äidin etupuolella ulkotöissä. Minua vedeltiin vesikelkassa pihapolkuja edestakaisin. Jaksoin jo itsekin vetää nuorempia siskojani ja sitä sainkin tehdä ihan tarpeeksi. Vesiämpäreitä en jaksanut kiskoa muuten kuin tyhjinä. Myöhemmin vesikelkalla laskimme mäkeä isän työpaikaan vievällä metsätiellä.

Joulun valmisteluihin kuului etukäteen monien ruokien valmistus. Tavallisia joulupipareita tehtiin paljon ja lisäksi muitakin,  mm. ruutupipareita ja ässiä sekä kuivia kakkuja. Ennen joulua teurastettiinn sika ja sen lihoista tehtiin monenlaista valmisruokaa, joka säilyi pitkälle kevääseen. Siasta käytettiin hyödyksi kaikki osat mahassa ja suolissa ollutta sontaa ja kusta lukuunottamatta. Karvatkin ajeltiin pois, mutta ne kerättiin talteen ja kuivattiin pieniin pusseihin. En tiedä niiden käytöstä mitään. Suolet tehtiin ryynimakkaroiksi. Virtsarakosta tuli hyvä pallo kesäleikkeihin. Sorkkia poltettiin tulella ja keitettiin isossa padassa sisäelinten kanssa. Sian kinkuista toinen vietiin kylälle savustamoon eli savusaunaan savustettavaksi eli palvattavaksi ja toinen paistettiin jouluksi kotona uunissa.

Joulukuusi sulatettiin navetassa ja tuotiin sisälle aattopäivänä. Joskus kuusi koristeltiin jo ennen saunaan menoa, mutta usein sen aikana tai jopa jälkeen. Vasta sähköjen tultua kuusi oli valmis jo aattona aamupäivällä. Koristeina oli paperoituja erittäin kovia karamelleja, pipareita ja lippuja. Talikynttilöille oli ostettu klipsit, joilla ne pysyivät oksilla putoamatta. Aiemmin kynttilät oli sidottu langoilla kuusen oksiin. Latvassa oli ostettu kiiltävä tähti. Kuusen jalkana oli ristiin naulatut lankut, joiden risteyskohdassa oli reikä.

Joululahjoja oli tehty ja alusvaatteita ja yöpukuja oli jopa ostettu ja pantu lahjapaketteihin. Mitään lahjakasaa ei kertynyt kuusen juurelle. Sinne emme nimittäin lahjoja koskaan panneet. Lahjat ilmestyivät lammasturkkisen joulupukin tuomana. Pukilla oli aina mummon veljivainaan tekemä kävelykeppi. Keppi kopsi lattiaan ja pukin lapikkaiden varsiin pelottavan ankarasti. Pukilla oli päässä isän karvalakki nurinpäin ja naamalla pahvinaamari ja parta. Pukki haisi oudolle imelälle ja samalla pahalle. Pukin lähelle ei ollut mukava mennä.

Joskus pukin hattu ja takki olivat viikkoja joulun jälkeen edelleen nurinpäin pienen eteisen naulakossa. Se ei kai tarvinnut niitä enää missään.

Jouluaamuna oli aikainen herätys silloin kun pääsimme naapurin hevospeleillä kirkkoon. Vuosia myöhemmin taisimme käydä jopa omalla autolla joulukirkossa jonkun kerran. Joulukirkossa hienointa olivat pappien kullatut ja kirjavat kasukat, jotkä kimaltelivat kynttilöiden loisteessa. Parasta oli kuitenkin uruilla soitettu loppusoitto, joka sai puiset kirkonpenkit värisemään, resonoimaan, urkujen matalien kovien äänten kanssa. Se tuntui takapuolessa ja pani veret kiertämään.

Tapaninpäivänä oli usein nuoskakeli ja lumiukkojen tekoaika. Kylän miehet kulkivat tapanina kylästä kylään hevosilla ja joivat koko kylän viinoista vapaaksi. Kaketi niin oli tehtävä, jotta seuraava vuosi voitiin aloittaa uusilla viinoilla. Lapsille tapanina tulvi miesten taskuista karkkeja, joita joululta oli jäänyt. Vai olivatko ne omantunnon hiljennyslahjoja. Kuka tietää?

Muistinkohan kaiken oikein vai parantuvatko muistot vanhemmiten?

Tasan kolme viikkoa sai 25 hakasta kiinnittää polven päällisen nahkan reunoja toisiinsa. Ihmiskehon elävät solut tekivät työtään poistaen erottavan välin, jonka kirurgin veitsi oli viiltänyt. Ilman bakteerien vastahyökkäyksiä ja mätävirtoja onnistuivat hakaset pitämään leikatut ihopalaset lähellä toisiaan yhteen kasvamisen ajan. Vaikka minulla ei olekaan röntgenkatsetta, voin olettaa polvilumpion jäävän suojaan polven päällisnahkan alle.

Hakasten poisottamisoperaatiota kuvittelin paljon dramaatisemmaksi kuin mitä se sitten oli. Ajattelin toimenpiteeseen tarvittavan monenlaisia työvälineitä, leikkureita ja pihtejä ym. Todellisuudessa toimenpiteeseen oli kehitetty oma laite: Pienet pihdit, joissa oli kolmipiikkiset leuat. Pihtien alaleuassa oli kaksi koukkuväkästä, jotka työnnettiin hakasen alle ja yläleuassa yksi suora väkänen, joka painui keskelle alaleuan väkäsiä ja taittoi hakasen mutkalle ja nosti ihon alla olevat hakasen osat irti. Toimenpide ei tuottanut juuri ollenkaan kipua. Jostain hakasen reiästä nousi veripisara, mutta suurimmasta osasta reiistä ei.

