Nyt se on todistettu! Ei enää auton vuokrausta ulkomailla. Mitään tosi vakava varaa ei ollut, mutta usean tunnin ratin pyöritys vuoristoisella mutkaisella ja sateisella tiellä ei sovi enää minulle. Maisemat jäivät matkalla näkemättä. Katselin niitä kamerasta hotellilla. Pysähdysten aikana ehti sitten katsella toinen toistaan ihmeellisempiä tulivuoren jäänteitä. Kirkkojakin tutkailin.

Vieraalla maalla kaukana vuoristotie on aivan eri juttu kuin Pohjanmaan suora ja leveä ajorata. Täällä kotomaassa ei juuri ohjauspyörään tarvitse koskea ja silti auto pysyy tiellä. Aikaisemmalla ajokerralla en kokenut tällaista rasitusta kuin nyt. Ikää karttuu!

Päivän matka alkoi ja päättyi auringon paisteessa onnellisesti. Autoon tosin tuli peiliin pieni naarmu talon seinästä kapealla kaupunkikujalla. Piti väistää vastaan tulijaa mahdollisimman paljon. Ajo yhden auton levyisellä serpentiinitiellä onnistui. Vastaantulijoita ei ollut 25 kilometrin matkalla kuin pari kolme. Matkanopeus oli noin 10-30 km/t. Ykkostä piti etsiä monessa mutkassa ja mäessä. Ruokatauon aikana alkoi jyristä jossain kaukana. Salama välähti muualla kuin kamerassa. Matkan jatkui.

Sade alkoi vähitellen ja tie oli märkä ja sumuvalot piti kytkeä keskellä päivää. Sateella vuorten seinämiltä tippui tielle kivilohkareita, joita oli jokaisen mutkan takana. Isoimmat olivat vajaan kuution kokoisia. Kaiken huippuna oli tien sortuminen edestä ja vuoristotiellä auton kääntäminen takaisin tulosuuntaan. Matkaa oli jäljellä vai kymmenisen kilometriä, mutta kiertotien kautta sitä tulikin vielä lähes neljäkymmentä lisää.

Kahdeksan tunnin aikana ehdin ajaa vain (jopa) parisataa kilometriä. Se oli yhdelle päivälle liikaa. Kotimaahan tultuani ajoin tosin pimeässä 360 km päästäkseni omaan sänkyyn yöksi. Edessä ovat kotoiset talvikelit ja pimeät pitkät työmatkat. Ratin takana istuminen jatkuu.