Hakasia nosteltiin pois sieltä sun täältä eikä järjestyksessä. Tämä esti kivun tunteen kasaantumisen yhteen kohtaan. Lopulta kaikki 25 mutkalle taivutettua W- tai M- kirjaimen muotoista hakasta olivat pöydällä kauniissa kasassa. Niin kiintynyt en ollut noihin vieraisiin esineisiin, että olisin ottanut ne muistoksi. Kaiken lopuksi hakasten tie päätyi roskikseen.

Suuren sankariteon tehneille hakasille ei tullut itsenäisyyspäivän kunniaksi myönnettyä ruusua tai ristiä – vain tämä muistokirjoitus.

On käynyt ilmi, että puolisoni puolelta löytyy iso joukko Hakasia. En ole aikaisemmin heidän nimeään yhdistänyt hakasiin ennen kuin nyt. Miksi hakaset ovat alkaneet kiinnostaa minua näin marraskuussa?  Talvitakeissa tietysti on hakasia, mutta siinä ei piile tämän jutun ydin. Hakaset ovat kiinnittyneet minuun kolmeksi viikoksi eikä niistä pääse aiemmin eroon. Tarkemmin kerrottuna hakasten suora 20 cm rivistö komeilee polvessani kuin vetoketjuna.

Kaikki alkoi siitä kun remonttimme jatkuessa pitää valita myös valoja erinäisiin paikkoihin. Jotta kumpikaan ei yksin tekisi päätöksiä, pitää molempien tutustua vaihtoehtoihin. Sähkömiehellä oli vaihtoehtoja oikein lautaan kiinnitettynä. Tuo lauta piti vain viedä etupihalle koko talo kiertäen, sillä suora yhteys alakerrasta yläkertaan on vielä tukossa. Iltapimeässä laudan kanssa sipsuttelin talon ympäri. Valoja syttyi pihoihin sitä mukaa kun matka eteni. Esteitä oli vain yksi, mutta sekin oli liikaa.

Käytävän päähän oli vedetty betoniporsas estämään lasten pyöräkilpailuja taloyhtiön pihateillä. Näin esteen vaaleana hahmona ja astuin sen yli oikealla jalalla loikaten. Se onnistuikin, mutta vasen jalkaterä sujahti betoniporsaan nostokoukkuun ja matka tyssäsi siihen.  Kädessä oleva lauta lamppurivistöineen suojeli pääni osumasta kiviaitaan, mutta kiinni jäänyt jalka oli koukussa ja koukkupolvi iskeytyi pihakiveykseen.

Tunsi heti, että nyt sattui pahasti. Polvilumpio heilui edestakaisin, mutta jalalla ei voinut ottaa askeltakaan. Paikalle osui naapurin hentoinen rouva, joka uhrautui kainalosauvaksi, jotta pääsin lähimpään asuttuun naapuriin. Siellä oli myös valosta päätöksen tekevä toinen osapuoli. Valkoinen lamppu valittiin ja lauta palautettiin sähkömiehelle. Minä en sitä palauttanut. Minua vietiin jo vartin päästä ambulanssilla hoitoa saamaan.

Olo oli lähes kivuton, eikä vertakaan vuotanut mistään. Söin matkaevääksi saamani banaanin ja juttelin mukavia lääkintämiesten kanssa. Jalka oli tukevassa kaukalossa lastoitettuna ja polvi mahtavasti turvoksissa. Perillä röntgenkuva paljasti polvilumpion rikkoutuneen kolmeksi kappaleeksi. Banaanin syöminen siirsi leikkauksen seuraavaan aamuun. Selkäydinpunktiolla jalka tehtiin tunnottomaksi ja leikkauksessa pantiin polvilumpio taas kasaan ruuveja ja rautalankaa apuna käyttäen. Lopputuloksen sain nähdä monitorista.

Kolmen päivän kipujen lievityshoidon jälkeen sai suihkussa nähdä minuun kiinnitetyt hakaset, joille voisin antaa kullekin oman nimensä. Aloittaisinko vaikkapa Jussista… Jätetään loput nimet salaisuuksiksi.

Polvea pitää pitää nyt 3 viikkoa suorana. Sen homman tekee puolestani saranaortoosi. Se on näppärä laite. Turvotuksen laskiessa remmejä kiristetään sopivasti. Sen voi ottaa myös kokonaan pois ja käydä suihkussa ja panna sitten takaisin. Hakasilla ommeltua haavaa suojataan 10 x 25 cm läpinäkyvällä haavasidoksella. Kyllä hakasilla on nyt hyvät oltavat tärkeässä tehtävässään.

Remontin vuoksi meillä ei kotona ole suihkua eikä vessaa, jonne suoralla jalalla sopisi istumaan. Muutoinkin sänkyyn meno ja poistuminen ovat aivan mahdottoman ruljanssin takana. Minulle piti löytyä asunto suoran jalan ajaksi. Sairaalan sosiaalihoitaja pani tuulemaan ja parissa tunnissa löytyi kaupungilta asunto, jonne voin mennä kolmeksi viikoksi. Palvelutalon vuokrahuoneistossa kohtalaista korvausta vastaan saan asua nyt hakasteni kanssa ja käydä ruokalassa syömässä tai tehdä itse ateriani omassa keittiössä.

Täällä saan levätä ja elää kuin Herran kukkarossa. Remontin ääniä ei kuulu mistään. Hakasten kanssa voisi luulla olevansa vaikka naimisissa. Kyynärsauvojen kanssa matka taittuu – vaikka hitaasti. Sehän se oli tarkoitus jo valojen näyttömatkallakin: hitaasti kulkeminen.

Olen ihmetellyt kuluttamiseen kehottavaa talouden hoitamista. Minun lapsuudessani kehotettiin säästämään. Olin jopa saanut eri pankeista rahalippaita säästämistä varten. Kun sitten jossain vaiheessa sain avata oman pankkitilin ja sain pankkikirjan tuntui kuin olisin ollut rikaskin mies.

Kun rahaa sai vain pankista pankkikirjan kanssa ei tuhlausta tapahtunut niin kuin nyt kortilla ostettaessa. Ei ollut raha-automaatteja käteisen saamiiseen. Luottoa ei saanut kuin tutusta kaupasta. Kirjalle voi ostaa ja maksaa kuun lopussa, kun palkka tuli.

Kulutusyhteiskuntamme suosii tai pakottaa tavaroiden uushankintaan muutaman vuoden välein. Tehtaat tekevät tuotteensa vain tietyn aikaa kestäviksi. Enää ei voi ostaa koko elämän kestäviä tuotteita. Tavaroiden tulisi kestää isältä pojalle ja pojan pojallekin.

Meille on joskus hankittu yleiskone, joka on kestänyt yhteisen avioliittomme ajan ja meidän kaikkien pullataikinoiden vaivaamisen. Joskus tehtiin sellaisia kelloja, jotka käyvät vieläkin ja aikaa. Myös ensimmäiset "nokialaiset" olivat kestäviä. Ne voi ottaa aina käyttöön, kun uusimmasta huippukoneesta katoaa puhti. Häitämme varten minulle ostettiin kengät, jotka ovat kunnossa vielä yli 40 vuoden jälkeen. Nyt kaupasta ostettujen kenkien pohja voi irrota liimastaan jo kotimatkalla.

Jostain syystä isompien ostosten kohdalla kauppias olettaa maksun tapahtuvan luotolla. Jotain tavaraa ei saa käteisellä ostetuksikaan. Pitää olla luottokortti. Pankkikortti ei kelpaa. Ihmettelimme moista käytäntöä ja syykin selvisi. Myyjä saa suuremman provision luottokaupasta kuin käteisostosta.

Kuka hyötyy säästämisestä? Eikö juuri kuluttaja? Etukäteen säästetty raha tuotteen hankintaa varten voi alentaa tuotteen hankintahintaa. Luotto ja laina vaativat useimmiten koron maksamisen. Kaikille ei voi käydä niin kuin Kreikalle, että puolet veloista saadaan anteeksi. Jos ei olisi säästäjiä, ei kuluttajilla olisi lainattavaa rahaa. Eräs lapsistamme sanoi jo aika varhain suuren totuuden: "Kannattaa antaa lainaksi eikä ottaa lainaa." Kaikki tietysti sillä varauksella, että laina maksetaan korkoineen takaisin antajalleen.

Maton alta paljastunut vahinko

Muutama vuosi sitten minut kutsuttiin 60+ miesten yleiseen "ruumiintarkastukseen", jossa todettiin minulla olevan metabolinen oireyhtymä (MBO). Minun tuli tarkkailla sokeriarvojani ja painoani sekä saada vyötärö pienemmäksi. Nyt se sitten on tehty. Painoni on 78 kg ja vyötäröni 92 cm! Olen normaalipainoinen 179 cm pituisena miehenä. Kenties yli 65 vuotiaille ovat jo omat indeksit, mutta näillä lukemilla mennään toistaiseksi. (ks. lisää)

Miten tähän on tultu? Jostain kumman syystä "hurahdin" karppaamaan vuodeksi. Lopetin lähes kaiken hiilihydraatin syömisen ja siirryin läskiin, muniin ja voihin. Pähkinöitä olen syönyt liikaakin. Kaiken "kevyttuotearsenaalin" jätin kauppaan. Perunanatkin jäivät joksikin aikaa väliin ja tietysti puurot ja pastat. Puolen vuoden jälkeen paino ja vyötärönympärys olivat aivan toiset kuin tutkimuksen aikaan. Vähitellen olen alkanut syödä jo aamupuuroa ja ruisleipää sekä kahvin kanssa pienen pullanpuolikkaan. Ruoka-annokset ovat pysyneet pieninä ja ruumiillinen työ (= remontti) on kuluttanut kaloreja.

Lähes kuusi vuotta minua vaivannut kyhmykutina on asettunut so. rauhoittunut. Onko syynä rasvan poistuminen kehosta vai jokin muu syy, en tiedä. Olen myös kuorinut omenani viimeiset kolme vuotta. Uusimpana muutoksena on tomaatin kantaosan leikkaaminen pois ennen salaattiin silppuamista. Tomaatin kantaan kertyvät kuulemma kaikki suoja-aineet ja myrkyt. Paistinpannun käyttö on lähes pannaan julistettu. Höyryssä kypsyvät vihannekset ja juurekset sekä perunat.

Mitä tämä kaikki on hyödyttänyt? Paljonkin, sillä vanhat farkut (monet) mahtuvat jalkaan ja paidannapit pysyvät kiinni. Kenkien laitto jalkaan on helppoa, kun vatsa ei hannaa polvissa vastaan. Jotkut takit tuntuvat nyt isoilta, koska ne on hankittu vanhoilla mitoilla. Minulla on normaalistikin aika harva syke ja alhainen verenpaine ihan huimaamiseen saakka, mutta eräänä aamuna lukemat olivat alle kaiken entisen: yläpaine 96, alapaine 62 ja syke 36. Jonkin ohjeen mukaan minun olisi pitänyt lähteä heti lääkäriin.

Lääkärissä olen saanut käydä ihan riittämiin viimeisten päivien aikaan. Remonttitapaturmat ovat vieneet minut ensiapuun kerran ja kaksi kertaa TK:n omalle lääkärille. Tikkejä on ollut päässä ja jäykkäkouristuspiikki uusittu. Sormien rystyset ovat arpia täynnä, "betoni-ihottumaa" kaiketi. Hammaskin lohkesi taas kerran. Ylihuomenna korjataan.

Ennen kuin alakerran asuntoremonttimme on tavoitteessaan, voi sattua vielä jos vaikka mitä.

"Hyvänlaatuinen asentohuimaus l. vertigo benigna paroxysmalis positionalis", sanoi lääkäri, kun sai kallisteltua minua sivulta sivulle ja pystyyn. Ennen kuin tuohon vaiheeseen oli päästy luulin keskellä yötä herätessäni menettäväni tajuntani ja kellahtavani kumoon, vaikka makasin selälläni sängyssä. Muutaman tunnin aikana yritin uudelleen ja uudelleen pitkällään oloa, mutta aina sama tulos: maailmaa kaatuu tai minä ainakin. Päätä ei voinut kääntää alaspäin eikä sivullekaan, taaksepäin kääntämisestä puhumattakaan. Piti vain olla pystypäin ja yrittää valvoa.

Lopulta apua tarvittin ja 112 sitä antoi ja  kuuden tunnin tutkimus- ja lepojakso ensiavussa antoi minulle varmuuden siitä, että taju ei ole minulta menossa kankaalle, vaan minun korvissani on joitakin jyväsiä irrallaan ja ne antavat väärää informaatiota asennostani.

Eilen sattui muuten olemaan YK:n lukutaidon päivä ja opin yhdeltä hoitajalta, että ryskytöitä ei pidä tehdä. Minä olin niitä kuulemma tehnyt kantaessani kaksi sänkyä alakerrasta yläkertaan. Hyvänlaatuista asentohuimausta tutkiessani osuin sivulle, jossa oli ammattikieltä, jota en todellakaan ymmärtänyt. Ohessa pari lainausta:

" Aistinsolujen päällä on hyytelömäinen massa eli cupula. Endolymfan liikkeen aiheuttama cupulan liike aiheuttaa aistinsolujen stimulatorisen tai inhibitorisen vasteen, joka riippuu liikkeen suunnasta. Superiorisessa ja posteriorisessa kaarikäytävässä uticuluksesta poispäin suuntautuva liike on tasapainohermoa stimuloivaa ja vastaavasti utriculukseen suuntautuva liike inhibitorista. Horisontaalisessa kaarikäytävässä järjestelmä toimii päinvastoin."

"Lateraalisen kaarikäytävän canalithiasis aiheuttaa makuuasennossa päätä affisioituneeseen korvaan päin käännettäessä maahan kohdistuvan geotrooppisen nystagmuksen. Pään kääntäminen päinvastaiseen suuntaan aiheuttaa taas geotrooffisen nystagmuksen, mutta se on edellistä vaimeampi, koska nyt kyse on inhibitorisesta responssista. Lateraalisessa kaarikäytävässä esiintyy cupulolithiasis useammin kuin posteriorisessa kaarikäytävässä. Cupulolithiasis aiheuttaa maasta poispäin suuntautuvan nystagmuksen, joka on voimakkaampi kun pää käännetään poispäin affisioituneesta korvasta."

Nyt täytyy aiheuttaa itse tuollaisia huimaustilanteita penkillä istuen ja sivuille kallistellen ja toistaa niitä. Aikaa myöten vaiva paranee, kunhan hiekanmurut korvan käytävissä saadaan oikeisiin lokeroinsa.

Elämäntyöni olen tehnyt parantaakseni tätä maailmaa, jossa elämme. Ihmisen tahtoa ja motiiveja muuttavana välineenä olen käyttänyt evankeliumin kaikesta syyllisyydestä ja taakoista vapauttavaa julistusta. Parannusvälineenä on ollut enimmäkseen raha. Nimenomaan välineenä. Tuolla rahalla on sitten yritetty välittää maailmaa parantavaa evankeliumia ihmisten pelastumiseksi. Ruohonjuuritasolla, siis ihmisten keskellä ja lähinnä yhden ihmisen kanssa, rahalla on voitu joskus aikaansaada suurikin muutos. Useimmiten muutos tulee kuitenkin ihmiseltä ihmiselle välittyneen rakkauden ja konkreettisen auttamisen kautta. Rahaa kerätään tämän auttamisen siirtämiseen paikasta toiseen.

Lähiauttaminen ja lähirakkaus ovat halvinta auttamista rahalla mitattuna. Se ei kuitenkaan ole ns. mediaseksistä toimintaa. Kaukana olevien auttamiseen on hienoa kerätä rahaa ja uhrata omastaan. Lähellä auttamiskohdetta eläminen ja lähiapu ei eikein maistu miltään. Toisin sanoen: Työn tekeminen rakkauden palveluna lähimmäiselle täällä ja nyt ei huvita.

Kerätään rahaa konserteilla, puhelinsoitoilla, kirppareilla, korttien ja arpojen myynnillä, kolehdeilla ja niin edelleen. Tuosta kerätystä rahasta otetaan sitten keräyskulut ja henkilöstökulut pois päältä ja lisäksi samalla keräysrahalla tehdään tutustumismatkoja useampaan kertaan kohdealueille. Loppu tuotto annetaan sitten paikalliselle yhdistykselletai seurakunnalle sen kuluihin ja toimintaan. Osa siitä saattaa jäädä annettavaksi varsinaiseen keräyksen tarkoitukseenkin.

Mitä on sitten tämä maailman parantaminen nykyään? Useimmiten se on tiedonvälityksen parantamista. Se on toimistojen, kulkuvälineiden,  tietokoneiden ja kännyköiden hankintaa johtotehtävissä oleville. Se on oman kansallisen ns. paremman tiedon siirtämistä kansainvälisiin paikallisiin tilanteisiin. Se on kouluttamista ja paikallisen järjestön organisaation luomista. Maailman parantamiseen kuuluu tietysti sairauden parantaminen lääketieteellisin keinoin. Koululääketiedettä siirretään luonnonparannuskeinoja käyttävien keskelle. Kirurgian keinoin voidaan todellista apua välittääkin sinne, missä sitä ei ole olemassa. Tosiasia on kuitenkin se, että kirurgi tekee haavoja, mutta ei kykene niitä kasvattamaan kiinni. Se asia on 'muissa käsissä'.

Pitkäkestoinen ja kehitystä edistävä maailman parantaminen on useimmiten kiinni paikallisista asukkaista ja heidän tahdostaan ja kyvystään auttaa muitakin kuin itseään. Luonnonvoimien, kuten kuivuuden, maanjärisysten, tulvien, eroosion, tulivuorten purkausten ja muiden sen kaltaisten aiheuttamat katastrofit ovat usein nopean avuntarvisemisen syinä. Useimmat maat sallivat ulkopuolisen avun tulon alueelleen muutamat eivät.

Evankeliumin julistaminen vierastyönä on joissakin maissa onneksi kiellettyä. Paikallinen omakielinen ja omaehtoinen toiminta on maailman parasta.

Kaikesta edellä sanotusta huolimatta annan tietyn summan omastani säännöllisesti muiden elämän parantamiseksi....ja maailma pelastuu...

EU:n komissio on antanut 18.3.2009 asetuksen, joka kieltää energiatehokkuudeltaan huonojen kotitalouslamppujen markkinoille saattamisen koko EU:n alueella vaiheittain vuoden 2009 syyskuusta alkaen. Silloin poistuivat kaikki mattapintaiset hehku- ja halogeenilamput ja teholtaan kaikki 100 W ja tehokkaammat hehkulamput. 60 W hehkulamput poistuvat markkinoilta vuonna 2011 ja kaikki yli 7 W hehkulamput syyskuussa 2012.

Kaksi saksalaisinsinööriä ideoivat ilmoittaa 75 ja 100 watin hehkulamput lämmityslaitteeksi, joka ilmoitus yllätti viranomaiset. EU-määräyksissä sanotaan, että jos tuote tuottaa 95 prosenttisesti lämpöä, se luokitellaan lämmittimeksi. Hehkulamppu oli siis määräysten mukainen lämmitin. Koska "hehkulamput" on kielletty, uutuustuotetta kutsutaan lämpöpalloksi. Netistä niitä voi tilatakin.

Pitäisikö lähteä ostamaan varastoon hehkulamppuja, kun niitä on vielä saatavana? Pieni kierros kodin lamppujen kantojen tutkinnassa paljasti, että minulla on neljällä tai viidellä erilaisella kannalla varustettuja valaisimia. Kierrelamppuja on vain kahta lajia: pieniä ja isoja. Lisäksi on kahdenlaisia lamppuja, joissa varjostin on ison pallolampun päälle jousella sidottu. Katosta löytyi kahdella nastalla varustettuja halogeenilamppuja ja keittiöstä kahdella tapilla olevia pieniä halogeeneja. Uunissa, mikrossa, pakastimessa ja jääkaapissa ovat omanlaisensa lamput. Ulkovalon varjostimen sisään sopii vain perinteinen hehkulamppu tai sen kokoinen uusi. Makuuhuoneessa jalkalamppuun sopii isokantainen ja pienipalloinen lamppu. Seinällä olevaan yövalaisimeen ovat vain siihen valaisimeen erikseen tehdyt lamput sopivia. Muutamassa kattovalossa eteisessä ja WC:ssä on loisteputkia, jotka ovat keskenään eri mittaisia. Mitä lamppuja minun pitikään ostaa varastoon?

Jos rahanahneet tehtailijat eivät olisi alkaneet valmistaa vain tietyn tuntimäärän kestäviä hehkulamppuja, kuhunkin talouteen riittäisi yhteen kertaan ostetut lamput koko asuinajaksi. Samoinhan lienee muissakin kulutustavaroissa. Tuotteelle on valmistettaessa suunniteltu elinkaari, jotaa tuote tekisi kauppansa eikä ikuisia tuotteita olisikaan. Meidän taloudessamme on joitakin yli neljäkymmentä vuotta sitten hankittuja laitteita, jotka toimivat edelleen.

Me elämme kulutusyhteiskunnassa. Olemme kuluttajia. Käytämme kulutustavaroita. Meitä valvoo kuluttajavirasto ja auttaa kuluttaja-asiamies. Meille annetaan ohjeita kestävään kuluttamiseen. Öljylampun ostanut isä joutui ostamaan öljyä lamppuunsa. Mekin joudumme ostamaan sähkömme entistä kalliimpaan hintaan, koska sitä kulutetaan entistä vähemmän.

Kuka onkaan niin viisas kuin insinööri?

Sairaalakadulla

Kolmanneksen elämästäni olen asunut Kuopiossa. Koskaan en ole tutustunut kotikaupunkiini turistina. Nyt sekin puute tuli pieneltä osin korjatuksi. Hääpäivänämme olisimme halunneet Vossikka-ajelulle, mutta vossikka olisi pitänyt varata, koska ajoja oli silloin niin paljon. Nyt asia tuli korjatuksi eräiden syntymäpäivien rääppiäisissä ja sukulaisten vieraillessa luonamme Kuopiossa.

Vossikkakuski Matti Niiranen seisoi hevosensa kanssa Kuopion infon edessä kuin meitä varten. Ajopelien henkilömäärän vetokyvyn tarkistuksessa kävi ilmi, että tilaa oli kahdelle, mutta neljäkin mahtui rattaille vaivoin ja polvia litistäen. Turistikierroksen suunnasta neuvoteltiin ja päädyttiin Valkeisenlammen ympäriajoon.

Kevyesti ravaten Köli (jos se nyt sitten oli tämän niminen) kipaisi Tulliportinkadulle ja pysähtyi käskyttä punaisiin valoihin suojatien eteen odottamaan Ajurinkadulle pääsyä. Neljännellä piippauksella se jatkoi käskyttä matkaansa Sokoksen taakse. Torikivimallien päällä hesosenkengät lipsahtelivat liukkaimmilla kivillä ja karheammat antoivat kopsahtavan pitävän äänen. Torikatua kopsuttelimme Sairaalakadulle ja sitä ruusutarhaan Valkeisenlammelle. Turistioppaamme vossikkakuski Matti kertoili lupsakkaaseen savolaiseen tyyliin meidän ohittavan "Pirun torjuntapunkkerin" ja pian myös Ukkokodin, jossa vain pari ukkoa asuu naisten keskellä. Valkeisenlammella ajeli ulpukoiden niittokone ja niitettyjä ulpukan lehtiä oli tuulen kasaamina länsiranta täynnä.

Valkeisenkadun kautta Teatterin ohittaen katselimme kadunvierustaidetta. Matti-opas totesi kerran kyydissään olleen isoäidin kysyneen pikkumieheltä ajelun aikana: "Mitenhän vaikea noita sammakoita on ollut tuohon tehdä?" Pienen miehen silmät kiilsivät tietävinä hänen vastatessaan: "Ihan helppoa. Sammakko kastetaan maalipurkkiin ja heitetään seinään."

Sairaalakadun kautta kiersimme kasarmialueelle vanhojen museoitujen puutalojen keskelle. Huikkasimme "Good mooooorning" englanninkielisen leikkikoulun pihalla oleville ja saimme iloiset vastaukset takaisin. Ihmettelimme Poliisitalon kohtaloa ja poliisikunnan homeen haistelua. Tulliportinkadulla Sotkun kulmalla ajatukset hyppäsivät kahviin ja munkkeihin ja nykyiseen hienoon Sotkun teatterisaliin. Osansa saivat Kalpan pelien aikana ja Puistokartanon ympärille pysäköityjen autojen saamat sakot. Sankaripuiston pohjoispään ohi ajelimme Haapaniemenkadulle ja takaisin Kaupungintalon vieressä olevaan vossikkaparkkiin.

Sukulaisten keskeisiä suhteita paljastui ja menneisyyden asuinsijojen yhteyksiä tuttuihin ja sukulaisiin. Pakarat puuduksissa ja selkä vinksallaan päästiin rattaista alas ja maksut hoidettua.

Tätä kierrosta voi suositella aurinkoisena päivänä tehtäväksi kenelle tahansa, mutta  - vain kaksi kyytiin kerrallaan.

27.7.2011 12:18

9.8.2011 7:59

Päivänliljat istuvat nyt entisen koivun paikalla.

Syysleimu eli "floksi" kukkii nimensä mukaisesti syksyllä. Kukinta tosin voi alkaa jo heinäkuun puolella, joten näiden perennojen väri-ilosta saa nauttia todella pitkään.

Karviaismarjatkin jo ovat punaisia, mutta raakoja syötäviksi.

Päivällä varjot ovat erilaiset kuin aamulla.

Marjamatkoillani olen osunut monenlaiseen metsään. Enimmäkseen mustikat olen kerännyt suon laidalta tai vanhoilta kauan sitten ojitetuilta ja metsää kasvavilta soilta. Myös ihan tavallisessa hakkaamattomassa, lähes ikimetsässä, olen mustikkaa kerännyt. Osuin omasta mielestäni kunnon vanhaan metsäänkin viimeisellä marjareissullani. Alue oli joskus 60 vuotta sitten ojitettu ja kasvanut metsäksi, jossa ei oltu tehty koskaan laikutuksia tai aurausta. Olipa mukava kulkea risuttomassa avarapohjaisessa harvapuisessa metsässä. Mustikkaakin oli pitkissä varsissa mättäissä, jotka olivat lähes vyötärön korkeudella. Ei tarvinnut kyykkiä selkä vääränä pää alaspäin.

Olen myöskin osunut lähes läpipääsemättömiin ryteikköihin ja lohkareita täynnä oleviin metsiin. Harmillisimpia ovat olleet kuopitetut/laikutetut metsät, jotka kasvavat vasta horsmaa ja vatukkoa sekä istutettuja puiden taimia. Siellä, minne on jätetty kannot maahan ja oksat ja latvukset korjaamatta, on ollut tosi vaikea edetä. Nuo metsänä olleet nyt avohakkuuaukeat kasvavat kuitenkin parhaiten vatukkoja ja siksi sinne on mentävä. Vattuja oli enemmän kuin omaksi tarpeeksi ja puolikkaita ämpärillisiä kertyi useita. Vattuja ei koko ämpäriä täyteen oikein saakaan, kun alimmat pehmeät marjat litsaantuvat ja paino vain kasvaa ämpärissä, mutta tyhjä tila ei täyty.

Marjamatkoilla osuu joskus onnekkaasti metsän elävien tekemisiä todistamaan. Jälkiä löytyy monenlaisia ja joskus pitää kotona etsiä todisteita omille arvioille löydettyjen jälkien tekijöistä. Karhun raapimat ja kuorimat kelopuut aina kolmen metrin korkeuteen eivät selittelyjä kaipaa. Hirvien makuupaikat tunnistaa helposti ellei asialla ole sitten ollut peura. Majavan kaatamat haavat tunnistaa majavan töiksi ilman kyselyjä, mutta supikoiran, ketun, ilveksen, mäyrän tai koiran peuhtaroimiset metsässä jäävät salaisuuden peittoon. Hiekasta löydetyt tassun jäljet tunnistaa kynsien asennosta ja tassujen jälkien suunnasta tietyn eläimen tekemiksi.

Metstissä liikkuminen on kaikista vastustuksista ja hankaluuksista huolimatta rentouttavaa ja mieltä hoitavaa.

Jos metsään haluat mennä nyt, niin

- mene.

Synnyinpaikkani laulu alkaa noilla otsikon sanoilla. Paikkakunnalta on löydetty myös muualta kuin rinnoista kultamalmia ja valtauksiakin on tehty. Jotkut talot ovat jääneet kultavaltausten "alle".

Lapsuudessani, oikeastaan 20 ensimmäisen elinvuoteni aikana, oma elinpiirini oli niin suppea, että en  tutustunut synnyinseutuuni. Vasta nyt muutaman vuoden ajan ovat nuo seudut kiinnostaneet. On tullut aika tutustua heihin, joiden jälkeläinen olen. Sukukirjoja on tehty ja tehdään. Niistä löytyy melenkiintoisia yhteyksiä myös koulkuaikaisiin luokkatovereihin. Kouluaikaan en tiennyt heidän olevan kaukaisia sukulaisia, mutta sukukirjat paljastavat monta asiaa.

Muutaman kerran olen ollut mukana entisten luokkatovereiden tapaamisissa ja tutustunut myös uusiin asioihin heidän kauttaan. Nyt viikonloppuna meitä oli 45 vuotta sitten valmistuneitten joukko koolla. Tosin vain matematiikkalinjalaiset tulivat ja yksi kielilinjan puolelta. 45 vuoteen en ollut tavannut heistä kolmea. Hetken silmiinkatsomisen jälkeen vanhan kuoren alta paljastui tuttu sielu. Ääni paljasti lopulta oikean henkilön. Puhetapa ja-nuotti on säilynyt läpi vuosien.

Eläkkeelle jäämiset puhuttivat eniten ja tietysti varsinainen kokoontumisen syy: Entisen rehtorin muotokuvan paljastus koulun seinällä. Yli 90 vuotias ikinuori rehtori, joka oli oppikoulussa myös meidän rehtorimme, muttei lukiossa, jaksoi vitsailla savolaiseen tapaan kaikista asioista. Hänen melestään oli hyvä että kuva oli kätketty taululasin taakse, jotta ohikulkijoiden sylki voidaan pyyhkiä helposti pois.

Kokoontumisen huonona puolena pidin elämäni kalleinta illallista. Ajatus kaiketi oli tukea kunnan elinkeinoelämää tälläkin tavalla. Runsaita muistoja ja palautumia menneisyysestä toi sunnuntaiaamuinen vierailu hautausmaalla. Lähiomaisten, sukulaiden, naapurien, koulutovereiden ja heidän vanhempiensa hautakivet ja elinajat panivat miettimään omaa elämää ja sen kaarta. Helkkääkö minun rinnassani kultamalmin tavoin kotiseuturakkaus ja omien juurten kunnioitus? Mistä olen kotoisin ja keiden seurassa kasvanut? Kuka olen nyt ja millaisen kuvan olen omille perillisilleni jättänyt?

Huonommuuden ja häpeän tunne valtaa mielen, kun ajattelen miten toisin olisin voinut elämäni elää ja millaisen mallin jälkeeni jättää. Minun osani on ollut jakaa sydämeni täyttänyt ikuinen ilosanoma ympäri maailmaa ja samalla lähipiiri on jäänyt hoitamatta. Mitä voisin vielä korjata? Olisiko jo aika viedä jälkikasvu ja heidän lapsensa katsomaan ja haistelemaan isän ja vaarin lapsuuden seutuja ja elinpiiriä. Pitäisikö kirjoittaa kirja kaikesta mitä halua jälkeeni jääville kertoa? Kuvakirja kenties.

Ehkä suurin ongelma lapsuuden ajan kohtaamiselle on oman synnyinkodin myyminen ja vanhempieni muutto pois etelän kaupunkiin. Eivät he tähän tekoon minun mielipidettäni tarvinneet kysyä. Nyt syntymäkotia asuvat vieraat ja lapsuuden pihalla astelevat muukalaiset. Minun huoneessani nukkuu joku ihan luvatta.

"Ihanasti aamu ilta koittaa kotikunnahilta. Siunaa Luoja päiväntyöt ja rakkaat rantamat."

Meillä on ollut melkein aina kaksi pakastinta. Viiden hengen perheessä se olikin lähes pakko olla, koska marjojen syöjiä oli enemmän kuin kaksi. Jostain syystä tarvitsemme kahdestaankin edelleen kaksi pakastinta. Toinen on arkku- ja toinen pystypakastin, siis hyllyllinen kaappi. Kevättalvella sulatetaan molemmat ja kasataan kaikki pakasteet arkkuun. Ne sopivat sinne juuri ja juuri. Molemmissa pakastimissa suoritetaan pakastus yhtä aikaa.

Nyt on menossa pystypakastimen täyttöaika. Kaikki alkoi mansikoista. Pariin otteeseen hain, siis poimin,  mansikoita mansikkatilalta. Viipaloin kaikki mansikat pieniin rasioihin, jotta voimme ottaa niitä jugurtin sekaan tai puuron päälle silloin kun haluamme. Helteisen kesän ansiosta tai johdosta lakat kypsyivät hurjaa vauhtia. Niitäkin on pakkasessa melkein talven tarve. Mustikat jouduimme viime kesänä ostamaan torilta, mutta nyt niitä on metsät täynnä. Mustikkamatkalla löytyi vielä lakkojakin ja toisella mustikkamatkalla myös vattupaikkoja. Nyt on haettu mustikat ja kenties kaikki vatutkin, mitä pakkaseen mahtuu. On nimittäin jätettävä tilaa vielä puolukoillekin.

Vattujen hakumatkalla pysäköin auton tasaiselle kalliolle tien viereen. Puolisoni noustessa autosta hän lähes astui kantarellien päälle. Meille oli varattuna pari litraa puhtaita kantarelleja kuin tarjottimella. Lähistöltä ei muita sienipaikkoja löytynytkään. Kotona söimme ilta-ateriaksi kantarellimunakkaat. Taidammepa syödä vielä kantarellimuhennostakin uusien perunoiden kanssa. Pakastettuna on vielä monta kantarellipussukkaa, jotka ovat jääneet syömättä.

Joidenkin mielestä mustikka on ainoa oikea marja puuron päälle. Jäinen mustikka jäähdyttää puuron sopivasti syömislämpöön ja antaahan maustikka kaiketi näkökyvyn jatkettakin meille "nuorille vanhuksille".  Vattujen pakastamiseen saimme oivan vinkin: Vatut voi pakastaa uunipelliä leivinpaperin päällä ja pakastettuina yksittäisinä marjoina pussittaa herkutteluhetkiä varten. Nyt sitä sovelletaan jo käytäntöön.

Mitä voisimme poistaa pakastimesta tilan saamiseksi? Ainakin ylivuotiset raparperit ja vuosikymmeniä vanhat sienet. Viime talvena jäi syömättä myös karpaloita monta pussia. Ne ovat arvotavaraa ja syödään ensi talvena. Joskus olemme pakastaneet myös saunavastat joulun löylyihin. Patonkipussiin menee sopivasti yksi vasta.

Pakastimeemme tulee ajoittain erilaisia keittoja kahden hengen annoksiin pakattuina. Minulla on tapana keittää kahdeksalle hengelle, jos jotain keitän ja panna kuuden hengen annos pakkaseen. Syömme nimittäin iltaruoaksi lähes aina jotain keittoa ja pakkasesta on helppo ottaa valmista sulamaan. Onko tämä sitten järkevää ja taloudellista se onkin sitten ihan eri juttu.

Viime syksynä vähän ennen lumien tuloa myllättiin naapurin piha auki ja meidän pihan kautta ajeltiin "maansiirtokoneilla". Seuraus on näkynyt tänä kesänä. Monet pihakivistä ovat painuneet muita alemmaksi ja sateen jälkeen vesi seisoo pihalla. Muutamia kiviä nostelin ja lisäilin hiekkaa alle. Lopulta nostelin puolet pihakivistä ylös ja tasoitin pohjan. Kääntelin putsatut kivet paikoilleen ja ihastelin lopputulosta. Sitten tuli oikein kaatosade ja uusia painanteita ilmestyi kuin tyhjästä.

Taas kivien kimppuun ja vatupassi käyttöön. Monet kivet putsasin saumoihin tulleesta mullasta ja kasvien juurista. Muurauslasta toisessa kädessä ja pihakivi (-tiili) toisessa ja kivi pyörähteli kädessä kuin muurarilla konsanaan. Entisen koivun juuririhmastoa oli kivien alla tavattoman paljon. Lisäksi mustat muurahaiset tykkäävät pesiä kuuman kiven alla ja reikiä kaivaessaan ne nostavat hiekanmuruset kivien päälle pikku keoiksi. Kiven alle jää ontto tila ja ivi kallistuu painon alla.

Urakka on vielä kesken, mutta nyt olen ottanut oppia virheistäny ja nuukuudestani. Ostin kivien välisiin rakoihin ohutta hiekkaa, jotta multaa ja roskia ei tulisi kivien väleihin. Seuraavina helle- tai aurinkopäivinä voin harjata hiehan rakoihin. Onhan se hyvä tuntea oman pihan kivet myös alapuolelta ja sivuilta, kun muut näkevät vain päällyspinnan.

Sormet ovat nyt kivityöstä jäykät, mutta mansikanpoimintaa se ei estänyt.

Jottei kaikki olisi arvailujen varassa, niin tässä tämä komeus on:

Rauha

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?
Mitä on tämä hiljaisuus?
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin,
tää suuri ja outo ja uus?

Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat
ja metsässä puhuvat puut.
Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat
ja toivot ja tou'ot muut.

Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk' on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Eino Leino

Keväällä 1969 Israelissa tuntui helle yhtä kuumalta kuin nyt täällä Pohjois-Savossa. Sisällä on olo ilman ilmastointia aika tukalaa, mutta ulkona olo tuntuu vielä pahemmalta. Paljaat jalat tuntuvat palavan hiekalla ja asfaltilla. Nurmikolla ja vedessä voi sentään seistä ja olo tuntuu lähes normaalilta. Sisällä keittiön liesituuletin on täysillä ja katolla oleva huippuimuri imee sisäilmaa taivaalle minkä ehtii. Apuna ovat pari pöytätuuletinta yläkerran lattialla. Alakerrassa lämpötila on alle 30 ja täällä voi jopa istua naputtelemassa tätä viilennyshoitopostausta.

Israelissa ollessa me nuorina aikuisina teimme puutarhatöitä 35 asteen helteessä. Yksi suihkutti puutarhaletkulla vettä muiden ahertajien päälle ja lapiot, viikatteet ja kuokat heiluivat. Yöt tuntuivat tosi vaikeilta yli 25 asteen helteessä. Nukuimme märkien lakanoiden alla ja taisi minulla olla kannullinen vettäkin yön ajaksi  varattuna sängyn vierelle. Heitin sen lakanan päälle aamuyöstä, kun lakana oli jo lähes kuiva. Hatun ja paidan kastelu auttoi hetkeksi. Aika kultaa muistot, mutta en ilmeisestikään juonut tuolloin tarpeeksi, sillä päätä huimasi vähän väliä.

Kylmää juomaa saa helposti ja tarpeeksi, kun laittaa vesipulloja pakastimeen ja ottaa niitä sieltä tarpeen mukaan. Jäinen pullo pöydällä hohtaa kylmää kasvoille ja veteen ei tarvitse enää lisätä jäitä, kun juo vettä jääpullosta suoraan.

Lapsuudesta muistan heinäaikaan viileät kotikaljajuomiset. Helteellä pullo pantiin märkään villasukkaan ja sukka kuivuessaan sitoi lämpöä ja pullon sisus viileni. Lasten leirille piti viedä omia eväitä ja minullakin oli lasipurkissa voita. Voit ja maidot ja muut omat eväät pidettiin kallion kolossa, mutta sen lämpötila oli kymmenen-viisitoista astetta. Voi ja maito pilaantuivat leirin puolivälissä ja loppuaikana oli näkkileipää ja vettä eväinä ja iltapalana teen kanssa. Viilennyshoito ei tehonnut tai emme sitä osanneet.

Juhannusyönä, hetken pienen, sananjalka kukkii ja tekee siemenen. Se joka saa haltuunsa tuon kukan tahi siemenen saa mahtavia taikavoimia; hän voi halutessaan kulkea näkymättömänä, ja hän löytää aarnivalkeiden aarteet sieltä mistä muut eivät niitä näe. Moni on menettänyt järkensä yrittäessään löytää sananjalan siemenen. (Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto.)

Kuivaa juhannusta kaikille